Ero sivun ”Sortovuodet” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
otsikoiden tason korjaus
toinen omaansa myös
Rivi 1:
[[Kuva:Hyökkäys_by_Eetu_Isto,_1905.jpg|thumb|right|300px|[[Eetu Isto]]n teos ''Hyökkäys'' vuodelta 1899 muodostui jo aikalaisten silmissä venäläistämistoimien symboliksi.]]
 
'''Sortovuodet''' eli '''sortokaudet''' olivat ajanjaksot [[1899]]–[[1905]] ([[ensimmäinen sortokausi]]) ja [[1909]]–[[1917]] ([[toinen sortokausi]]), jolloin [[Venäjän keisarikunta]] yritti venäläistää [[Suomi|Suomea]]. Nimi "sortovuodet" on otettu käyttöön jälkeenpäin, ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin nimeä '''routavuodet'''.
 
== Ensimmäinen sortokausi ==
'''Sortovuodet''' eli '''sortokaudet''' olivat ajanjaksot [[1899]]–[[1905]] ensimmäinen sortokausi ja [[1909]]–[[1917]] [[toinen sortokausi]], jolloin [[Venäjän keisarikunta]] yritti venäläistää [[Suomi|Suomea]]. Nimi "sortovuodet" on otettu käyttöön jälkeenpäin, ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin nimeä '''routavuodet'''.
{{Pääartikkeli|[[Ensimmäinen sortokausi]]}}
 
== EnsimmäinenToinen sortokausi ==
{{Pääartikkeli|[[Toinen sortokausi]]}}
 
=== Katso myös ===
[[Toinen sortokausi]].
 
=== Suomen liittäminen Venäjään 1808 ===
Suomi oli virallisesti liitetty [[Venäjä]]än 17. syyskuuta [[1809]] [[Haminan rauhansopimus|Haminan rauhansopimuksen]] mukaisesti, jolloin [[Ruotsi]] luopui Suomesta. [[Venäjän keisari]] [[Aleksanteri I (Venäjä)|Aleksanteri I]] oli antanut vakuutuksen, siitä että Suomen uskonto, lait ja erikoisoikeudet pidetään voimassa. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 17</ref> [[Suomen suuriruhtinaskunta]] liitettiin Venäjään elimellisesti itsenäisenä maana, jonka valtiomuoto turvasi kansan vapauden.<ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 32</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 49-52, 63-65</ref> <ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 19</ref> <ref>Danielson-Kalmari, J. R, Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, s. 2</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 16-17</ref> Täten erityisesti Ruotsin [[vuoden 1772 hallitusmuoto]] jäi voimaan Suomen perustuslakina, vaikka se Ruotsissa kumottiin jo samana vuonna.
 
=== Suomen asema [[Nikolai I]]:n aikana 1855–1881. ===
[[Kuva:Vernet nikolas 1.jpg|thumb|right|200px|[[Nikolai I]] ]]
'''Nikolai I''' ([[6. heinäkuuta]] [[1796]] [[Tsarskoje Selo]] – [[2. maaliskuuta]] [[1855]] [[Pietari (kaupunki)|Pietari]]) oli [[Romanov-hallitsijasuku]]un kuulunut [[Venäjän keisari]], [[Puola]]nmaan tsaari ja [[Suomen suuriruhtinas]] vuosina [[1825]]–[[1855]].
 
Aleksanteri I:n kuoltua Venäjän hallitsijaksi tuli [[24. joulukuuta]] [[1825]] [[Nikolai I]], joka vahvisti antamassaan hallitsijanvakuutuksessaan Suomen perustuslakeihin perustuvan erityisaseman itsenäisenä, joskin Venäjään liitettynä valtiona.<ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 34</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 131</ref> <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 76-77</ref>
 
Venäjä oli pitkään tyytynyt siihen, että valtakuntaan liitetyt kansat saivat muodollisesti alistuttuaan hoitaa omia asioitaan rauhassa. Tämä selittää sen, että vallatut alueet, Itämerenmaakunnat ja Puola ja varsinkin Suomi, saivat pitkän aikaa säilyttää verraten laajan autonomian.<ref>Olsoni, Emerik, s. 81-82</ref>
 
Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n aikana kansalliskiihko Venäjällä oli niin vähäistä, ettei se vaikuttanut Suomea oloihin. Seuraavan keisarin Aleksanteri II:n aikana kansalliskiihkoiset venäläiset pyrkivät hävittämään Suomen erityisaseman sisäisesti itsenäisenä valtiona. <ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 25-27</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 77</ref>
 
=== Suomen asema [[Aleksanteri II]]:n hallitsijakauden aikana (1855–1881) ===
[[Kuva:AlexII.JPG|thumb|right|200px|[[Aleksanteri II]] ]]
'''Aleksanteri II''' ([[29. huhtikuuta]] [[1818]] Moskova &ndash; [[13. maaliskuuta]] [[1881]] Pietari) oli [[Venäjän keisari]], [[Puola]]nmaan tsaari ja [[Suomen suuriruhtinas]] vuosina [[1855]]&ndash;[[1881]]. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija. Hänen aikanaan Suomen erityisasemaa ja autonomiaa kunnioitettiin.
 
====Aleksanteri II:n murha 1881====
Suomen ja Venäjän suhteet viilenivät 1880-luvulta alkaen hitaasti, mutta selvästi. Taustalla oli vanhoillisen ja [[nationalismi|nationalistisen]] suuntauksen voimistuminen Venäjän politiikassa. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 274</ref> Näkyvin syy tälle oli [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II]]:n murha, mutta se liittyi myös lisääntyneeseen yleiseurooppalaiseen [[imperialismi]]in, jossa nähtiin, että vähemmistökansallisuudet piti sulauttaa valtaväestöön valtakunnan yhtenäisyyden turvaamiseksi. <ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 21</ref>
 
Venäläisnationalistit saivat esikuvaa [[Saksa]]n puolalaisalueilla noudatetusta politiikasta. <ref>Th. Homen, Passiivinen vastarintamme, s. 131</ref> Keisari [[Aleksanteri III (Venäjä)|Aleksanteri III]] oli vanhoillisten nationalistien johdatettavissa ja hyväksyi heidän toimintansa pääpiirteittäin. <ref>Pentti Virrankoski: Suomen historia 1–2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, 2001, osa 2, s.576-578 </ref><ref>Cowles,Virginia, s. 219</ref><ref>Hedenström, s. 94-95</ref><ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 15</ref>
 
=== Ensimmäinen sortokausi ===
 
Suomi kohtasi sortokauden myöhempään kuin monet muut sotien kautta Venäjään liitetyt alueet. Venäläistämistoimenpiteet olivat olleet jo pidempään käynnissä [[Ukraina]]ssa, [[Valko-Venäjä]]llä, [[Puola]]ssa ja [[Baltian maat|Itämeren maakunnissa]], ennen kuin niitä alettiin toteuttaa Suomessa. <ref>Th. Homen, Passiivinen vastarintamme, s. 130-131</ref> <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 248</ref><ref>Cowles, Virginia, s. 220</ref>
 
22. ja 23. helmikuuta [[1863]] alkanut [[Puolan kapina]] sai aikaan suurten yhteiskunnallisten uudistuksien lopettamisen. Suomessa vuosina [[1856]] ja [[1863]] aloitettuja uudistuksia saatiin jatkaa sillä edellytyksellä, että kaikesta separatismista luovuttaisiin. Ensimmäinen murhayritys keisaria vastaan tehtiin vuonna [[1866]]. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 211-211, 243</ref>
 
==== Suomen asema [[Aleksanteri III]]:n hallitsijakauden aikana (1881-1894)====
[[Kuva:Alexander-Maria.jpg|thumb|200px|Aleksanteri III ja [[Maria Fjodorovna]] Tanskassa 1893]]
'''Aleksanteri III''' (s. [[10. maaliskuuta]] [[1845]], [[Tsarskoje Selo]] &ndash; k. [[1. marraskuuta]] [[1894]], [[Jalta]]) oli Venäjänmaan keisari, [[Kongressi-Puola|Puolanmaan]] [[tsaari]] ja [[Suomen suuriruhtinas]] vuosina [[1881]]–[[1894]]. Sortokautta edeltäneet ensimmäiset sortotoimenpiteet tapahtuivat Aleksanteri III:n hallitsijakaudella, jolloin [[Suomen Posti|Suomen postilaitos]] määrättiin Venäjän postilaitoksen alaiseksi. Hänen hallitsijakautensa aikana taantumukselliset voimat pääsivät Venäjällä valta-asemaan ja liberaalit joutuivat sivuun.
 
