Ero sivun ”Euronymous” versioiden välillä

27 merkkiä lisätty ,  13 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
Aarseth oli keskeinen hahmo siinä, miksi monet Norjan 1990-luvun alun metallimuusikoista alkoivat harjoittaa saatanallisia tekoja. Aarseth alkoi puhua yhtyetovereilleen ja muiden yhtyeiden jäsenille asioista kuten kirkkojen polttamisesta ja murhaamisesta. Aarseth tavoitteli pahuutta. Aarseth itse ei kuitenkaan osallistunut varsinaisiin rikoksiin, muutenkin häntä arvosteltiin black metal-piireissä tavallisemmaksi kuin itse antoi ymmärtää. Hän piti itseään [[uskonto|uskonnollisena]] ihmisenä, sekä uskoi persoonalliseen pahaan eli [[saatana]]an ja [[saatananpalvonta|palvoi]] tätä. Aarsethilla oli myös pieni [[levykauppa]] nimeltä ''Helvete'', jossa hän myi metallimusiikkilevyjä.<ref name="lords">{{Kirjaviite|Tekijä=Michael Moynihan ja Didrik Søderlind |Nimike=Lords of Chaos - The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground |Julkaisija=Feral House|Vuosi=2003|Tunniste=ISBN 0-922915-94-6}} s. 63</ref> Lisäksi hänellä oli oma levy-yhtiö nimeltään ''[[Deathlike Silence Productions]]''.<ref name="lords"/>
 
==Euronymouksen kuolema==
 
[[Varg Vikernes]] surmasi Aarsethin vuonna 1993. Vikernes soitti tällöin bassoa Mayhemissä ja tunnetaan myös paremmin omasta yhden miehen yhtyeestään nimeltä [[Burzum]]. Surman motiiviksi on arveltu sitä, että Euronymous oli Vikernesille velkaa kymmeniä tuhansia Norjan kruunuja ja kaiken lisäksi Euronymous oli myynyt Vikernesin yhden miehen yhtyeen Burzumin levyjä omassa levykaupassaan ja jättänyt rojaltit Vikernesille maksamatta. Niinpä Vikernes marssi ystävänsä Snorren kanssa Euronymouksen asunnolle eräänä yönä ja vierailu äityikin tappeluksi Euronymouksen asunnossa ja rappukäytävässä. Vikernes puukotti Aarsethia useita kertoja taskuveitsellä. Euronymous hakkasi seiniä, soitti naapureiden ovikelloja ja huusi apua, jonka jälkeen Euronymoys törmäsi seinässä olevaan lamppuun ja kaatui lasinsirpaleiden päälle. Vikernes seurasi Euronymousta joka sanoi, että riittää. Tämän jälkeen Aarseth kuitenkin potkaisi vielä Vikernesiä, jonka jälkeen Varg Vikernes löi taskuveitsen Euronymouksen otsaan ja [[pääkallo|kallosta]] läpi. Euronymous kuoli heti ja Vikernes on kertonut, että Euronymous jäi vielä istuma-asentoon ja kun Varg otti veitsen pois päästä niin Euronymouksen ruumis sätkähti ja jäi makaamaan kuolleena. Vikernesin omien sanojen mukaan teon motiivina oli kuitenkin itsepuolustus tilanteessa, jossa Euronymous tavoitteli veistä. Lisäksi Vikernes uskoi myös Euronymouksen harkinneen Vikernesin murhaamista, joten hän päätti toimia ensin. Vikernesin mukaan Aarsethin murhaaminen ei kuitenkaan ollut suunniteltua, vaan hän oli tullut paikalla selvittämään erimielisyyksiä. <ref>[http://www.burzum.org/eng/library/a_burzum_story02.shtml A Burzum Story: Part II - Euronymous] Burzum.org {{en}}</ref>
Rekisteröitymätön käyttäjä