Ero sivun ”Siunaus” versioiden välillä

 

==Ortodoksinen käytäntö==

Ortodoksit rukoilevat paljon; hyvin tyypillistä on, että vaaran uhatessa he turvautuvat rukoukseen; mm. kun [[Leinon vangit|Leinon vankeja]] koottiin [[Malmin lentokenttä|Malmin lentokentällä]] maavallin viereen rivistöihin nimenhuutoa varten, monet noista iäkkäistä miehistä pelästyivät että nyt heidät ammutaan. He rukoilivat tauotta ja tekivät ristinmerkkejä vapaalla kädellään; heidät oli nimittäin kytketty käsiraudoin pareiksi.<ref>Boris Björkelund: Stalinille menetetyt vuoteni</ref>

 

Jokapäiväisin tapa on se, että ihminen siunaa itse itsensä ristinmerkillä aamu- tai iltarukouksen yhteydessä. Myös vuode voidaan juuri ennen levolle menoa siunata ristinmerkillä; [[Stalin]]in ajan [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitosta]] on tarinoita, kuinka vankiloissa vanhemmat miehet piirsivät monen ristinmerkin avulla eräänlaisen laatikon makuupaikkansa ympärille, lopulta makuulta sulkivat vielä yhdellä auki olleen kyljen - ja sitten nukkuivatkin rauhassa aamuherätykseen asti.<ref>Unto Parvilahti: Berijan tarhat</ref>

 

[[Sakramentti|Sakramentteja]] on kaiken kaikkiaan seitsemän: [[kaste]], [[mirha]]voitelu, [[katumus]], [[pappeus]], [[avioliitto]], [[sairaanvoitelu]] ja eukaristia eli [[Pyhä ehtoollinen|Pyhän ehtoollisen]] asettaminen. Jokaiseen niistä siunaus liittyy olennaisena osana.

 

Eri jumalanpalvelusten aikana pappi tai piispa siunaa kirkkokansaa useaan otteeseen; eräs tunnetuimpia on juuri ennen evankeliumin lukua lausuttu vuorotervehdys:

 

[[Kuva:Piispasiunaa.jpg|thumb|KS Arkkipiispa Leo siunaa itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa 2004 juuri Pyhän Karitsan ritarikunnan komentajamerkin saanutta]]

 

Eniten siunauksia jakaa papisto: ortodokseilla on perinteinen tapa, että pappia ja piispaa tervehditään pyytämällä siunausta; tämä tapahtuu astumalla tervehdittävän eteen ja asettamalla kädet päällekkäin, oikea käsi ylempänä ja kämmenet ylöspäin, kyynärpäät taivutettuina ja kyynärvarret suorina. Papiston jäsen siunaa pyytäjän ristinmerkillä jonka jälkeen siunattu vastaa suutelemalla siunaajan kättä, jonka tämä laskee pyytäjän käsien päälle.

 

Myös [[igumenia]]a voi tervehtiä pyytämällä samalla tavoin siunausta.

 

Kristilliset kirkot opettavat, että ihminen sikiää ja syntyy synnissä; tämän vuoksi ortodoksinen kirkko on alusta asti noudattanut ja noudattaa edelleen tapaa, että välittömästi lapsen synnyttyä pappi saapuu paikalle siunaamaan lapsen ja äidin.

 

Varsinainen kaste ja mirhavoitelun sakramentti tapahtuvat kotona, jos synnytyksestä on alle 40 päivää; yhä suositummaksi on tullut tapa, että lapsi kastetaan hiukan tätä vanhempana, koska hänet voidaan sen jälkeen liittää seurakuntaan ja hän pääsee ensi kerran ehtoolliselle. Näin myös lapsen äiti vapautuu 40 päivää kestäneestä, synnytyksestä johtuneesta kiellostaan saapua kirkkoon. Tämä ikiaikainen juutalaisuudesta periytyvä kielto on eräs yhteisiä molemmille katolisille ja useimmille protestanttisille kirkoille.

 

Ortodoksinen [[konfrimaatio|konfirmointi]] eli seurakuntaan liittäminen tapahtuu kasteen jälkeen liturgiajumalanpalveluksen yhteydessä [[anafora]]n loppusiunauksen eli ehtoollisen pyhittämisen jälkeen: äiti tai kummi tuo lapsen papille kirkon ovella; pappi siunaa lapsen, lukee rukoukset ja sitten kantaa lapsen mukanaan pitemmälle kirkkoon; matkalla pysähtyy kolmesti, kohottaa lasta ristinmuotoisesti ja lausuu:

 

Luterilaiselle kirkolle tunnusomaista [[rippikoulu]]a, jonka yhteyteen liittyy heillä konfirmaatio, ei ortodoksisella kirkolla ole samassa mielessä; noin viisitoistavuotiaille järjestetään kyllä erillinen [[kristinoppikoulu]], joka noudattaa hyvin pitkälle samoja muotoja, mutta sen merkitys on yksinomaan sosiaalinen. Ortodoksinen kirkko ei vaadi kristinoppikoulun käymistä kirkollisen vihkimisen ehtona, kuten luterilainen kirkko suhteuttaa rippikoulun - mutta kysymyshän onkin historiallisesta erosta, joka johtuu luterilaisen kirkon aikoinaan toimeenpanemasta erittäin voimaperäisestä lukutaitokampanjasta - juuri samasta ''"lukkarinkoulusta"'' josta [[Aleksis Kivi]] piirtää niin omaleimaisen kuvan pääteoksessaan [[Seitsemän veljestä]].

 

Ortodoksisessa kirkossa pidetään erittäin suuressa arvossa siunattua vettä, jota lännessä kutsutaan vihkivedeksi.

 

[[Uuden Valamon luostari|Valamon luostari]]ssa se on jo pitkään toimitettu avannon ääressä. Avannosta nostettua vettä on sitten viety kirkkoon ja luostariin jopa ämpäreillä.

 

Myös jumalanpalveluspuvut siunataan vastaavalla tavalla; alemmat kirkonpalvelijat - lukijat, alidiakonit ja [[diakoni]]t - sekä maallikot pyytävät ennen pukeutumista kirkollisille asuille - käytännössä [[stikari]]lle ja [[orari]]lle - siunauksen korkeimmalta paikalla olevalta papilta, piispalta jos on läsnä; papit siunaavat pukunsa itse ennen pukeutumista. Papeilla ja diakoneilla on lisäksi erilliset pukeutumisrukoukset, joita käytetään vain ennen liturgiaa; alidiakonit pukevat piispan jumalanpalveluspukuihin, ja vanhin läsnä oleva diakoni lukee pukeutumisrukoukset piispan puolesta. Diakonia alemmalla palvelevalla papistolla ja maallikoilla ei ole omia pukeutumisrukouksia.

 

Tosin ennen tämän nimenomaisen tilanteen eli [[ristisaatto|ristisaaton]] kuvauksien alkua toimitettiin erillinen rukoushetki.

 

Ortodoksisen kirkon käsikirjoissa on rukouskaavat lähes kaikelle inhimilliseen elämään liittyvälle; ajoneuvot, kodit ja työkalut voidaan siunata. Se tapahtuu vihmomalla ne pyhitetyllä vedellä erityisen rukoushetken aikana.

 

Ortodoksiselle kirkolle äärimmäisen tärkeät pyhäinkuvat, [[ikoni]]t, siunataan vihmomalla ne pyhällä vedellä oman rukoushetkensä aikana. Jos ikonin siunaa piispa, hän käyttää tarkoitukseen pyhitettyä [[mirha]]a.