Ero sivun ”Oulun Luistinseura (jalkapallo)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 23:
OLS palautti lajit emäseuran piiriin vuonna 1995, jolloin myös jalkapallossa palattiin vanhaan kolmikirjaimiseen lyhennelmään. Tosin, vaikka toimintaa on välissä pyöritetty FC OLS:ssa ja OLS Jalkapallojunioreissa, on lehdistössä esiintynyt silloinkin pelkkä nimilyhennys OLS.
 
Edustusjalkapallo palasi seuraan vuonna 1996, kun OLS sitoutui ottamaan talousvaikeuksiin ajautuneen [[Oulun Palloseura|OPS]]:n sisarseuran [[OPP]]:n toiminnan ja velvoitteet harteillensa. Palloliitto noudatti kuitenkin 5-vuotispolitiikkaa, jonka mukaan sarjapaikastaan luopunut seura ei voi käyttää omaa nimeään kilpailutoiminnassa viiteen vuoteen. Tämän vuoksi OLS joutui pelaamaan Kakkosessa (ent. II-divisioona) OPP:n nimellä. Sama tahti jatkui myös kahtena seuraavana vuotena. OPP putosi Kolmoseen ja sen toiminta tyrehtyi siihen. OPS oli kuitenkin luopumassa raskaasti tappiollisesta jalkapallotoiminnastaan ja OLS jatkoi kausina 1997–1998 Kakkosessa OPS:n nimellä vastaten sen kilpailutoiminnasta sekä vanhoista rasitteista.
 
Tiukan väännön jälkeen OLS sai oman nimensä käyttöoikeuden takaisin kaudeksi 1999, joka muistetaan kahden oululaisseuran välisenä nousutaistona Kakkosen pohjoislohkossa. Runsaiden tasapelien vuoksi OLS jäi lohkokakkoseksi ja joutui jatkokarsintaan [[Tervarit|Tervareiden]] noustessa Ykköseen. Kaksivaiheisen jatkokarsinnan päätteeksi OLS jäi Kakkoseen, vaikka se hävisi kauden aikana vain yhden ainoan ottelun. Ratkaisuksi koitui 1-3 tappio Kraftille Närpiössä, kun Oulussa oltiin jääty tasapeliin.