Ero sivun ”Luontaislääkintä” versioiden välillä

[[ImageTiedosto:Arabic herbal medicine guidebook.jpeg|thumb|200px|Arabialainen yrttilääkinnän oppikirja.]]

'''Luontaislääkintä''' tarkoittaa ''Tietojätin'' mukaan luonnonmukaisten hoitojen käyttämistä, joiden ei tulisi häiritä elimistön normaalia toimintaa.<ref>''Tietojätti'', s. 489. Gummerus, Jyväskylä, 9.p. 2004.</ref> Luontaislääkinnän kannattajat käyttävät myös nimityksiä '''luontaislääketiede'''<ref>Esimerkiksi [http://www.kairon.fi/ Luontaislääketieteen instituutti Kairon]</ref> ja '''luonnonlääketiede'''<ref>Esimerkiksi [http://www.lkl.fi/ Luonnonlääketieteen keskusliitto LKL ry]</ref>, mutta tiedeyhteisössä näitä oppeja ei katsota tieteeksitieteellisiksi.{{Lähde}} Luontaislääkinnässä on tavallisesti pyrkimyksenä tukea ja edistää elimistön omaa paranemiskykyä. Luontaislääkinnän lähestymistavassa pyritään koko ihmisyksilön huomioon ottamiseen,<ref>Stanway, Andrew (toim.): ”Luontaiskotilääkäri”, s. 16-1716–17. WSOY, Helsinki 1990. (Alkuteos ''The Natural Family Doctor''. London 1987.)</ref> millä tarkoitetaan yleensä sitä, että ihminen nähdään fyysisen kehon, mielen ja hengen kokonaisuudeksi, ja hoitojen on tarkoitus vaikuttaa näihin kaikkiin puoliin.<ref>Saarinen, Saana: "Hoitojen jäsentely", s. 150-151150–151. Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”. Edita, Helsinki 1998, s. 148-156148–156.</ref> Luontaislääkinnän muotoja ovat esimerkiksi [[fytoterapia]] eli kasvilääkintä, [[luontaishoito-oppi]] (keski-eurooppalainenkeskieurooppalainen), [[naturopatia]],

[[perinteinen kiinalainen lääkintä]] sekä [[akupunktio|akupunktio]], intialainen lääkintä eli [[ayurveda]], [[homeopatia]], [[aromaterapia]], [[hieronta]], [[kiropraktiikka]], [[naprapatia]], [[osteopatia]], [[polariaterapia]], refleksologia eli [[vyöhyketerapia]], [[antroposofinen lääketiede]], [[shiatsu]], [[reiki]], [[väriterapia]] ja [[Alexander-menetelmä]].<ref>Luonnonlääketieteen keskusliitto LKL ry:n www:sivu: [http://www.lkl.fi/index.php?page=1005/ www.lkl.fi/index.php?page=1005/ Luontaislääketieteen keskusliitto]</ref> MonetJotkut luontaislääkinnän muodoista ovat lääketieteen kannalta [[uskomuslääkintä|uskomuslääkintää]]. Mainituista hoitomuodoista osteopatialla, naprapatialla sekä kiropraktiikalla on virallinen asema Suomessa.<ref>[http://www.osteopatia.fi/ Osteopatia.fi]</ref> Myös akupunktiota käytetään nykyisin osana virallisen lääketieteen hoitomuotoja.

Saksassa lääkäreiksi opiskelevien opintoihin kuuluu luontaishoito-oppia (saks.&nbsp;''Naturheilverfaren'' tai ''Erfahrungsheilkunde'' ), johon voi myös erikoistua. Luontaishoito-opin viisi klassista menetelmää ovat fytoterapia eli kasvilääkintä, vesi- ja lämpöhoidot, terveellinen ruokavalio (myös paastot), liikunta- ja hierontahoidot sekä terveet elämäntavat. Luontaishoito-opissa pyritään käynnistämään ja tukemaan elimistön itseparantamista.<ref>Pursiainen, Jouko: ”Naturopatia”, s. 66-6966–69. Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”. Edita, Helsinki 1998, s. 66-6966–69. Sekä Saarinen, Saana: ”Luontaishoito-oppi”, s. 65. Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 65. Sekä Mäkelä, Rauli: ”Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen periaatteita”, s. 42 . Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 38-4638–46.</ref>