===== Suomen erityisasemaa vastaan hyökätään 1880-luvulta lähtien =====
Vuodesta 1883 lähtien monet venäläislehdet alkoivat kritisoida Suomen erityisasemaa. Venäjän ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]] välille kehittyi konflikti [[Afganistan]]issa vuonna 1885, mikä Suomessa herätti pelkoa rannikon ja kauppalaivaston joutumisesta sotatoimien kohteeksi, niin kuin [[Krimin sota|Krimin sodan]] aikana oli tapahtunut. <ref>Cowles,Virginia, s. 198-200</ref><ref>Hedenström, s. 138-140</ref>
 
Ennen 1880-lukua Suomen erityisasemaa ei juurikaan käsitelty Venäjän lehdistössä, mutta Puolan kapinan aikana
1863 venäläinen lehti [[Moskovskija Vedomost]] kiinnitti huomionsa Suomen "sepataristien" kirjoituksiin [[Helsingfors Dagblad]]enissa olleen Suomen puolueettomuudesta haaveilleen kirjoituksen johdosta.<ref>Tuomo Polvinen, Valtakunta ja rajamaa, s. 44</ref> <ref>Sinkko, s. 22</ref><ref>Juva, 8, s. 50,54</ref>
 
Helsingfors Dagbladin päätoimittaja, kiihkeä [[liberalismi|liberaali]] [[Anders Herman Chydenius]] esitteli lehdessään 15. huhtikuuta 1863 <!-- 1863? Vai 1883?<--> ajatusta Suomen julistamisesta puolueettomaksi.<ref>Tuomo Polvinen, Valtakunta ja rajamaa, s. 44</ref> Ajatuksen takana oli huoli siitä, että suomenruotsalaiset joutuisivat sotimaan suomalaisia vastaan, jolloin Suomen puolueettomuus estäisi "veljessodan." <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 210</ref><ref>Juva, 8, s. 50,54</ref><ref>Sinkko, s. 22</ref>Ilmeisesti Dagbladetin aineiston perusteella brittilehti [[Daily News]] julkaisi jutun, jossa väitettiin suomalaisten poliitikkojen esittäneen, että Suomi ja Venäjä ovat kaksi eri valtiota ja toivoneen Suomen julistautuvan sodan syttyessä puolueettomaksi.<ref>Sinkko, s. 22</ref><ref>Juva, 8, s. 50,54</ref>
 
Kiihkokansalliset venäläiset koettivat lehtiensä kautta juurruttaa venäläiseen väestöön käsitystä, ettei Suomi ollut valtio vaan venäläinen maakunta ja että Aleksanteri I:n [[Porvoon maapäivät|Porvoon valtiopäivillä]] tästä lausuma toteamus oli vain asianhaarojen mukaan sovitettu korulause. <ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 17</ref>
Kirjoituksen jälkeen venäläislehdet kävivät kiihkeästi Suomen kimppuun, ja vanhoillisten raivoa lisäsi entisestään [[Koljonvirran taistelu]]n muistomerkin paljastaminen 1885.<ref>
Pentti Virrankoski: Suomen historia 1–2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, 2001, osa 2, s.576-578 </ref>
 
===== Leo Mechelin ja K. F. Ord sekä venäläiset nationalistit kinastelevat Suomen asemasta =====
[[Kuva:Leo Mechelin.png|thumb|left|200px|Leo Mechelin ''Land och Stad'' -lehden kuvassa vuonna [[1891]]]]
Tässä tilanteessa senaattori [[Leo Mechelin]] julkaisi vuonna 1885 kirjan "Suomen suuriruhtinaskunnan valtio-oikeuden pääpiirteet" suomeksi ja ruotsiksi ja vuonna 1886 ranskaksi ''Précis du droit public du Grand Duché de Finlande'' ("Suomen suuriruhtinaskunnan valtio-oikeuden pääpiirteet"). Venäläinen historian ja valtio-oikeuden tutkija [[Kesar Filippovitsh Ordin]] käänsi teoksen venäjäksi, Pokorenije Finljandii niminen teos ilmestyi kahdessa osassa, noin 950 sivuisena, sisältäen 310 sivua liitteinä olleita lähinnä poliittisia kirjeitä, varustaen käännöksen ankaralla kritiikillä. Teos käännettiin vuonna 1889 myös saksan ja englannin kielelle. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 308, 316-317</ref>
 
Vuonna 1889 Mechelin julkaisi saksaksi kirjoituksen, jonka mukaan keisari [[Aleksanteri I (Venäjä)|Aleksanteri I]] oli [[Porvoon valtiopäivät|Porvoon valtiopäivillä]] antanut vakuutuksen, että Suomi oli Venäjästä erillinen, sen kanssa [[reaaliunioni]]ssa oleva valtio. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 316-317</ref>
 
Ordin vastasi keisarin vakuutuksen olleen pelkkä fraasi, jolla ei ollut valtio-opillisesti sitovaa merkitystä, ja että Venäjän hallitsija oli vapaa muuttamaan Suomen asemaa oman tahtonsa mukaan. Suomalaiset tutkijat kuten [[Johan Richard Danielson-Kalmari|J. R. Danielson]] pyrkivät todistamaan Ordinin väitteet vääriksi, mutta muutamat myöhemmän ajan tutkijat ovat osoittaneet Ordinin olleen oikeassa sikäli, ettei [[perustuslaki|perustuslakeja]] ja autonomiaa vuonna 1809 ollut määritelty sitovasti. <ref>Pentti Virrankoski: Suomen historia 1–2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, 2001, osa 2, s.576-578 </ref>
 
Suomalaiset olisivat voineet Aleksanteri I:n vakuutuksen sijaan tukeutua Aleksenteri II:een, joka oli vahvistanut Suomen perustuslait ja siten vankistanut autonomian valtio-opillista perustaa. Venäjän konservatiivit pitivät kuitenkin Aleksanteri II:n politiikkaa kokonaisuutenaan vääränä ja vastustivat kiihkeästi sitä, että autonomiaa puolustettiin Aleksanteri II:n aikana vallinneella tilanteella.
 
