Ero sivun ”Neuvostoliitto” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 497:
Öljyn kuljettamista varten [[SEV]]-maihin rakennettiin vuosina [[1960]]-[[1965]] 5327 kilometriä pitkä öljyjohto Družba (suomeksi ''ystävyys''), joka alkoi Volgan varrelta Almetjevskistä, haarautui Valko-Venäjällä kahdeksi sekä ylitti [[Puola]]n ja [[Tšekkoslovakia]]n rajan. Bratstvo-kaasuputki puolestaan kuljetti maakaasua Ukrainasta Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Öljyjohtoja oli kaikkiaan n. 55 000 kilometriä ja kaasuputkia 90 000 km. Maakaasua oli toimitettu lisäksi muun muassa [[Itävalta]]an, [[Saksan liittotasavalta]]an, [[Italia]]an ja [[Ranska]]an. </br>
Suunnattomista vesivoimavaroista 90 % sijaitsee Uralin itäpuolella alueilla, joilla muutenkin oli riittävät energiaresurssit (öljyä, maakaasua, kivihiiltä). Vasta 5 % vesivoimasta oli valjastettu käyttöön. Suurimmat vesivoimalat sijaistivat Volgalla, Kamalla, Dneprillä, Angaralla, Jeniseillä, Irtyšillä ja Obilla. Maan sähkövoimaloiden kokonaisteho oli noin 200 GW, josta vesivoimaloiden osuus oli 18 % ja ydinvoimaloiden (ensimmäinen ydinvoimala avattiin Obninskissä [[1954]]; suurin voimala, 1, 5 GW sijaitsee Novovoronezissä) vajaat 2 %. Sähköenergian kokonaistuotanto oli vuonna 1974 976 miljardia kWh (1960 vasta 292 miljardia kWh). Vuoteen [[1985]] mennessä oli tarkoitus moninkertaistaa ydinvoimalakapatiseetti. Tavoitteessa onnistuttiin lähes kokonaan. Vuonna [[1973]] tuotettiin Uralin itäpuolella 52 % kivihiilestä, 37 % öljystä, 39 % raakaraudasta, 43 % teräksestä ja 38 % sähkövoimasta.
== Teollisuus ==
Neuvostoliiton osalle tuli 1/5 maailman teollisuustuotannosta, ja se oli Yhdysvaltain jälkeen suurin teollinen mahti. SEV-maiden teollisuudesta Neuvostoliiton osuus oli 70 %. Neuvostoliitossa puolestaan teollisuuden osuus oli n. 2/3 maan kokonaistuotannosta (kansantulosta). Tuotantoa oli pyritty keskittämään suuriin, usein integroituihin laitoksiin eli kombinaatteihin. Yli puolet valmistuksesta tapahtui yli 1000 työntekijän tehtaissa. Teollisuuden kehityssuunnitelmissa oli neuvostovallan alkuajoista lähtien ollut vallalla periaate, että intevointivyöhykkeiden tuotanto kasvaa nopeammin kuin kulutusvyöhykkeiden. 1970-luvulla tuli investointitavaroiden eli käytännössä ns. raskaan teollisuuden osalle 3/4 teollisuustuotannosta. Eri teollisuudenhaaroista kasvoi vuosina [[1940]]-[[1974]] kemian- ja petrokemianteollisuuden kokonaistuotanto 36-kertaiseksi, kone- ja metalliteollisuuden 40-kertaiseksi, puunjalostusteollisuuden 5,9-kertaiseksi, rakennusaineteollisuuden 34-kertaiseksi, vaatetusteollisuuden 5,1-kertaiseksi ja elintarviketeollisuuden 5-kertaiseksi.</br>
Johtavia teollisuusseutuja olivat jo 1800-luvulta lähtien olleet Moskova ja sitä ympäröivä talousalue, Donetsin laakio (Donbass) It-Ukrainassa, Leningrad ja Ural, sekä uutena alueena lähinnä petrokemian- ja autoteollisuutensa ansiosta Volgan seutu. Neuvostoaikana oli ollut määrätietoisena pyrkimyksenä sekä raaka-aineiden sijainnin että stragedisten syiden takia siirtää teollisuutta Uralille ja siitä itään. Sodan jaloista jouduttiinkiin kuljettamaan 1360 tehdaslaitosta maan länsiosista näille alueille. Siperian huomattavin teollinen keskittymä oli Kuznetskin laakio (Kuzzbass) sekä Kazahstanissa Karagandan seutu.</br>
