Ero sivun ”Purukumipop” versioiden välillä

10 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
(Ak: Uusi sivu: '''Purukumipop''' on Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pop-musiikin tyylisuuntaus. Pop- ja rock musiikki alkoi 1960- luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoi…)
 
 
Pop- ja rock musiikki alkoi 1960- luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta
single -kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten The Beatles, The Beach Boys ja The Rolling Stones siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä.
 
Samanaikaisesti oli huomattu, että on lemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (bubblegum pop). Tyylille on tunnusomaista lyhyt, iskevä rakenne, tarttuva kertosäe sekä yksinkertainen sanoitus.
5 145

muokkausta