Keskustelu osoitti, että suomalaisten ja venäläisten nationalistien käsitykset Suomen asemasta perustuivat aivan eri lähtökohtiin ja poikkesivat täysin toisistaan. Keisarin ja Venäjän ulkoministeriön kanta autonomiaan oli kuitenkin myönteisempi kuin kiihkeimpien vanhoillisten lehtien, eikä myöskään [[Suomen kenraalikuvernööri|kenraalikuvernööri]] [[Fjodor Logginovitš Heiden|Heiden]] halunnut liittyä jyrkimpien nationalistien kantoihin. <ref>Pentti Virrankoski: Suomen historia 1–2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, 2001, osa 2, s.576-578 </ref>
 
J. F. Danielsonin kertoman mukaan Aleksanteri III 1890-luvun alussa oli hyväksynyt Suomalaisten arvostelun Ordinin vuosien 1808-09 tapahtumia käsitelleestä teoksesta ja hän oli ankarasti paheksunut venäläiseltä taholta esitettyjä Suomea koskevia väärennyksiä.<ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 28</ref><ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta II, s. 167</ref>
 
===== Postimanifesti 12.6.1890=====
Yksi ensimmäisistä sortotoimenpiteistä tapahtui Suomen kenraalikuvernööri [[Fjodor Logginovitš Heiden|Heidenin]] johdolla, kolmen venäläis-suomalaisen toimikunnan laatima Suomen tulli-, raha- ja postilaitoksen yhdenmukaistamisen hanke vastaavien venäläisten laitosten kanssa.<ref name="Tk64">Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 64</ref><ref>Virkkunen, Artturi Heikki, Laillisiin oloihin!, s.1</ref><ref>Nevalinna, E. ., Murrosajoilta, s. 183</ref><ref>Merikoski, K., Taistelu karjalasta, s.77 </ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 292</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 309-316</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 27,191</ref><ref>Juva, 8, s. 514-517</ref>
 
12. kesäkuuta 1890 julkaistiin postimanifesti, joka alisti Suomen postilaitoksen Venäjän postilaitoksen alaiseksi. [[Suomen vaakuna|Suomen jalopeuran]] tilalle [[postimerkki|postimerkkeihin]] tuli Venäjän [[kaksipäinen kotka]]. Tarkoituksena oli alistaa myös tulli- ja rahalaitokset venäläisiin laitoksiin, mutta nämä saatiin estetyksi eräiden ajatusta vastustavien venäläisten toimesta. Rahaministeri [[Vyšnegradski]] vastusti Venäjän rahan määräämistä Suomen rahaksi.<ref>Juva, 8, s. 514–515</ref><ref name="Tk64" /><ref>Cowles,Virginia, s. 219</ref><ref>Virkkunen, Artturi Heikki, Laillisiin oloihin!, s.</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 265-268, 270</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 309-316</ref><ref>Juva, 8, s. 514-517</ref>
 
===== Manifesti uuden rikoslain kumoamiseksi 15.12.1890=====
[[Suomen senaatti]] oli vahvistanut uuden [[Suomen rikoslaki|rikoslain]], jonka piti astua voimaan vuoden 1891 alussa, mutta venäläiset katsoivat että siinä oli kohtia, jotka loukkasivat Venäjän etuja ja arvoa. Keisarin manifesti kumosi senaatin jo vahvistaman lain. Se oli oikeuden loukkaus, koska säätyjä ei oltu kuunneltu. Siitä seurasi, että tuomioita annettiin sekä vanhan että uuden lain mukaan.<ref>Juva, 8, s. 520-521</ref> Uusi rikoslaki tuli keisarin vahvistamana voimaan vasta vuonna [[1894]], sen jälkeen kun Suomen [[säätyvaltiopäivät]] olivat hyväksyneet siihen erinäisiä muutoksia, joilla varsinkin valtiollisia ja julkiseen omaisuuteen kohdistuvia rikoksia koskeneet säännökset yhdenmukaistettiin Venäjällä voimassa olleiden kanssa.
 
===== Suomen asiain komitea lakkautetaan 13.5.1891=====
[[Suomen asiain komitea]], jonka tehtävänä oli toimia senaatin ja [[ministerivaltiosihteeri]]n välillä ja edustaa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] maamme ja olojemme tuntemusta, lakkautettiin 13. toukokuuta 1891. Senaatille oli ehdotettu, että valtiosihteerinvirastoon ja [[kenraalikuvernööri]]n kansliaan pitäisi nimittää virkamiehiksi venäläisiä tai suomalaisia, jotka täydellisesti hallitsivat venäjänkielen. Annettiin asetus [[venäjän kieli|venäjän kielen]] opetuksen lisäämisestä [[oppikoulu]]issa ja vaatimus virkamiehille venäjän kielen taidon edistämisestä.<ref>Juva, 8, s. 527-528</ref>
 
Aleksanteri III kuoli 1. marraskuuta 1894 Krimin Livadissa kesäpalatsissaan.<ref>Juva, 8, s. 535</ref>
 
==== Suomen asema [[Nikolai II]]:n hallitsijakauden aikana 1894-1917====
[[Kuva:Tsar_Nicholas_II_-1898.jpg||thumb|right|200px|Nikolai II 1898]] '''Nikolai II''' ({{k-ru|Николай II Романов}}, [[18. toukokuuta]] [[1868]] [[Pietari (kaupunki)|Pietari]] – [[17. heinäkuuta]] [[1918]] [[Jekaterinburg]]) oli [[Venäjän keisari]], [[Puolanmaan kuningas]] ja [[Suomen suuriruhtinas]] vuosina [[1894]]–[[1917]]. Nikolai II:n hallitsijakauden aikana Suomen erityisasema ja autonomia joutuivat monien sortotoimenpiteiden kohteiksi.
 
Venäjällä taantumukselliset piirit, [[Pyhä Synodi|Pyhän Synodin]] prokuraattorin, lakitieteen tohtori [[Konstantin Pobjedonostsev]]in ja sotaministeri kenraali [[Aleksei Kuropatkin]]in innoittamina nostattivat kansallista kiihkoa, joka kohdistui myös Suomen erityisasemaa vastaan.
 
Kuropatkin, joka oli päättäväisimpiä ja innokkaimpia Suomen erityisaseman ja autonomian vastustajia, totesi puheessaan ''' "Valloitettuamme Suomen me 19. vuosisadan kuluessa liian vähän käänsimme huomiota tämän venäläisen maakunnan sisäisiin asioihin ja tuloksensa saimme pääkaupungin viereen meille vihamielisen, separatistisia pyrkimyksiä täynnä olevan paikkakunnan, jossa asuu tosin vähälukuinen, mutta itsepäinen kansa. 20:nnelle vuosisadalle siirtyy tehtävä, Suomen liittäminen venäläiseen valtakunnallisuuteen." '''<ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 30-31</ref>
 
Nikolai II vahvisti valtaan päästyään 6. marraskuuta 1894 manifestilla Suomen perustuslait.<ref>Hedenström, s. 101, 175</ref>
 
Kenraalikuvernöörin vaihtumisen aikana isänmaallisten venäläisten keskuudessa vaikuttanut sanomalehtimies Messarosch kirjoitti Suomen suhteesta Venäjään käsittelevän kirjan, Finljamdoka - Gosudarstva ili Ruskaja Okraina (Suomi - valtio vai Venäjän rajamaa), joka kuvasi niitä jyrkentyneitä asenteita, joita kenraali Bobrikovilla ja muilla nationalisteilla oli Suomea kohtaan. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 336</ref>
 
===== Bobrikovin tulo Suomeen 6.11.1894 ja ensimmäinen puhe =====
[[Kuva:Nikolai Bobrikov.jpg|200|left|thumb|Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov 1839-1904]]
Kenraali [[Nikolai Bobrikov]] oli nimitetty Suomen kenraalikuvernööriksi ,ja hän piti Suomeen saavuttuaan 12. lokakuuta 1898 puheen kenraalikuvernöörin palatsissa, Suomen senaatille ja muutamille korkeimmille virkamiehille. Puhe julkaistiin seuraavana päivänä lehdissä, ja se herätti suurta hämmästystä sekä suuttumusta.<ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 78–79</ref><ref>Juva, 8, s. 541</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 336, 341</ref>
 
Hän oli puheessaan kutsunut Suomea rajamaaksi eikä ollut tunnustanut Suomen erityisasemaa valtiona. Se loukkaus sisälsi vakavan uhkauksen ja sai ihmiset ymmärtämään että Bobrikovin tehtävänä oli Suomen erityisaseman hävittäminen ja suomalaisten venäläistäminen.<ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 80</ref><ref>Ignatius, Hannes, Sortovuosista itsenäisyyteen, s. 14–15</ref><ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 98</ref>
 
