Ero sivun ”Euronymous” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 18:
Aarseth sai vaikutteita [[satanismi|satanistisia]] teemoja sanoituksissaan viljelleiltä yhtyeiltä kuten [[Venom (yhtye)|Venomilta]], [[Bathory (yhtye)|Bathory]]lta, [[Sepultura]]lta, [[Celtic Frost]]ilta ja [[Mercyful Fate]]lta. Hän luotsasi yhtyestään Mayhemista black metal -musiikin suunnannäyttäjää, joskin yhtye ehti saada aikaiseksi vain yhden täyspitkän albumin Euronymouksen elinaikana.
 
Aarseth oli keskeinen hahmo siinä, miksi monet Norjan 1990-luvun alun metallimuusikoista alkoivat harjoittaa saatanallisia tekoja. Aarseth alkoi puhua yhtyetovereilleen ja muiden yhtyeiden jäsenille asioista kuten kirkkojen polttamisesta ja murhaamisesta. Aarseth tavoitteli pahuutta. Aarseth itse ei kuitenkaan osallistunut varsinaisiin rikoksiin, muutenkin häntä arvosteltiin black metal-piireissä tavallisemmaksi kuin itse antoi ymmärtää. Hän piti itseään [[uskonto|uskonnollisena]] ihmisenä, sekä uskoi persoonalliseen pahaan eli [[saatana]]an ja [[saatananpalvonta|palvoi]] tätä. Aarsethilla oli myös pieni [[levykauppa]] nimeltä ''Helvete'', jossa hän myi metallimusiikkilevyjä.<ref name="lords">{{Kirjaviite|Tekijä=Michael Moynihan ja Didrik Søderlind |Nimike=Lords of Chaos - The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground |Julkaisija=Feral House|Vuosi=2003|Tunniste=ISBN 0-922915-94-6}} s. 63</ref> Lisäksi hänellä oli oma levy-yhtiö nimeltään ''[[Deathlike Silence Productions]]''.<ref name="lords"/>
 
[[Varg Vikernes]] surmasi Aarsethin vuonna 1993. Vikernes soitti sillointällöin bassoa Mayhemissä ja tunnetaan myös paremmin omasta yhden miehen yhtyeestään nimeltä [[Burzum]]. Surman motiivinamotiiviksi on pidetäänarveltu sitä, että Euronymous oli Vikernesille velkaa kymmeniä tuhansia norjanNorjan kruunuja ja kaiken lisäksi Euronymous oli myynyt Vikernesin yhden miehen yhtyeen Burzumin levyjä omassa levykaupassaan eikäja jättänyt antanutrojaltit Vikernesille yhtään voitoistamaksamatta. Niinpä Vikernes marssi ystävänsä Snorren kanssa Euronymouksen asunnolle jaeräänä hänyönä ja Euronymousvierailu rupesivatäityikin tappelemaantappeluksi Euronymouksen asunnossa ja rappukäytävässä. Vikernes puukotti Aarsethia useita kertoja taskuveitsellä. Euronymous hakkasi seiniä, soitti naapureiden ovikelloja ja huusi apua, jonka jälkeen Euronymoys törmäsi seinässä olevaan lamppuun päällään ja kaatui lasinsirpaleiden päälle. Vikernes seurasi Euronymousta joka sanoi, että riittää. Tämän jälkeen Aarseth kuitenkin potkaisi vielä Vikernesiä, jonka jälkeen Varg Vikernes löi taskuveitsen Euronymouksen otsaan ja [[pääkallo|kallosta]] läpi. Euronymous kuoli heti ja Vikernes on kertonut, että Euronymous jäi vielä istuma-asentoon ja kun Varg otti veitsen pois päästä niin Euronymouksen ruumis sätkähti ja jäi makaamaan kuolleena. Vikernesin omien sanojen mukaan teon motiivina oli kuitenkin itsepuolustus tilanteessa, jossa Euronymous tavoitteli veistä. Lisäksi Vikernes uskoi myös Euronymouksen harkitsevanharkinneen Vikernesin murhaamista, joten surmahän saattoipäätti ollatoimia myösensin. ennaltaehkäiseväVikernesin murhamukaan tilanteessaAarsethin murhaaminen ei kuitenkaan ollut suunniteltua, jossavaan tekijähän katsoioli omantullut henkensäpaikalla olevanselvittämään uhattunaerimielisyyksiä. <ref>[http://www.burzum.org/eng/library/a_burzum_story02.shtml A Burzum Story: Part II - Euronymous] Burzum.org {{en}}</ref>
 
Vikernes tuomittiin 21 vuodeksi vankeuteen. Hän vapautui ehdonalaiseen maaliskuussa [[2009]] oltuaan vankilassa liki 16 vuotta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200903109217839_ul.shtml | Nimeke = Maailman tunnetuin kirkonpolttaja ehdonalaiseen | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 10. maaliskuuta 2009 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Iltalehti | Viitattu = 12. maaliskuuta 2009 | Kieli = }}</ref>