Ero sivun ”Ballets russes” versioiden välillä

Balanchine oli joutunut balettikouluun lähes sattumalta ja oli opiskellut myös musiikkia konservatoriossa. Hän oli jo kokeillut siipiään koreografiassa, kun neuvostobaletissa kiellettiin uudistukset. Hän oli erityisestierityisen kiinnostunut "puhtaasta" tanssista ja musiikin ja tanssin yhteydestä (vaikka tekikin myös muutamia hienoja kertovia baletteja Venäjältä lähdettyään). Kun mahdollisuudet koreografina Venäjällä sulkeutuivat, hän otti mielellään 1924 vastaan kutsun liittyä pieneen esiintyjäryhmään, joka kiersi Euroopassa. Kun hänet määrättiin palaamaan kotimaahan, hän vakuutti Djagilevin kyvystään tehdä baletti tälle nopeasti ja liittyi seurueeseen. Ballets russes'n loppuaikojen teokset ovatkin pääasiassa Massinen ja Balanchinen töitä.

Balanchinen burleski ''La Pastorale'' (säv. Auric, lavastus ja puvut: Pruna, käsikirjoitus: [[Boris Kochno]]) sai ensi-iltansa 1926 kuten myös ''Jack-in-the-Box'' (säv. Satie, lavastus ja puvut: Derain) ja englantilaisaiheinen ''The Triumph of Neptune'' (säv. Berners), joka pohjautui vanhoihin viktoriaanisen ajan teatterikuviin, joita lontoolainen Pollock vielä julkaisi ja Sitwellin veljesten käsikirjoitukseen.

1927 Balanchine teki hyvin modernin, [[Aisopos|Aisopoksen]] faabeliin pohjautuvan ''La Chatten'' (säv. Sauguet), joka lavastettiin ja puvustettiin muodikkaaseenmuodikkaasti konstruktivistiseen tapaan, (design: [[Naum Gabo]] ja [[Antoine Pevsner]]). KissanEnsi-illassa roolissakissan roolin tanssi ensi-illassa [[Olga Spessivtseva]], ja baletti oli myös [[Serge Lifar]]in ensimmäisiä menestyksiä. Myös Massine palasi tekemään uuden version ''Mercure''-teoksestaan (säv. Satie, lavastus ja puvut: Picasso), ''Les Facheaux'n'' (säv. Auric, lavastus ja puvut: Braque, käsikirjoitus: [[Molière]]n pohjalta Kochno) ja ''Le Pas d'Acier''in (lavastus ja puvut: Jakulov), jonka musiikki oli nuoren [[Sergei Prokofjev]]in,. jokaViimeksimainittu oli Djagilevin baleteista lähinnä neuvostobaletin tyyliä., Sese kuvasi työläisiä pellolla ja tehtaissa, mutta. senBaletin mutkikasta näyttämötekniikkaa ei saatu toimivaksi, eikä siitä koskaan tullut erityisen suosittua.

Massinen seuraava työ ''Ode'' (1928) oli paljon kiinnostavampi. Sen menestys perustuipohjautui paljoltipitkälti ensimmäistä kertaa Djagilevin kanssa työskennelleen lavastus- ja pukusuunnittelun tehneen Pavel Tšelitševin kummalliseen ja kekseliääseen työhön, jossa valosuunnittelulla oli tärkeä sija. Baletti oli vertauskuva ihmisen taistelusta luonnon kanssa. Tämä jäi Massinen viimeiseksi baletiksi Ballets russes'ille. Balanchine vastasi neljästä viimeisestä teoksesta. ''Apollossa'' (1929, myös nimellä ''Apollon musagète'')) hän ensimmäisen kerran suuntautui ''uusklassismiin'', jonka suuntauksen kehittäjänä hän on tullut tunnetuksi. Hän käytti perinteistä sanastoa uudella kiinnostavalla tavalla. Stravinskin musiikki oli hänen innoittajanaan, ja näiden kahden taiteilijan yhteistyö ja ystävyys jatkuikin pitkään. 1928 sai ensi-iltansa myös ''The Gods go a'Begging'' (säv. [[Händel]], sov. Beecham, lavastus:lav. Bakst, puvut: Gris, käsikirjoitus:käsik. Sobeka).