Yksi yleisimmin käytetyistä luontaishoidoista on naturopatia eli luontaishoito-opin Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Englantiin levinnyt versio. Naturopatian opiskelijan ei tarvitse olla lääkäri ja koulutus kestää näissä maissa noin neljä vuotta. Naturopatiassa käytettyjä hoitomuotoja ovat muun muassa ravitsemus-, paasto-, yrtti- ja vesihoidot sekä hieronta. Luontaishoito-opissa ja naturopatiassa on tavoitteena kohentaa koko kehon yleisterveyttä ja useita hoitomenetelmiä käytetään rinnakkain.<ref>Pursiainen, Jouko: ”Naturopatia”, s. 66. Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 66-6966–69. Sekä Saarinen, Saana: ”Luontaishoito-oppi”, s. 65. Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 65.</ref>

Maailman terveysjärjestö WHO käyttää termiä traditionaaliset hoitomuodot (engl.&nbsp;''traditional medicine'') tarkoittamaan hoitoja, joita käytettiin ennen modernin lääketieteen käyttöönottoa. Traditionaalisilla hoitomuodoilla tarkoitetaan sukupolvelta toiselle siirtyneitä tietoja, taitoja ja käytäntöjä, jotka ovat liittyneet kokonaisvaltaiseen parantamiseen sekä terveyden ylläpitämiseen.<ref>Maailman terveysjärjestön www-sivu: [http://www.wpro.who.int/health_topics/traditional_medicine/ www.wpro.who.int/health_topics/traditional_medicine/ Maailman terveysjärjestön www-sivu]</ref> Maailman terveysjärjestö pyrkii edistämään traditionaalisten hoitomuodojen turvallista käyttöä.<ref name="WHOf">Maailman terveysjärjestön www-sivu: [http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs134/en/ www.who.int/mediacentre/factsheets/fs134/en/ Maailman terveysjärjestön www-sivu]</ref> Maailman terveysjärjestö on kerännyt Genevessä sijaitsevaan arkistoon tietoja [[lääkekasvi|lääkekasvien]] ominaisuuksista ja käytöstä<ref>Rautavaara, Toivo: ”Miten luonto parantaa – Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä”, s. 48. WSOY, Helsinki 1980</ref> ja luetteloinut noin 20&nbsp;000 lääkekasvia.<ref>Hiltunen, Raimo & Holm, Yvonne: ”Luonnonlääkkeet”, s. 11. Helsingin yliopisto, Helsinki 1994.</ref>

Keskiajalla kasvilääkintää harjoitettiin luostareissa, joissa viljeltiin lääkekasveja. Uudelle ajalle tultaessa [[Paracelsus]] (n. 1494-15411494–1541) toi esiin luonnollisten elämäntapojen sairauksia ehkäisevää ja parantavaa vaikutusta. Kuuluisa kasvitieteilijä ja Upsalan yliopiston lääketieteen professori [[Carl von Linné]] (1707-17781707–1778) luennoi terveistä elämäntavoista ja kuvasi lukuisien lääkekasvien vaikutuksia teoksessaan ''Clavis medicinalis'' (Lääkinnän avain).<ref name="Rautavaara16" />

1800-luvulla esiintyi useita länsimaisen luontaislääkinnän kehittäjiä. [[Vinzenz Priessnitz]] (1799-18511799–1851) kehitti kääreitä, vesihoitoja, liikuntaa ja ruokavaliota käyttäviä parannusmenetelmiä. Hän perusti aikanaan kuuluisan Gräfenbergin hoitolaitoksen. Pappi [[Sebastian Kneipp]] (1821-18971821–1897) kehitti vesihoitoja ja Keski-Eurooppaan syntyi hänen nimeään kantavia hoitolaitoksia. Muita luontaislääkintään vaikuttaneita nimiä ovat olleet saksalainen [[Johann Schroth]] (1798-18561798–1856), lääkäri [[Moritz Schreber]] (1808-18611808–1861), [[Louis Kuhne]], amerikkalainen lääkäri [[Edward Dewey|Edward Hooker Dewey]] (1840-19041840–1904), englantilainen lääkäri [[Alexander Haig]], tohtori [[Heinrich Lahmann]] (1860-19051860–1905), lääketieteen tohtori [[Ernst Schweniger]] (1850-19641850–1964) ja 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneet lääkäri [[Alfred Brauchte]] (1898-19641898–1964), sveitsiläinen lääkäri [[Max Bircher-Benner]] (1867-19391867–1939), tanskalainen [[Carl Ottosen]], saksalainen lääkäri [[Wilhelm Wander|Wilhelm A.&nbsp;Wander]] ja suomalainen [[Are Waerland]] (1876-19551876–1955). Berliinin yliopistoon perustettiin vuonna 1920 luontaishoidon professuuri, jonka ensimmäinen haltija oli R.&nbsp;Schönenberg. Hänen seuraajansa P.&nbsp;Vogler laittoi alulle [[fysioterapia|fysioterapian]] ja koulutti hierojia ja lääkintävoimistelijoita.<ref>Rautavaara, Toivo: ”Miten luonto parantaa – Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä”, s. 18-2318–23.</ref>