===== Helmikuun manifesti 15.2.1898 =====
Sortokausi alkoi vuoden [[1899]] keisari [[Nikolai II]]:n antamalla [[Helmikuun manifesti|Helmikuun manifestilla]], jota pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää .<ref>Suomi – Maa kansa valtakunta II, s. 26</ref><ref>Jaakkola, Suomen historian ääriviivat, s. 176</ref><ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 81</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 305</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 344-349, 356-358</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 51</ref><ref>Cowles,Virginia, s. 248</ref>
 
Venäläinen professori Behrendtsin totesi kirjassaan helmikuun manifestin olevan "coup d' Etat" valtionkaappaus.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 112</ref>
 
Senaatti teki alamaisen vetoomuksen Nikolai II:lle manifestin johdosta ja ilmaisi sen olevan perustuslakiemme vastainen. Säädyt lähettivät myös oman vetoomuksensa, mutta Nikolai II ei ottanut niitä vastaan.<ref>Juva, 8, s. 563-574</ref>
 
===== Nikolai Bobrikov ja Kuropatkinin promeria 29.8.1898 =====
Venäjän Keisari [[Nikolai II]] oli hyväksynyt sotaministeri [[Aleksei Kuropatkin]]in [[promeria]]n Suomen kysymyksestä. Se oli täydellinen venäläistämisohjelma. Hän nimitti kenraali [[Nikolai Bobrikov]]in 29. elokuuta [[1898]] Suomen kenraalikuvernööriksi ja käski hänen asteittain juurruttaa paikallisen väestön tietoisuuteen kaikkea sitä merkitystä, mikä Suomen menestymiselle oli sen mitä kiinteimmällä yhdistämisellä kaikille todellisille alamaisille yhteiseen isänmaahan.<ref>Juva, 8, s. 540–541</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 294, 299-301</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 353-354</ref>
 
Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov aloitti manifestin myötä yhtenäistämistoimet. Manifesti ja sen mukaan säädetyt lait aiheuttivat suurta kuohuntaa.<ref>Maa kansa valtakunta II, s. 31</ref><ref>Jaakkola, Jalmari, Suomen historian ääriviivat, s. 178</ref><ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja II, s. 57</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 338</ref>
 
===== Suuri adressi 14.3.1898 =====
'''[[Suuri adressi]]''' kerättiin [[Suomen suuriruhtinaskunta|Suomessa]] [[sortokaudet|ensimmäisenä sortokautena]] vuonna [[1899]] vastustamaan [[Suomen suuriruhtinas]] keisari [[Nikolai II]]:n 15. helmikuuta 1899 allekirjoittamaa [[helmikuun manifesti]]a. Silloiset [[ylioppilas|ylioppilaat]] hiihtivät kylästä kylään keräten yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa.<ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 308-309</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 358</ref><ref>Hedenström, s. 175</ref>
 
Kenraali Bobrikov oli kertonut ulkomaan lehdistölle, että kaikki järkevät ihmiset Suomessa olivat tyytyväisiä tsaarin manifestiin. Suuri adressi oli kuitenkin kertonut suomalaisten suhtautumisen asiaan.<ref>Öhquist, s. 50</ref>
 
===== Kulttuuriadressi 26.6.1898 =====
Seuraavaksi alettiin [[Konni Zilliacus|Konni Zilliacuksen]] toimesta kokoamaan [[Pro Finlandia (adressi)|Pro Finlandia -kulttuuriadressia]], jonka allekirjoitti 1 063 kulttuuripersoonaa eri puolilta [[Eurooppa]]a, kahdestatoista maasta. Maanantaina 26. kesäkuuta saapuivat lähetystön jäsenet eri tahoilta Pietariin.<ref>Öhquist, s. 54</ref> Keisari ei ottanut myöskään tätä adressia vastaan, mutta lähetystö sai kansanjoukot ympärilleen palatessaan Suomen läpi kotimaihinsa.<ref>Juva, 9, s. 27, 34–44</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 310-312</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 358</ref>
 
===== Venäläinen santarmilaitos =====
Suomeen tuotiin venäläinen [[santarmilaitos]] vuonna 1889.<ref>Juva, 9, s. 45</ref>
 
===== Suomen sotaväen lakkauttaminen 19.7.1889 =====
[[Kuva:Suomen kaartilaisia.jpg|thumb|250px|left|Turkin sodasta vuonna 1878 palanneita Kaartin upseereita ja aliupseereita.]]
19. heinäkuu 1898 julkaistiin kutsumus ylimääräisille valtiopäiville tulevan vuoden alussa, käsittelemään kysymystä Suomen sotalaitoksen muodostamisesta yhdenmukaiseksi Venäjän sotalaitoksen kanssa.<ref>Rein, Th., Muistelmia elämän varrelta I, s. 384</ref><ref>Öhquist, s. 29</ref><ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 76</ref>
 
Tarkoituksena oli lopettaa Suomen erillinen sotaväki ja siirtää suomalaiset sotilaan Venäjän sotaväkeen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Rein, Th. | Nimike= Muistelmia elämän varrelta I| Julkaisija= Otava | Vuosi=1918 | Sivu 394 | Tunniste=}}</ref><ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 77</ref>
 
Vuodesta 1887 Suomessa oli ollut [[asevelvollisuus Suomessa|asevelvollisuuslaki]], jonka mukaan Suomen armeijan tarkoitus oli Suomen puolustus, mutta maan ulkopuolelle sitä ei saanut viedä.<ref name="Tk48">Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja I, s. 48</ref> Lain mukaan armeijaan sai kuulua vain Suomen kansalaisia,<ref name="Tk48" /> lukuunottamatta sen kahta ylintä päällikköä, kenraalikuvernööriä ja Venäjän sotaministeriä. Suomalaiset rahoittivat yksistään armeijan ylläpitämisen.<ref>Öhquist, s. 29</ref>
 
===== Postimanifesti 15.6.1900 =====
15. kesäkuu 1900 annettiin määräys, että Suomen postimerkit jäävät pois käytöstä ja venäläismalliset postimerkit tulevat niiden tilalle kotimaisessa postiliikenteessä 14. tammikuuta 1901 lähtien. Ulkomaille lähtevä posti on varustettava venäläisillä merkeillä.<ref>Juva, 9, s. 62</ref> Seuraavaksi myönnettiin venäjän alamaisille oikeus harjoittaa kulkukauppaa Suomessa.<ref>Th. Homen, Passiivinen vastarintamme, s. 95</ref>
 
===== Kielimanifesti 20.6.1900 =====
20. kesäkuu 1900 keisari-suurruhtinas allekirjoitti kielimanifestin, joka määräsi että venäjän kieli on vähitellen otettava Suomessa käyttöön pääkielenä maan hallintoa koskevia asioita käsiteltäessä. Määrättiin että Pietarissa oleva Suomen valtionsihteerivirasto sekä sen yhteydessä oleva passitoimisto ja [[Helsinki|Helsingissä]] oleva kenraalikuvernöörin kanslia käyttäisivät venäjää ainoana virkakielenään. Myös Senaatin talousosasto, [[lääninhallitus|läänihallitukset]] ja ylihallitukset saivat saman määräyksen. Samaten määrättiin venäjän kielen opettamista huomattavasti lisättäväksi oppilaitoksissa. <ref>Juva, 9, s. 66</ref><ref>Rein, Th., Murrosajoilta, s. 7</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 372-373</ref>
 
Vuonna 1902 kielimanifestia täydennettiin Suomen kielen asemaa vahvistavalla asetuksella. Vasta silloin Suomen kieli pääsi täysiarvoiseen asemaan hallinnossa ja tuomioistuimissa <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 373</ref>
 
