Ero sivun ”Daron Malakian” versioiden välillä

29 merkkiä lisätty ,  11 vuotta sitten
(äärh)
== Nuoruus ==
 
Daron syntyi heinäkuun 18. päivänä vuonna 1975 Vartan ja Zepur Malakianille [[Hollywood]]issa, [[Los Angeles]]issa. Hänen vanhempansa olivat vuotta aiemmin muuttaneet pakoon kotimaansa levottomuuksia. Daron oli perheen ainut lapsi. Hänen lapsuudessaan taide oli aina läsnä, sillä hänen isänsä, [[Vartan Malakian]], oli tuottelias taidemaalari ja äiti kuvanveistäjä. Perhe kävi usein museoissa ja taidenäyttelyissä. Malakianit eivät olleet varakkaita, ja Daronin ensimmäiset kolmetoista ikävuotta perhe asui yhden makuuhuoneen asunnossa Hollywoodin 'slummikortteleissa'. Viimein he kuitenkin saivat säästettyä rahaa ostaakseen talon, jossa Daron sai ensimmäistä kertaa oman huoneen. Koska Daron oli ainoa lapsi ja perhe asui pienessä asunnossa, hän vietti lapsuutensa omiin mietteisiinsä vajonneena. Daron on kertonut että hänen lapsuudenystävänsä olivat hänen kaksi serkkuaan, mutta hän oli silti yksinäinen. ''"Minulla oli kyllä leluja, mutta olin aika yksinäinen."'' Tästä syystä Daron onkin tottunut säveltämään omissa oloissaan.
 
Daron ryhtyi levykeräilijäksi jo neljävuotiaana, jolloin hän menetti sydämensä [[KISS]]in naamiosankareille. Hän kiinnostui metallimusiikista kuunneltuaan serkkunsa KISS-äänitettä. Daron ihastui bändiin ja halusi itsekin ruveta samallaiseksi rocktähdeksi. Daron halusi ruveta soittamaan rumpuja, mutta hänen vanhempansa kieltäytyivät ja ostivat hänelle kitaran, koska rumpuja ei saatu säädettyä hiljaiseksi. Musiikki oli Daronin ensirakkaus, mutta KISS-diggailun ohella hänen täytyi hoitaa muuan sivuseikka ja hankkia itselleen koulutus. Musiikkimaailman mielikuvituksellisen sähkeen lumoamalle Daronille koulu ei kuitenkaan maistunut, ja luova poika reagoi usein kapinoimalla.
Rekisteröitymätön käyttäjä