Ero sivun ”Kiertoilmaus” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Zalione (keskustelu | muokkaukset)
kielenhuoltoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
{{Lähteetön}}
'''Kiertoilmaus''' eli '''eufemismi''' on korvaava ilmaisu. Eufemismi voi olla lieventävä ilmaisu tiukasta tai epämiellyttävästä asiasta. Se on vaihtoehtoinen nimitys jollekin asialle tai olennolle, jonka nimeä ei jostain syystä saa sanoa. Syitä kiertoilmausten käyttöön on monia; sana voi olla tabu, sen käyttö voi olla kielletty, tai voidaan uskoa sanalla olevan yliluonnollisia vaikutuksia. Sen avulla voidaan myös peittää totuutta käyttämällä epäsuoraa sanontaa tiukan totuuden asemastaasemesta.
 
Vanhastaan kiertoilmauksia on käytetty voimakkaista ja suurista olennoista, kuten petoeläimistä, jumalista tai pahoista hengistä, sekä puhuttaessa kielletyistä aiheista tai asioista, jotka olivat [[tabu]]ja, kuten sukupuolisuudesta. Pyhän henkiolennon nimen asiattoman lausumisen ajateltiin herjaavan olentoa. Pahan tai pelottavan hengen tai petoeläimen nimen lausumisen taas ajateltiin kutsuvan olennon paikalle. Esimerkiksi suomalaisten pakanallisen taivaan- ja ukkosenjumalan nimitys [[ukko|Ukko]] lienee alkujaan kiertoilmaus, joka viittaa vanhaan mieheen. Sittemmin Ukko on vakiintunut tämän jumalan nimeksi, eikä nykyisin olla edes varmoja, mikä alkuperäinen nimi oli. [[Kristinusko]]n [[paholainen|paholaisesta]] on käytetty monia kiertoilmauksia, kuten vanha vainooja, sielunvihollinen ja vihtahousu. Pedoista, kuten [[karhu]]sta ja sudesta on käytetty useita kiertoilmauksia, ja myös sana "karhu" on alun perin kiertoilmaus, joka viittasi karheaan turkkiin.
 
Monilla tärkeillä [[riistaeläimet|riistaeläimillä]] oli suomen kielessä kiertoilmauksia. Niitä käytettiin aikanaan varsinaisen nimen asemastaasemesta, koska siten uskottiin vältettävän huono metsästysonni. ''[[Kettu]]'' tunnettiin alun perin nimellä ''repo'', sana ''kettu'' on partisiippimuoto nahkaa tarkoittavasta ''kesi''-sanasta.
 
Ikivanhan ja "primitiivisen", edelleen joissain kulttuureissa elävän käsityksen mukaan asioilla on ''oikeat'' nimet, jotka eivät pelkästään viittaa kohteeseensa, vaan ovat olennainen osa kohdettaan. Esimerkiksi ihmisen nimi oli osa ihmistä, ja joissain uskomuksissa nimi saattoi olla jopa ihmisen sielu. Monissa kulttuureissa uskottiinkin, että ihminen sai sielunsa vasta nimenannon yhteydessä. Kotieläintenkin ajateltiin tottelevan nimeään pikemminkin nimen yliluonnollisen vaikutuksen vuoksi, kuin siksi, että eläin tunnistaisi nimensä tai olisi oppinut reagoimaan siihen. Sama koski myös muita olentoja. Petoeläimiä tai pahoja henkiä ei haluttu paikalle, joten niiden oikeaa nimeä ei haluttu lausua. Riistaeläimet taas pelkäsivät nimeään, ja uskottiin, että ne lähtivät karkuun, jos niiden nimi sanottiin. Kiertoilmaukset eivät olleet olennon "oikeita" nimiä, eivätkä siten yhtä vaarallisia. Usein kävi kuitenkin niin, että kiertoilmaus vakiintui "oikeaksi" nimeksi, ja saatettiin joutua etsimään uutta kiertoilmausta.