===== Kansa jakautuu 10.12.1900 =====
[[Kuva:Yrjö Koskinen.jpg|thumb|100px|left|Yrjö Koskinen]]
[[Suomalainen puolue]] johtomiehenään [[Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen]] asettui myöntyväisyyssuuntauksen kannattajaksi. Hän julkaisi 10. joulukuuta 1900 70-vuotispäivänsä johdosta kirjoituksen "Avoin kirje ystävilleni", jossa hän kehotti myöntyväisyyteen. "Avoin kirje" sai aikaan katkeraa suuttumista, mutta myös herätti ihastusta, tosin vain vähälukuisissa piireissä sivistyneen vanhasuomalaisen nuorison keskuudessa ja suuressa osassa suomenkielisessä kansallisesti heränneessä talollissäädyssä. Hän vaati kaiken yhteistyön lopettamista Ruotsalaisen puolueen kanssa, kuvitellen siten saatavan paremmat välit venäläisten kanssa. Tämä sai aikaan eripuraisuuden, aikaisemmin yhtenäisemmin sortotoimia vastustaneeseen kansaan.<ref>Juva, 9, s. 76–77</ref><ref>Öhquist, s. 68–69</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 315-316</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 103-104</ref><ref>Th. Homen, Passiivinen vastarintamme, s. 97 </ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 357</ref>
 
=====Asevelvollisuuslaki 12.7.1901 ja kutsuntalakot =====
Nikolai II vahvisti 12. heinäkuuta 1901 suomalaisia koskevan asevelvollisuuslain sekä erityisen armollisen julistuskirjan, jossa todettiin että Suomen asema velvoittaa suomalaisia osallistumaan valtaistuimen ja isänmaan puolustukseen. Sen nojalla lakkautettiin joitakin Suomen sotaväen osastoja. Kaikki tarkka ampujapataljoonat lakkautettiin, kaartia lukuunottamatta. <ref>Juva, 9, s. 84-86, 92</ref> Satoja upseereita perheineen ajettiin keskellä talvea asunnoistaan kadulle. Suomen armeijan omaisuus, aseet, kasarmit ja irtaimisto luovutettiin ilman korvausta Venäjän armeijalle.<ref>Öhquist, s. 70</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 321</ref>
 
Uuden lain mukainen kutsunta määrättiin toimitettavaksi vuonna 1902. Asetus merkitsi käytännössä Suomen kansallisen sotaväen lakkauttamista, ei olisi enää puhtaasti suomalaisia joukko-osastoja, joissa päällystö ja miehistö olisivat Suomen kansalaisia.<ref>Juva, 9, s. 84-86, 92,116</ref>
 
Manifestia pidettiin laittomana, sillä se kumosi vuoden 1878 vahvistetun asevelvollisuuslakimme ja asetti tilalle säännöksiä, joita Suomen valtiopäivät ei ollut hyväksynyt.<ref>Rein, Th., Murrosajoilta, s. 14</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 322</ref>
 
Asevelvollisuuslain julkaisemista vastaan senaattia varten kerättiin 1901 maaseudulta [[Mauno Rosendal]]in ja talonpoikien toimesta 92 889 nimeä sisältänyt adressi. Adressi luovutettiin senaattoreille, mutta se päätyi [[Säätytalo]]n arkistoon. Myöhemmin kerättiin Helsingistä lähteneen aloitteen johdosta Suuri asevelvollisuusadressi, johon saatiin 473 468 nimeä.<ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja II, s. 109–128</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 65</ref> <ref>Juva, 9, s. 89-90</ref>
 
===== Kagaalin perustaminen 15.9.1901=====
[[Kagaali]] perustettiin elo-syyskuussa 1901 passiivisen vastarinnan järjestöksi. Kagaali levitti laittomia kirjoja ja sanomalehtiä, vastusti asevelvollisuus kutsuntoja ja järjesti aatteellista kansanvalistustoimintaa. Myöhemmin kagaali harjoitti myös aktiivista vastustamista, hankkimalla aseita ja järjestämällä ampumaharjoituksia.<ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 374, 396</ref>
 
===== Kutsuntalakot 1902 =====
Vuonna [[1902]] alkoivat ''[[kutsuntalakot]]'', jotka järjesti passiivisen vastarinnan kannattajien perustama Kagaali. <ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 321</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 63-65</ref> <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 374</ref> Kuusikymmentäviisi pappia kieltäytyi lukemasta asevelvollisuuslakia kirkoissaan ja puolessa kaikista pitäjissä kansalaiset vastustivat lukemista.<ref>Öhquist, s. 72–73</ref>
 
Helsingissä oli 870 asevelvollista, ja heistä vain 57 ilmoittautui Venäjän armeijaan. Useissa pohjanmaan kunnissa ei kukaan saapunut paikalle.<ref>Öhquist, s. 75</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 325</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 384</ref>
 
Vuoden 1902 kutsuntoihin osallistui vain puolet kutsutuista.<ref>Juva, 9, s. 130</ref>
 
Kesäkuussa 1902 annettiin uusi asetus [[suomen kieli|suomen]] ja [[ruotsin kieli|ruotsin kielen]] käyttämisestä tuomioistuimissa ja virastoissa. Asetus nosti suomen kielen tasa-arvoiseksi ruotsin kielen rinnalle.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 7-8.</ref>
 
===== Kutsuntamellakka huhtikuussa 1902 =====
[[Kuva:Kasakkamellakka1902.jpg|thumb|left|300px|Kasakoita senaatintorilla 18.4.1902.]]
 
Helsingissä syntyi kutsuntojen johdosta 17 - 18. huhtikuuta katumellakka, uteliaita ihmisiä oli kerääntynyt runsain määrin [[Senaatintori]]lle poliisikamarin eteen, jolloin venäläinen kuvernööri [[Mihail Kaigorodov]] komensi liikkeelle suuren joukon [[santarmi|santarmeja]], jonka johdosta paikalle kertyi entistä enemmän väkeä. Ihmiset vihelsivät santarmeille ja toiset pilkkasivat heitä. <ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 382</ref> Ratsupoliisit yrittivät pelotella väkijoukon hiljaiseksi, mutta eivät onnistuneet. Sitten kuvernööri komensi sata [[kasakka]]a torille, ja heidän lähestyessään kansanjoukkoja tori tyhjentyi.<ref name="Ö74–75">Öhquist, s. 74–75</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 337</ref>
 
Vain muutamia yksittäisiä kävelijöitä kulki torilla, mutta siitä huolimatta Kaigorodow komensi kasakat hyökkäämän. Venäläiset kasakat ajoivat takaa [[nagaikka|nagaikoillaan]] eli solmuruoskilla ruoskien torin lähistöllä kulkevia ihmisiä, jolloin useita naisia ja lapsia loukkaantui. Tämä sai aikaan tapahtumia nähneissä kansalaisissa yleisen suuttumisen, jolloin ihmiset alkoivat heitellä kasakoita kivillä, ja jotkut käyttivät teräaseitakin.<ref name="Ö74–75" /><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 382-384</ref>
 
Kuvernöörille toimitettiin viesti, että sulkeutuvista tehtaista tulee pian tuhansia ihmisiä kaduille, ja mitä silloin tapahtuisi, sitä oli tarpeetonta ennustaa, jolloin hän ymmärsi että oli parempi komentaa kasakat pois kansalaisten kimpusta.<ref name="Ö74–75" />
 
Suomalaisia ei saatu Venäjän armeijaan, vaan kutsuntalakot aiheuttivat suomalaisten asevelvollisuuden lopettamisen. Sen sijaan Suomen oli suoritettava rahallisia korvauksia, niin sanotut sotilasmiljoona.<ref>Suomi – Maa kansa valtakunta II, s. 30</ref>Työväenliike arvosteli voimakkaasti lentolehtisissään 20 miljoonan markan antamista valtakunnan rahastoon.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 128</ref>
 
===== Diktatuuriasetus 29.3.1903=====
Bobrikoville annettiin hänen omasta pyynnöstään [[diktaattori]]n valtuudet 29. maaliskuuta 1903 Suomen rauhoittamiseksi.<ref>Maa kansa valtakunta II, s. 31</ref><ref>Jaakkola, Jalmari, Suomen historian ääriviivat, s. 178</ref><ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja II, s. 57</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 338</ref><ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 137</ref> Diktaattorin valtuuksilla hän pystyi karkottamaan ja pidättämään kenet tahtoi ja sai myös laillisen oikeuden puuttua useimpiin maan asioihin. <ref>Juva, 9, s. 162-163</ref>
 
