Ero sivun ”Parliament-Funkadelic” versioiden välillä

== P-Funk -imperiumin nousu ja tuho ==

P-Funkin historia alkaa jo parikymmentä vuotta ennen sen suuruuden päiviä, vuonna [[1956]] [[New Jersey]]n [[Plainfield]]issä, jossa perustettiin [[doo-wop]] -yhtye nimeltä The Parliaments. Mukana yhtyeessä olivat jo tuolloin George Clinton, Ray "Stingray" Davis, Clarence "Fuzzy" Haskins, Calvin Simon ja Grady Thomas. Taustayhtyeessä olivat mukana niin ikään 1970-luvulla yhä P-funkin parissa työskennelleet Bill Nelson (basso), [[Eddie Hazel]] (kitara), Tawl Ross (kitara), Tiki Fulwood (rummut) sekä Mickey Atkins (koskettimet). Taustayhtyeen nimi oli The Funkadelics. Ryhmän suosio oli vähäistä alkuaikoinaan. [[Motown (levy-yhtiö)|Motown]] -levy-yhtiön saaman suosion innoittamana Clinton siirsi yhtyeen 1960-luvulla [[Detroit]]iin, mutta Revilot Records -yhtiön kautta julkaistut singlet eivät saavuttaneet kummempaa menestystä lukuun ottamatta kappaletta "''I Wanna Testify"'', josta tuli pienen mittakaavan hitti. Tähän aikaan Clinton myös kirjoitti kappaleita joillekin Motownin artisteille, kuten [[Jackson 5]] -yhtyeelle.

1970-luvulle tultaessa ryhmän nimeksi oli muuttunut Funkadelic ja musiikki oli nyt rock-vaikutteista funkia tai "psykedeelistä soulia". Vuonna 1974 Parliament -nimi otettiin uudelleen käyttöön (ilman s-kirjainta) Funkadelicin rinnalle. Parliamentin nimellä tehdyillä levyillä on mukana puhaltimet ja rock-soundin sijasta pysytellään lähempänä [[rhythm and blues]] -tradition perinteistä soundia – kuitenkaan uudenlaisia kokeiluja kaihtamatta. Parliamentin levyillä käytettiin monia [[James BrowninBrown]]in kanssa työskennelleitä puhallinsoittajia kuten Fred Wesleytä (pasuuna) ja Maceo Parkeria (saksofoni), jotka kuuluvat rhythm and bluesin kuuluisimpiin puhallinsoittajiin. Jo aikaisemmin Collinsin veljekset Bootsy (basso) ja Catfish (kitara) olivat loikanneet Brownin riveistä Clintonin talliin.