Ero sivun ”Lastenlaulu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 190.224.152.80 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän 85.23.112.138 tekemään versioon.
Velma (keskustelu | muokkaukset)
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Lastenlaulu''' on [[lapsi]]lle sävelletty tai kansan parissa muotoutunut [[laulu]]. Lastenlaulujen [[melodia]]t ovat tyypillisesti melko yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia sekä sävelkulkujen että rytmiikan osalta, minkä ansiosta lastenlaulut muodostavat selkeästi oman tunnistettavan [[genre|lajityyppinsä]]. Kappaleen voi yleensä tunnistaa lastenlauluksi pelkän sävellyksen perusteella. Varsin usein lastenlaulut ovat iloisia, reippaita ja duurivoittoisia, mutta myös mollissa olevia lastenlauluja on huomattavan suuri määrä (esimerkiksi ''Karhunpoika sairastaa'', ''Sininen uni'' sekä ''Päivänsäde ja menninkäinen''). Lastenlaulujen ominaispiirteet löytyvät siten melodian käsittelystä ja sanoituksista, eivätkä niinkään duurin ja mollin mukaisesta [[sävellaji|sävellajiin]] perustuvasta jaosta.
 
Sanoituksiltaan lastenlaulut kertovat yleensä lapsia kiinnostavista aiheista. Aiheena voivat olla muun muassa satuhahmot (esimerkiksi ''[[Rölli]]'' ja ''[[Mikki Hiiri]] merihädässä''), mielikuvitukselliset, vauhdikkaat ja jännittävät tapahtumat (esimerkiksi ''Pikkuoravien kuuraketti'' ja ''Kuinka saisin rikki kookospähkinän'') sekä valistavat ja opettavaiset tarinat (esimerkiksi ''[[Popsi, popsi porkkanaa]]'', ''Liikennelaulu[[Lasten liikennelaulu]]'' ja ''Jänöjussin mäenlasku''). Aihepiirin lisäksi lastenlaulujen sanoituksille on yleensä ominaista selkeä ja täsmällinen kieli, tarkka määrämuotoinen riimitys ja runsas loppusointujen käyttö.
 
Nykyään [[eurodance]]n kaltaiset musiikkityylit ovat taistelleet lastenlaulujen kanssa lasten suosiosta.
Rivi 7:
{{Tynkä/Musiikki}}
 
[[Luokka:LastenmusiikkiLastenlaulut| *]]
 
[[da:Børnesang]]