===== Karkotukset 1903 =====
[[suomen kieli|Suomen]] ja [[ruotsin kieli|ruotsin]] kielten asema sekä Suomen itsehallintoasema joutuivat erilaisten hyökkäysten kohteiksi. Muun muassa suomenmielisiä poliitikkoja karkotettiin ulkomaille ja sanomalehtiä lakkautettiin.<ref name="S32">Suomi – Maa kansa valtakunta II, s. 32</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Ignatius, Hannes | Nimike= Sortovuosista itsenäisyyteen | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija= Otava | Vuosi= 1927 | Sivut | Tunniste=}}</ref>
 
Kenraalikuvernööri Bobrikov karkotti vuonna 1903 muka Suomen turvallisuuden säilyttämiseksi senaattori Leo Mechelinin, joka oli yksi ensimmäisiä karkotettuja. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Edv., Hjelt ym. | Nimike= Oma maa VI | Julkaisija= WSOY | Vuosi=1911 | Sivut 326 | Tunniste=}}</ref><ref>Ignatius, Hannes, Sortovuosista itsenäisyyteen, s. 34 </ref>
 
Muita tunnettuja karkotettuja olivat vapaaherra [[V. M. von Born]], kreivi [[Carl Mannerheim]], konsuli [[Eugen Wolff]], [[Reguel Wolff]], [[Jonas Castren]] ja [[Wentzel Hagelstam]]. Karkotukset herättivät huomiota muissa maissa ja Bobrikovin toimet tuomittiin. <ref>Juva, 9, s. 168</ref>
 
Vuoden 1903 kutsuntoihin saapui 68 % kutsuista, joten kutsuntalakko ei onnistunut kovinkaan hyvin.<ref>Juva, 9, s. 148</ref>
 
===== Viroista erottamiset =====
Tammikuussa 1903 erotettiin viroistaan ne kuvernöörit jotka eivät suostuneet sokeasti tottelemaan Suomen kenraalikuvernöörin Bobrikovin määräyksiä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Gripenberg, Lennart | Nimike= Murrosajoilta | Julkaisija= WSOY | Vuosi=1913 | Sivu 57 | Tunniste=}}</ref> Helmikuussa erotettiin 16 [[Turun hovioikeus|Turun]] ja 3 [[Vaasan hovioikeus|Vaasan hovioikeuden]] jäsentä ja virkamiestä sen kannan vuoksi, jonka he olivat omaksuneet 14. elokuuta 1902 annettuun asetukseen nähden. Mainitussa asetuksessa määrättiin vastoin voimassa olevaa lakia, ettei virkamiestä vastaan saa nostaa syytettä ilman hänen esimiehensä lupaa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Rein, Th. | Nimike= Murrosajoilta | Julkaisija= WSOY | Vuosi=1913 | Sivu 57 | Tunniste=}}</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 69-71</ref><ref>Juva, 9, s. 154</ref>
 
===== Ajurien venäläistäminen ja venäjänkieliset katukyltit=====
Helsingin pika-[[ajuri]]t käskettiin vuoden 1904 alusta pukeutumaan venäläismallisiin ajurinpukuihin. Katujen nimikilpiin vaadittiin venäjänkieliset tekstit, joiden alapuolella oli kadun nimi suomen- ja ruotsinkielellä. <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 83-84</ref>
 
===== Bobrikovin murha 16.6.1904 =====
[[Kuva:Bobrikovinhautajaiset.jpg|thumb|right|300px|Bobrikovin hautajaiset Pietarissa 20.6.1904.]]
Ensimmäinen sortokausi huipentui [[Eugen Schauman]]in ampuessa Bobrikovin [[1904]]. Samalla Schauman ampui itsensä.<ref name="S32" /><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 342</ref><ref>Klinge, Matti, Keisarin Suomi, s. 401</ref>
 
Schauman toimi yksin, joskin aktivistien tietäen ja määräajalla, ja aktivistitkin surmasivat mm. venäläismielisen prokuraattorin (oikeuskanslerin) [[Eliel Soisalon-Soininen|Eliel Soisalon-Soinisen]]. Sortokausi lieveni hieman aktiivisen Bobrikovin kuoltua.
 
Ministerivaltiosihteerin apulaisen Oerstroemin kertomuksen mukaisesti Bobrikovin murha oli nostanut yleisen venäläisen mielipiteen vaatimaan kostoa ja uhreja tapahtuneen johdosta, mutta Nikolai II oli yleistä mielialaa rauhoittaakseen lähettänyt erityisen venäläisen poliisituomarin asiaa selvittämään. [[Venäjän-Japanin sota|Venäjän ja Japanin välisen sodan]] aiheuttamat epävakaat olosuhteet Venäjällä veivät kuitenkin huomion tapahtuneesta asiasta. <ref>Juva, 9, s. 213</ref> <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 87</ref>
 
Nikolai II nimitti 30. kesäkuuta 1904 Suomen kenraalikuvernööriksi ruhtinas [[Ivan Obolenski]]n jatkamaan sitä venäläistämistä, joka keskeytyi Bobrikovin murhan vuoksi.<ref>Parmanen, Eino I., Taistelujen kirja III , s. 145–146</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 353-354</ref> <ref>Juva, 9, s. 226-230</ref>
 
Kenraalikuvernööri ruhtinas Ivan Obolenskin ja ministerivaltiosihteeri E. Öerströmin astuessa virkoihin näytti siltä että pahimmat ajat olisivat ohi. Sortotoimenpiteet kyllä jatkuivat, mutta hillitymmällä tavalla. Lehdet saivat kirjoittaa vapaammin kuin aikaisemmin. Siitä seurasi, että nyt ihmiset tiesivät venäläisen hallinnon toiminnasta enemmän, myös niitä ikävistä asioita, jotka Bobrikovin aikana pidettiin voimakkaan [[sensuuri]]n avulla pois julkisuudesta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Roos, Sigurd | Nimike= Suomen kansallislakko. I. | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija= Alex F. Lindberg| Vuosi=1907 | Sivu 4 | Tunniste=}}</ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 355</ref>
 
Maasta karkotetut pitivät Ruotsissa maanpakolaisvaltiopäivät Mechelinin johdolla. Mechelin vastusti väkivaltaisuuksia ja laittomuuksia, joten vähemmistöön jäänyt kirjailija [[Konni Zilliacus]] perusti 11. lokakuuta 1904 ääri-isänmaallisen [[Suomen aktiivinen vastustuspuolue|Suomen Aktiivisen Vastustuspuolueen]]. Suomen aktiivisen vastustuspuolueen perustamiskokous pidettiin Helsingissä marraskuun 17 päivänä.<ref>Juva, 9, s. 247</ref>
 
=====Valtiopäivät 6.12.1904 ja Suuri anomus=====
2. joulukuuta 1904 valtiopäiville osallistumiseen oikeutetut karkotetut saivat luvan palata maahan.<ref>Juva, 9, s. 247</ref> Säädyt kokoontuivat valtiopäiville ja merkittävin päätös oli laillisten olojen täydellistä palauttamista vaativan Suuren anomuksen hyväksyminen 12. joulukuuta 1904. <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 92.</ref> 19. tammikuuta 1905 peruttiin kaikki karkotukset ja Bobrikovin karkottamat saivat luvan tulla takaisin.<ref>Juva, 9, s. 253-254</ref>
 
=====Tagantsevin komitea ja yleinen valtakunnanlainsäädäntö 1904=====
Nikolai II oli 26. syyskuuta 1902 antanut senaatille tehtäväksi valmistaa yksityiskohtaisen ehdotuksen niistä asioista, jotka pitäisi siirtää yleiseen valtakunnanlainsäädäntöön. Senaatin asettama komitea valmisti 17-kohtaisen ehdotuksen.
 
