Ero sivun ”Ruutukaava” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
TXiKiBoT (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: hr:Hipodamus
Cuprum (keskustelu | muokkaukset)
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 6:
Antiikin aikana kaupunkisuunnittelu kehittyi pisimmälle Kreikassa. Kreikkalaisen ruutukaavan parhaana esimerkkinä pidetään [[Hippodamos|Hippodamoksen]] suunnittelemaa [[Miletos|Miletoksen]] asemakaavaa. Roomalaiset omaksuivat kaupunkisuunnittelun periaatteet kreikkalaisilta ja yhdistivät niihin oman käytännöllisyytensä, joka näkyi ennen kaikkea vesi- ja viemäröintijärjestelmien suunnittelussa. Eri puolille valtakuntaa perustetut roomalaiset sotilasleirit, [[castra]]t, olivat pohjana useille eurooppalaisille kaupungeille ja levittivät ruutukaavaa edelleen.
 
Ruutukaavan idea säilyi (antiikin muun tiedon mukana) luostarilaitoksen piirissä. Erityisen merkityksen sai 1300-luvulla Barcelonassa ja Valenciassa vaikuttaneen fransiskaanimunkki Francesc Eiximenenin julkaisema ideaalikaupunkisuunnitelma. Katalonialaiset perustivat valtapiiriinsä läntisellä VälimerenVälimerellä yhteensä parikymmentä sen mukaista pikkukaupunkia. Niiden voidaan katsoa ennakoivan renessanssin kaupunkisuunnittelua.
Löytöretkien käynnistyttyä espanjalaiset valloittajat levittivät ruutukaavan Amerikan mantereelle perustaessaan uusia kaupunkeja. Myös Pohjois-Amerikan siirtolaisten perustamat kaupungit olivat valtaosin ruutukaavaisia. Hienoja esimerkkejä ovat mm. Philadelphian ja Savannahin vanhat asemakaavat. Pohjois-Euroopassa ruutukaava yleistyi [[renessanssi]]n myötä. Nuori Yhdysvallat omaksui myös ruutukaavan kaupunkisuunnittelun ihanteeksi, ja esimerkiksi [[New York]]in [[Manhattan]] on eteläisintä ja vanhinta osaansa lukuun ottamatta suunniteltu ruutukaavan mukaan.