Ero sivun ”Tervahauta” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
SeppVei (keskustelu | muokkaukset)
p Typot, tarkennukset
Rivi 7:
 
==Tervahaudan rakentaminen==
Tervahaudat ovat Suomessa olleet kahta päätyyppiä, rännimäisiä ja rattimaisiatrattimaisia. Suurempaa tuotantoa varten valmistettiin rattimaisia hautoja, jotka kaivettiin tuulensuojaiseen paikkaan ja joiden pohjalle rakennettiin umpinaiset säiliöt. Rännihaudassa terva juoksutettiin tynnyreihin rännin eli ns. piipun kautta, jonka päässä oli kynä tai purtilo. Tervahaudan pohja tampattiin tiiviiksi [[turve|turpeella]] ja [[savi|savella]]. Särökset ladottiin kerroksittain yläviistoon tai joskus melkein pystyyn haudan pohjalle, niin että keskelle jäi ns. silmäkeppi ja sen pohjalle särösristikko eli takka. Ennen polttamista säröksistä ladottu hauta peitettiin huolellisesti ensin huonolla puulla, sitten [[sammal]]illa, turpeella ja [[multa|mullalla]]. Tervahaudan vierusvallin eli ns. palton alareuna jätettiin peittämättä, hauta sytytettiin [[tuohi|tuohella]] juuri paltonreunasta. Terva valui silmästä piipun aukkoon. Piippu oli ontto putki, joka oli tehty kahdesta halkaistusta ja koverretusta puusta. Ne liitettiin vanteilla yhteen ja tilkittiin puun [[kaarna|kuorella]]. Kynän päässä oli tappi, jota avamaalla tervaa juoksutettiin tynnyriin.
 
==Tervahaudan poltto==