Avaa päävalikko

Muutokset

33 merkkiä lisätty, 10 vuotta sitten
t, wl, k
Tyyli juontuu alunperin kirjoitus- tai piirustustikkua tarkoittavasta sanasta [[stylus]]. [[Retoriikka#Roomalainen retoriikka|Roomalaisessa retoriikassa]] sillä kuvattiin jonkin [[aihe]]en esitystapaa ja tässä mielessä se omaksuttiin [[Runous|runouden]], [[Musiikki|musiikin]] ja taiteen käsitteistöön. [[Keskiaika|Keskiajalla]] ''stilus'' tarkoitti myös käytös- ja [[Elämäntapa|elämäntapoja]], samalla tavalla kuin nykyisin puhutaan elämäntyylistä. Käsitettä alettiin sovelta [[Kuvataide|kuvataiteisisiin]] 1500-luvulla Italiassa, jossa tyyli saattoi viitata taiteilijan persoonalliseen tekotapaan. Tyyli tarkoitti taiteilijan persoonallista, suurenmoista ja esimerkillistä ominaisuutta. Vastaava termi oli myös ''[[Manierismi|maniera]]''. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Taiteen pikkujättiläinen | Vuosi = 1991 | Luku = | Sivu = 763 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = WSOY | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 3.5.2009 | Kieli = }}</ref>
 
[[Antiikki|Antiikin]] tutkija [[J.J. Winkelmann]] toi tyylin käsitteeseen uuden ulottuvuuden 1700-luvun lopulla. Hän liitti tyylin kokonaisisiinkokonaisiin historiallisiin aikakausiin, [[Epookki|epookkeihin]] ja kansakuntiin, eikä vain yksittäiseen taiteilijaan. Tyylin käsite alkoi palvella myös historian [[tulkinta]]a. Tyylihistoria oli 1800-luvulla taidehistoriassa keskeinen, kun taidehistorioitsijat tunnistivat ja erittelivät tyylilajeja ja tyyliperiodeja, kansallisia tyylejä ja niiden alatyylejä ja koulukuntia [[botanistiKasvitieteilijä|kasvitieteilijöiden]]en tavoin. Käsitys [[evoluutio]]sta omaksuttiin tyylilajeihin [[darwinismi]]sta, jossa omaksuttiin käsitys kustakin tyylistä, joka noudatteli vääjäämätöntä kehitystä kasvuvaiheesta loistokauteen ja rappiooonrappioon. <ref>sama, s, 764</ref>
 
LisääntynytKasvanut tietotietoisuus tyyleistä johti käytännön sovellutuksiin [[Kertaustyyli|kertaustyyleinä]] [[Sisustustaide|sisustustaiteessa]] ja [[arkkitehtuuri]]ssa. 1800-luvun lopussa tyylistä tuli yleinen tulkintametodi, joka kattoi kaikki tietyn aikakauden ja alueen taiteet ja joskus jopa kaikki kulttuurin alueet. Muun muassa [[Alois Riegl]]in ja [[Heinrich Wöllflin]]in vastakohtiin perustuvat tyylitunnusmerkit viittasivat teoksen muoto-ominaisuuksiin. Vapautuminen [[Normi|normatiivisista]] [[Maku (estetiikka)|makukäsityksistä]] tapahtui samaan aikaan [[modernismi]]n, modernin arkkitehtuurin ja [[Abstrakti taide|abstraktin taiteen]] esiintulon kanssa. <ref>sama, s, 764</ref>
 
Tyylihistoriaa alettiin arvostella, koska väitettiin, että se yksinkertaistaa ja pinnallistaa historiallisia ilmiöitä, lyö leimoja ja kiinnittää huomiota liiaksi muoto-ominaisuuksiin. Tyylihistorian käsitettä on pyritty laajentamaan ja tulkitsemaan uusilla tavoilla, jotka ottaisivat paremmin huomioon myös taideteoksen sisällön. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Riitta Konttinen ja Liisa Laajoki | Nimeke = Taiteen sanakirja | Vuosi = 2000 | Luku = | Sivu = 470 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Otava | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 3.5.2009 | Kieli = }}</ref> 1900-luvun taidehistorioitsijat ovat selittäneet tyyliä tavoiksi ja menetelmiksi, joilla taiteilija tai ryhmä taiteilijoita hahmottaa ajatus- ja tunnesisältöjä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Taiteen pikkujättiläinen | Vuosi = 1991 | Luku = | Sivu = 765 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = WSOY | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 3.5.2009 | Kieli = }}</ref>