Ero sivun ”Inkeriläiset” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 22:
[[Moskovan välirauha]]n jälkeen syksyllä 1944 Suomesta palautettiin 55 000 inkeriläispakolaista NL:oon. Heidät asutettiin kuitenkin Sisä-Venäjälle, [[Kalinin]]in (Tverin), [[Novgorod]]in, [[Pihkova]]n, [[Velikije Luki]]n ja [[Jaroslavl]]in alueille, eikä heillä ollut paluuta kotiseudulleen ennen 1950-luvun puoltaväliä.<ref>http://www.narc.fi/Arkistolaitos/inkerilaissiirtolaiset/siirrot.html</ref> Sodan jälkeen monet inkerinsuomalaiset muuttivat [[Neuvosto-Karjala|Karjalaan]] ja [[Viron sosialistinen neuvostotasavalta|Neuvosto-Viroon]]. Toisesta maailmansodasta lähtien inkeriläiset ovatkin olleet hajaannuksessa.
== Elinkeinot ==
Inkerinmaan suomalaisten pääelinkeino oli maatalous, peltoviljely ja karjanhoito. Vesistöseuduilla harjoitettiin myös kalastusta. Maareformi tehtiin Inkerissä vasta [[1910]] (Stolypinin maalaki), jolloin maasta tuli talonpoikien omaisuutta. Maaperä on viljavaa, ja Pietari oli ympärysalueiden maataloustuottajille hyvä markkina-alue. Metsätalous ei ollut Inkerissä koskaan merkittävä tulonlähde.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Y.S.Hämeen-Anttila | Nimeke =Inkeri. Maantiedettä ja historiaa | Vuosi =1941 | Luku = | Sivu =18–20 | Selite = | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Otava | Tunniste = }}</ref>
Erityisesti alueen itäosissa oli merkittävää kiviteollisuutta. Puttilassa eli Putilovossa oli suuri kivilouhimo, joka tuotti katukäytäväkivitystä ym. rakennusainetta Pietarin kaupungille. Myös Markkovassa oli tsaarinajalla useita louhimoita.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Y.S.Hämeen-Anttila | Nimeke =Inkeri. Maantiedettä ja historiaa | Vuosi =1941 | Luku = | Sivu =18–20 | Selite = | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Otava | Tunniste = }}</ref>
== Kulttuuri ==
| |||