Maaliskuussa 1904 hallitsijan määräyksestä salaneuvos Tagantsevin perusti komitean, jonka jäseninä oli Suomen erikoisoikeuksien vastustajista valtioneuvos Sergejevski, kenraalimajuri Borodkin sekä muita korkeita virkamiehiä. Komitean suomalaisina jäseninä olivat arkkipiispa Johansson, Borenius, Danielson, Hermansson, E. G. Palmen ja Antell. Komietan tuloksena oli suomalaisten kannalta hyvä lakiehdotus, jossa Venäjän ja Suomen yhteiset lait lueteltiin. <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 119-120</ref>
 
Perustuslaillisten suuressa kokouksessa [[31. lokakuuta]] [[1905]] päätettiin maisteri [[Georg Schauman]]in ehdotuksesta, että Tagantsevin komitean suomalaisten jäsenten pitää erota. Niin tapahtuikin 5. marraskuuta 1905.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 120</ref>
 
===== Sotilasmiljoonat. Manifesti sotilasasioista 29.3.1905=====
29. maaliskuuta 1905 ilmestyi manifesti sotilasasioista, jonka nojalla kumottiin vuoden 1901 laittoman asevelvollisuusasetuksen toimeenpano ja sovittiin että Venäjälle maksettaisiin korvaukseksi 10 miljoonaa markkaa, jolla vältettiin suomalaisten joutuminen Venäjän sotaväkeen. Säädyt olivat myöntäneet summan vain vuodeksi 1905. Suomessa toivottiin Suomen sotaväen uudelleen asettamista. Venäläiset vaativat summan maksettavaksi myös vuosina 1906-1907, jonka vuoksi käytiin useita neuvotteluja. Summaa ei kuitenkaan otettu vuosien 1906-1907 budjetteihin. <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 143</ref> <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta II, s. 67-68</ref>
 
===== Suurlakko 30.10.1905, Japanin voitto ja punakaartien perustaminen =====
Vuonna [[1905]] Venäjän tappio [[Venäjän–Japanin sota|sodassa Japania vastaan]] johti [[Venäjän vuoden 1905 vallankumous|vallankumoukseen]] ja Suomessakin [[suurlakko]]on, jossa vaadittiin laillisuuden palauttamista.<ref>Suomi – Maa kansa valtakunta II, s. 36</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 89</ref>
 
Suurlakkoa edeltäneet tapahtumat saivat Venäjän viranomaiset pelon valtaan. [[Viipurin lääni]]n kuvernööriä Mjasojedoffia haavoitettiin ja santarmiluutnantti Kromarenko surmattiin [[Viipuri]]n Esplanaadissa, vaikka kenraarikuvernöörin apulaista salaneuvos Deutrichia vastaan tehtiin pommi-isku, ei kuitenkaan ryhdytty minkäänlaisiin kostotoimenpiteisiin.<ref>Ignatius, Hannes, Sortovuosista itsenäisyyteen, s. 52 </ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 345</ref>
 
Suurlakon aikana perustettiin [[Punakaarti|punakaarteja]]. [[Tampere]]ella annettiin [[punainen julistus]], jossa vaadittiin itsemääräämisoikeuden lisäämistä. Perustuslaillisten lakkoilu sulki virastot ja työläisten lakkoilu tehtaat. Monet työnantajat maksoivat työläisilleen palkkaa lakon ajaltakin. Isänmaallisia mielenosoituksia järjestettiin ja protesteja verhottiin myös erinäisiksi juhliksi, vastarintajärjestöjä urheilu- tai partioliikkeiksi jne.<ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 125-126</ref>
 
===== Marraskuun 4. päivän manifesti vuodelta 1905 =====
Venäjän sisäisten vaikeuksien pakottamana Nikolai II suostui Suomelle annettuun [[marraskuun manifesti]]in.<ref name="S38">Suomi – Maa kansa valtakunta II, s. 38</ref>
 
Kreivi Witte ministerineuvoston puheenjohtajana kannatti manifestin hyväksymistä. Hän tunnusti Suomen valtiosäännön, käyttäen siitä sanaa "konstitutsija". Hän painottaa muistelmissaan sitä, että keisari oli "perustuslaillinen monarkki Suomessa, jota hallittiin sille annetun erikoisen valtiosäännön (konstitutsija) mukaan."<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 99</ref>
 
Pietarhovissa allekirjoittamassaan Manifestissa keisari Nikolai II hyväksyi valtiosäätyjen 31. joulukuuta 1904 antaman anomuksen; laillisen järjestyksen palauttamista pyytävät toimet. Tällöin helmikuun manifesti kumottiin ja annettiin lupauksia yleisestä ja yhtäläistä ääni- ja vaalioikeudesta sekä [[sananvapaus|sanan]]-, [[painovapaus|paino]]-, [[yhdistymisvapaus|yhdistymis]]- ja [[kokoontumisvapaus|kokoontumisvapaudesta]].<ref> Edv., Hjelt ym., Oma maa 6, s. 50–51, 920–921</ref>
 
Anomuksen toimittivat keisarille Suomen ministerivaltionsihteeri Konstantin Linder ja hänen apulaisensa Edvard Oerstroem, jotka veivät sen Eläköön-laivalla Pietarista [[Pietarhovi]]in. Anomus esiteltiin myöhään illalla 3. marraskuuta, ja keisari allekirjoitti sen kello 1 yöllä. Asiakirja tuotiin Helsinkiin Eläköön-laivalla seuraavana iltapäivänä klo 5:n aikaan.<ref> Edv., Hjelt ym., Oma maa 6, s. 50–51</ref><ref>Setälä, E. N., Murrosajoilta II, s. 422</ref>
 
Marraskuun 4. päivän manifestin julkaiseminen sai aikaan käsityksen, että helmikuun manifestin aiheuttamat epäkohdat olivat poistetut. Mutta melko pian toisen sortokauden alettua huomattiin manifestin lupausten ja odotuksien olleen vain tyhjiä toiveita.<ref> Edv., Hjelt ym., Oma maa 6, s. 50–51, 579 </ref><ref>Ignatius, Hannes, Sortovuosista itsenäisyyteen, s. 61 </ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 372, 374</ref> <ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 191-192</ref>
 
Suomen valtiosäätyjen toimikunta oli ehdottanut, että helmikuun manifesti lakkaisi olemasta voimassa, mutta keisarin vahvistama julistuskirja ilmoitti että helmikuun manifestia ei toistaiseksi noudateta. Manifestissa oli seuraava lause "Siksi kuin siinä mainitut asiat tulevat lainsäädäntötoimen kautta järjestetyksi" joka jätti avoimeksi sen mahdollisuuden, että myös jokin muu taho, kuin Suomen laillisen eduskunnan suostumuksella tapahtuva lainsäädäntötoimi, voisi asiat ratkaista.<ref>Setälä, E. N., Murrosajoilta II, s. 425–426</ref><ref> Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 191-192</ref>
 
Taivuttuaan myönnytyksiin Venäjällä suuriruhtinas halusi rauhoittaa myös Suomen ja suostui valtiosäätyjen vaatimuksiin marraskuun manifestilla, jossa hän jäädytti laittomat lait sekä antoi Mechelinin muodostaa [[senaatti|senaatin]] (hallituksen) (1905–1908), joka toteutti [[vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys|valtiopäiväuudistuksen]] (yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden) ja sääti sanan-, paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapauden. Ensimmäinen sortokausi päättyi tähän, joskaan sosialistit eivät olleet täysin tyytyväisiä.<ref> Edv., Hjelt ym., Oma maa 6, s. 50–51</ref>
<ref>Ignatius, Hannes, Sortovuosista itsenäisyyteen, s. 59 </ref><ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 378-387</ref><ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 128-129</ref>
 