Fytoterapiassa eli kasvilääkinnässä käytetään yleensä mietoja rohdoskasveja tai niiden osia kokonaisina. Esimerkiksi valkosipulilla, inkiväärillä, reunuspäivänkakkaralla, piparmintulla ja mintulla on tutkitusti terveydellisiä vaikutuksia.<ref>Castleman, Michael: ”Terveyskasvit”, s. 12-1312–13. Otava, Helsinki 2000. (Alkuteos ''The Healing Herbs – The Ultimate Guide to the Curative Power of Nature's Medicines''. 1991.)</ref> Mäkikuisman on todettu toimivan lumelääkettä paremmin lievään ja keskivaikeaan masennukseen. Saksassa toimiva tutkijoiden ja terveysalan edustajien elin Komissio E on julkaissut raportit noin 300 rohdoskasvista todeten niistä noin kaksi kolmasosaa tehokkaiksi ja turvallisiksi.<ref>”Vitamiinien, kivennäisaineiden, luonnonläääkkeiden parantavat voimat”, s. 11. Suomenkielisen laitoksen toimittajat: Anu Kuru & Aino Kervinen .Valitut palat, Helsinki 2001. (Perustuu teokseen Kalyn & Diefendorf & Wilmot & Bilanow & Calvo & Petoniak & Birch (toim.): ''The Healing Powers of Vitamins, Minerals and Herbs''. 1999.)</ref> Lääkekasvien käyttö fytoterapiassa eroaa lääketieteestä siinä, että lääketieteellisiä kasviperäisiä lääkkeitä varten pyritään eristämään vaikuttavia ainesosia yleensä voimakkaista rohdoskasveista. Noin neljäsosa maailmassa käytössä olevista lääketieteellisistä lääkkeistä on valmistettu perinteisistä lääkekasveista.<ref name="WHOf"/> Kasvien kemiallisia aineita ja niiden vaikutuksia tutkitaan farmakognosian tieteenhaarassa. Esimerkiksi professori Raimo Hiltunen ja dosentti Yvonne Holm Helsingin yliopiston farmakognosian laitokselta ovat kuvanneet lääketieteessä lääkkeiden pohjalla ja fytoterapiassa käytettyjä kasveja vaikutuksineen teoksessaan ''Luonnonlääkkeet''.<ref>Hiltunen, Raimo & Holm, Yvonne: ”Luonnonlääkkeet”. Helsingin yliopisto, Helsinki 1994.</ref><ref>Saarinen, Saana: ”Sanasto”, s. 162 . Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 157-197157–197.</ref>

Luontaishoitoja ei usein voi testata lääketieteessä paljon käytetyllä kaksoissokkokokeella, jossa potilas saa itse tietämättään joko [[lumelääke|lumelääkettä]] tai tutkittavaa lääkettä. Tämä johtuu siitä, että monet luontaishoidot (esimerkiksi paasto, vesihoidot, valohoito ja hoito ruokavaliolla) eivät sovellu lumelääkkeinä annettaviksi ja lisäksi luontaishoidoissa käytetään yleensä useita hoitavia tekijöitä yhtä aikaa. Ruotsissa on tutkittu tähän tarkoitukseen suunnitellulla pitkittäistutkimusmenetelmällä paastojen ja tiukan ruokavalion noudattamiseen perustuvaa saksalaisen luontaishoito-opin menetelmää (''Föllingegård''-tutkimus 1970-1980-lukujen vaihteessa). Tutkimukseen osallistui 64 kroonisesti sairasta potilasta. Vuoden kuluttua tehtyjen laboratoriomittausten perusteella potilaiden tervehtyminen oli erittäin merkittävää. Potilaiden oman ilmoituksen mukaan 94&nbsp;% ilmoitti vointinsa parantuneen ja 75&nbsp;% ilmoitti sen parantuneen erittäin selvästi. Samankaltaista menetelmää tutkittiin myöhemmin myös Norjassa, ja paranemistulokset olivat merkittäviä.<ref>Mäkelä, Rauli (toim.): ”Hoida luonnollisesti itseäsi – Luontaishoito-opin perusteet”, s.10-1210–12. WSOY, Helsinki 1997.</ref><ref>Mäkelä, Rauli: ”Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen periaatteita”, s. 42 . Teoksessa Saarinen, Saana (toim.): ”Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa”, s. 38-4638–46.</ref>

*[http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/uskomuslaakinta.html Skepsis -– Uskomuslääkintä]