Ero sivun ”Kaarle Paksu” versioiden välillä

Kaarle ei onnistunut saamaan aikaa rauhanomaista yhteiseloa hallitsemiensa kansojen kanssa, mutta hän ei onnistunut myöskään saamaan rauhaa oman perheensä elämään. Hän joutui lähettämään maanpakoon Italiasta sisarensa Engelbergen, joka oli keisari Ludvig II:n leski. Maanpakoon leski ajettiin Saksaan. Lisäksi hän sokaisi silmät sisarenpojaltaan Elsassin herttualta Huguesilta. Kun Kaarle Paksu nimitettiin sijaishallitsijaksi Frankkien kuninkaan Karlomanin II:n kuoltua vuonna [[884]] ja Kaarle Yksinkertaisen ([[898]] – [[922]]) alaikäisyyden aikana, niin hän ei silloinkaan pystynyt parempaan hallitsemiseen kuin keisarina.

 

 

Kaarlen lukuisat epäonnistumiset, kyvyttömyys ja suoranaiset virheet, joita hän teki hallitessaan, saivat aikaan kapinointia kansoissa, jotka hän oli valtaansa saanut. Näitä kapinoita hän uskoi laimentavansa, kun hän antoi kansojen käsiin luotettavan pääministerinsä, piispa Luitwardin. Kuitenkin hän ei onnistunut kuin itsensä alentamisessa, sillä hän syytti entistä pitkän aikaa hallinnutta pääministeriään, katsomatta oman kunniansa perään, aviorikoksesta vaimonsa, keisarinna Richarden kanssa. Vaimo puolustautui syytöksiltä polttavan raudan todistuksella ja vetäytyi erääseen perustamaansa luostariin. Paavi Leo IX kanonisoi hänet myöhemmin. Piispa Liutward pakeni Kärntenin herttuan [[Arnulf]]in ([[887]] — [[899]] turviin. Arnulf oli Baijerin Karlomanin, Kaarle Paksun vanhimman veljen, poika. Piispa onnistui taivuttamaan uuden isäntänsä nostamaan kapinalipun setäänsä, Kaarle Paksua vastaan. Arnulf seuraakin setäänsä Alemanian ja Itäfankkien kuninkaana vuonna [[887]].