=====Viimeiset säätyvaltiopäivät 22.12.1905-18.9.1906=====
Nikolai II annettua manifestin laillisten olosuhteiden palauttamisesta hän määräsi kutsuttavaksi ylimääräiset valtiopäivät käsittelemään Suomen eduskuntalaitoksen uudistamista yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteelle. Vanhan nelikamarisen säätyeduskunnan tilalle tuli yksikamarinen [[eduskunta]], johon valitaan 200 edustajaa salaisella vaalilla käyttäen suhteellista vaalitapaa. <ref>Juva, 9, s. 367, 379</ref><ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 172</ref>
 
===== Viaporin kapina 30.7.1906=====
Venäläiset sotilaat nousivat [[Viaporin kapina|kapinaan]] [[Suomenlinna|Viaporin]] linnoituksessa ja saivat haltuunsa panssarilaiva Pamjat Asovan. Heidän aikomuksena oli julistaa Venäjä tasavallaksi ja hyökätä [[Kronstadt]]in kautta Pietariin. Kapina epäonnistui, vain pieni osa sotilaista lähti mukaan kapinaan, muiden pysyessä uskollisina hallitsijalle. Punakaarti julisti Helsingissä yleislakon. Senaati kielsi punakaartin toiminnan 4. joulukuuta 1907.<ref>Juva, 9, s. 412-414, 424</ref>
 
=====Vaalilaki ja valtiopäiväjärjestyksen vahvistaminen 20.7.1906 =====
20. heinäkuuta 1906 Nikolai II vahvisti Suomen valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 178</ref>
 
=====Yksikamarinen eduskunta kokoontuu ensikerran 23.5.1907=====
Ensimmäisissä [[eduskuntavaalit 1907|eduskuntavaaleissa 1907]] perustuslailliset puolueet kärsivät tappion <ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 398</ref>, saaden kuitenkin 80 paikkaa. [[Suomen sosialidemokraattinen puolue|Sosialidemokraatit]] saivat n. 80-90 edustajaa. [[Vanhasuomalainen puolue]] sai 59 edustajaa, [[Nuorsuomalainen puolue|Nuorsuomalaiset]] 26, [[Ruotsalainen kansanpuolue]] 25, [[Maalaisliitto]] 9 ja [[Kristillinen työväenliitto]] 2 paikkaa.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 195</ref>
 
Sosialistit antoivat vuonna 1908 senaatille epäluottamuslauseen, mitä vanhasuomalaiset tukivat pidättymällä, jolloin senaatti päätyi myöntyväisyysmiesten käsiin. <ref>Korhonen, Suomen historian käsikirja II, s. 403-404</ref><ref> Tommila, Päiviö; Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 131-132</ref>
 
Eduskunta hajotettiin Nikolai I tyytymättömyyden johdosta neljä kertaa.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 199</ref>
 
17. lokakuussa 1907 valtiopäivillä säädettiin [[Suomen alkoholin kieltolaki|kieltolaki]]. Vuoden 1900 valtiopäiville oi jätetty 140.000 täysi-ikäisen kansalaisen allekirjoittama anomus yleisen kieltolain puolesta. Kieltolaki astui voimaan vasta myöhemmin.<ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta I, s. 205-206</ref> <ref> Paasikiven muistelmia sortovuosilta II, s. 32</ref>
 
31. lokakuuta 1907 eduskunta päätti maksaa sotilasmiljoonat vuosilta 1906 ja 1907, yhteensä 20 miljoonaa markkaa.<ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta II, s. 29</ref>
 
== Aiheesta muualla ==
* [http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=1&t=&a=2307 YLEn Elävä arkisto – Suuri lähetystö sortovaltaa vastaan]
* [http://kotisivu.lumonetti.fi/ulrikaj/delegation.pdf Suuren lähetystön jäsenet 13.–20.3.1899]
* [[Ere Kolu]]: Aktivisti. Salaista sotaa Venäjän varjossa. Tammi 2005. Työläisaktivistin omaelämäkerta. Tamperelaisen Teatteri Telakan näytelmän Aktivisti ensi-ilta 9.10.2007 pohjautuu kirjaan ja Ere Kolun (oik. Kustaa Liukonen) jälkeenjääneisiin muistiinpanoihin. http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Teatteri+Telakan+hyvin+rytmitetty+Aktivisti+vaikuttaa+hypnoottisesti/1135231029843
 
== Lähdekirjallisuus ==
* Jussila, Osmo: ''Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917'', WSOY, 2004
* Klinge, Matti: ''Keisarin Suomi'', Schildts Miktor, 1997, ISBN 9789515006820
* Tommila, Päiviö: ''Suuri adressi 1899'', Wsoy, 1999, ISBN 951-0-23454-0
* Polvinen, Tuomo: ''Valtakunta ja rajamaa. N. I. Bobrikov Suomen kenraalikuvernöörinä 1898–1904'', Wsoy, 1984, ISBN 951-0-12660-8
* toim. Tommila, Päiviö, ''Venäläinen sortokausi Suomessa'', WSOY, 1960
* Parmanen, Eino I.: ''Taistelujen kirja I-II'', Wsoy 1936, 1937
* Juva, Einar W.: ''Suomen kansan aikakirjat VIII'', Otava, 1935
* Virkkunen, Artturi Heikki: ''Laillisiin oloihin!'', Suomalaisen puolueen kanslia, 1906
* Toimituskunta: ''Murrosajoilta I-II'', Wsoy 1913, 1918
* Toimituskunta: ''Oma maa VI.'', Wsoy, 1911
* Toimituskunta: ''Maa kansa valtakunta II'', Otava, 1924
* Merikoski, K.: ''Taistelu karjalasta'', Valistus, 1940
* Ignatius, Hannes: ''Sortovuosista itsenäisyyteen'', Otava, 1927
* Öhquist, Johannes: ''Leijonalippu. Suomen kansan nousu vapauteen.'', Otava, 1922.
* Hedenström, Alfred von: ''Venäjän historia 1878–1918'', Otava, 1922.
* Olsoni, Emerik, ''Venäjä ennen ja nyt'', Wsoy, 1923
* Rein, Th.: ''Leo Mechelin elämä'', Otava, 1915
* Rein, Th.: ''Muistelmia elämän varrelta I.'', Otava, 1918
* Jaakkola, Jalmari: ''Suomen historian ääriviivat.'', Wsoy, 1941
* Langhoff, August: ''Seitsemän vuotta Suomen edustajana'', Wsoy, 1922
* Homén, Th.: ''Passiivinen vastarintamme. Politillisia kirjoituksia 1899–1904'', Otava, 1906
* Danielson-Kalmari, J. R: ''Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan'', WSOY, 1890.
* Danielson-Kalmari, J. R: ''Tien varrelta kansalliseen ja valtiolliseen itsenäisyyteen I-IV'', Wsoy, 1928-1931
* Danielson-Kalmari, J. R: ''Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nnella ja 19:nnellä vuosisadalla 1-11'', Wsoy, 1920-33
* Danielson-Kalmari, J. R: ''Suomen sisällinen itsenäisyys : jatkuvien hyökkäysten torjumiseksi'', Wsoy, 1892
* Cowles,Virginia:, ''Romanovit'', UKK, 1972, ISBN 951-638-007-7
* Idman K. G.:, ''Maamme itsenäistymisen vuosilta'', Wsoy, 1953
* Virkkunen, Artturi Heikki,: ''Laillisiin oloihin! : muistoja kuluneilta routa-vuosilta.'', Suomalaisen puolueen kanslia, 1906
* Paasikivi, Juho Kusti:,''Paasikiven muistelmia sortovuosilta 1-2'', Wsoy, 1957
* Sinkko, Erkki:, ''Venäläis-Suomalainen lehdistöpolemiikki 1890-1894'', Tampereen yliopisto, 1976, ISBN 951-44-0467-X
 
== Lähteet ==
===Viitteet===
{{Viitteet|sarakkeet}}