Tärkein ala oli metalliteollisuus, jonka osuus teollisuustuotannosta oli 28 %. Jo 1800-luvun lopulla Venäjä oli noussut raitametallurgian johtavaksi tuottajaksi maailmassa. Sittemmin Neuvostoliitto oli suurin valuraudan (n. 100 miljoonaa tonnia) ja teräksen (yli 140 milj. tonnia) tuottaja ohitettuaan Yhdysvallat 1970-luvun alussa. Tärkeimmät rautametallurgia-alueet olivat Donbass (keskuksia Donetsk, Makejevka ja Zaporožje) ja Krivoi Rog Ukrainassa sekä Ural (pääkeskus Magnitogorsk), Moskovan seutu ja Kuzzbass (Novokuznetsk). Uusia rautakeskuksia edustivat muun muassa Tšerepovets Moskovasta pohjoiseen, Komsomolsk-na-Amure kaukoidässä ja Temirtau Karagandan alueella. Ei-rautametallurgiassa johtavia tuotantoalueita olivat Kazahstan ja Ural. </br>
Koneteollisuuden pääpaino oli suhteellisen raskaiden yksiköiden valmistamisessa (energia-alan ja metallurgian laitteet, kaivoskoneet, työstökoneet, kulkuneuvot jne.). Traktorien tuotanto oli maailman laajinta (v. 1974 530 000 kpl), henkilöautoja valmistettiin vuonna 1974 n. 1, 1 miljoonaa. Johtavia konepajakeskuksia olivat Moskova, Donbass, Leningrad, Gorki, Ural ja Harkova. Uusia autoteollisuuden suurkeskuksia olivat Toljatti ja Naberežnye Tšelny Volgan keskijuoksun tienoilla. </br>
Kemianteollisuus ja öljynjalostus (osuus 7 %) olivat alkaneet kehittyä ripeästi 1960-luvulta lähtien. Tuotannon volyymissä Neuvostoliitto oli toisena Yhdysvaltain jälkeen, mutta tietyillä sektoreilla kuten petrokemiassa, muovien ja tekokuitujen valmistuksessa oli jälkeenjääneisyyttä. Lannoitteiden tuotanto oli 90 milj. tonnia. Pääosa tuotannosta tapahtui Uralilla ja siitä länteen. </br>
Puunjalostuksessa (osuus 4 %) oli sahateollisuus ollut johtava ala. Neuvostoliitto olikin maailman suurin sahatavaran tuottaja (n. 120 milj. m³) . Nykyään tuotannon kasvu oli pysähtynyt, ja lastu- sekä kuitulevyteollisuus valtasivat alaa. Paperia ja kartonkia tuotettiin yli 8 miljoonaa tonnia, ja laajennuksia oli käynnissä jatkuvasti. Puunjalostusteollisuus oli pääosin sijoittunut Luoteis-Venäjälle (pääkeskuksia Arkangeli, Leningrad sekä Laatokan ja Äänisen alueet) ja Uralille (Tavda yms.), mutta Siperian (muun muassa Bratsk ja Ustj-Ilimsk) ja kaukoidän osuus oli 1970-luvulla kasvamassa. Rakennusaineteollisuuden (osuus 4 %) alalla Neuvostoliitto oli maailman suurin sementin (110 miljoonaa tonnia) ja tiilien (n. 50 miljardia kpl) valmistajia. </br>
Kulutustavarateollisuus oli Neuvostoliitossa suhteellisen laiminlyötyä, ja useiden tuotteiden kulutus henkeä kohti jäi jopa alle useimpien Euroopan sosialistimaiden tason. Elintarviketeollisuus (osuus 20 %) oli silti monipuolista. Maailamn johtoasema oli saavutettu sokerin (v. 1973 8,4 milj. tonnia) ja voin (1, 3 milj. tonnia) tuotannossa. Alan tuotantolaitokset olivat levinneet suhteellisen tasaisesti kaikkialle kulutusalueille. Samoin on tekstiili-, vaatetus- ja kenkäteollisuuden laita, vaikka selviä keskittymiä olivat Moskova ympäristöineen (pääkeskus Ivanovo), Leningradin alueet sekä Keski-Aasian puuvillaseudut (Fergananlaakso yms.).
== Väestö ==
Rivi 653 ⟶ 663:
== Lähteet ==
* Muunkieliset Wikipediat
* ''Kodin suuri tietosanakirja'' (
== Katso myös ==
| |||