Ero sivun ”Milgramin tottelevaisuuskoe” versioiden välillä

{{Sitaatti|Koehenkilöiksi kerättiin lehti-ilmoituksella suuri joukko eri-ikäisiä, eri koulutus- ja ammattiryhmiä edustavia, miehiä. Kokeen kerrottiin koskevan muistia ja oppimista, ja se tulisi tapahtumaan Yalen kunniakkaan yliopiston tiloissa. Laboratorioon tullessaan koehenkilö tapasi siellä tiukkailmeisen, laboratoriotakkiin pukeutuneen tutkijan ja toisen osallistujan, lupsakannäköisen keski-ikäisen miehen. Ensin arvottiin roolit – toinen joutuisi oppijaksi, toinen opettajaksi -, ja koehenkilö huomasi joutuneensa opettajaksi. Hän sai seurata, miten oppijaksi joutunut kumppani sidottiin jonkinlaiseen ”sähkötuoliin”. Hänelle itselleenkin annettiin näyte iskuista, joita oppijalle voitiin antaa. Koehenkilö tuotiin toiseen huoneeseen ja asetettiin ”iskugeneraattoriksi” kutsutun laitteen ääreen. Hänen tuli lukea oppijalle pieniä tehtäviä ja antaa tälle väärästä vastauksesta sähköisku, jokaisen virheen jälkeen astetta kovempi. Iskugeneraattorista näki, että iskujen asteikko nousi asteittain 15:sta 450 volttiin. Sitä paitsi generaattorissa luki selvästi, millä alueella volttimäärät merkitsivät lievää, voimakasta tai intensiivistä iskua. Asteikon loppupäässä luki ensin ”vaara: vakava isku” ja sitten arvoituksellisesti XXX. Itse tutkija asettui valvomaan tilannetta oman työpöytänsä ääreen.}}

 

 

==Kokeesta vedetyt johtopäätökset==

1960- ja 70-luvun akateemisessa ilmapiirissä tutkijat – erityisesti yhteiskuntatieteilijät – määrittelivät asemansa ”oikean tietoisuuden” esille nostajina. Paradoksaalisesti – näin väittää kriittinen näkemys – moraalisen valinnan alistaminen empiiriselle tieteelle on vai ongelman kääntöpuoli. Jotta ihmiset ja yhteisöt tulisivat tämän ajatuksen mukaan paremmiksi, joidenkin on kärsittävä, tunnistettava itsessään ”pahan alkujuuret”. Voiko tieteellinen tutkimus ottaa itselleen tällaisen valistajan vastuun?

 

 

==Lähteet==