Ero sivun ”Kadıköy” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Historia: eKr. --> eaa.
typo
Rivi 10:
[[Kuva:Eglise de L'Assomption in Moda.jpg|thumb|left|Katolinen kirkko ''Eglise de L'Assomption'']]
 
Arkeologiset löydöt osoittavat, että nykyisen Kadıköyn alueella oli asutusta jo [[kalkoliittinen kausi|kalkoliittisena kautena]] noin 5500-3500 eaa. Kaivauksissa on läydettylöydetty tuolta ajalta peräisin olevia kivi-, luu-, keramiikka-, jalokivi- ja pronssiesineitä, jotka osoittavat alueen olleen asuttu yhtäjaksoisesti esihistoriallisesta ajasta lähtien.
 
Antiikin aikana Khalkedon oli vanhin kreikkalainen siirtokunta Bosporin alueella. Sen perustivat [[Megara]]sta tulleet siirtolaiset vuonna 685 eaa., siis aikaisemmin kuin salmen toisella puiolellapuolella olevan [[Byzantion]]in, joka perustettiin vuonna 667 eaa. Antiikin aikana Kalkhedonia nimitettiin 'sokeiden kaupungiksi', koska perimätiedon mukaan jo sen perustamisen aikoihin oli ennustettu, että jos kaupunki olisi perustettu salmen vastakkaiselle rannalle, siitä tulisi aikanaan suuren valakunnan pääkaupunki; täten Khalkedonin perustajat eivät olisi ymmärtäneet [[Kultainen sarvi|Kultaisen sarven]] arvoa satamapaikkana.
 
Aikojen kuluessa Kalkhedon on kuulunut useille eri valtakunnille kuten [[Persia]]lle, [[Bithynia]]lle, [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnalle]] ja [[Bysantti|Bysantille]]. Vuonna [[451]] siellä pidettiin [[Khalkedonin kirkolliskokous]]. [[Neljäs ristiretki|Neljännen ristiretken]] aikana kaupunki vahingoittui pahoin, ja lopulta [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnalle]], jotka valloittivat sen vuonna [[1353]], tasan sata vuotta ennen vastarannalla sijainnutta [[Konstantinopoli]]a.
Rivi 25:
 
=== Liikekeskus ===
Kadıköy on huomattava liikekeskus, jonka arkkitehtuuri on tyyliltään hyvin vaihtelevaa. Sen kaduista jotkut ovat varsin kapeita, toiset taas kuten ''Bahariye Caddesi'' hyvinkin leveitä. Osman Ağa'n moskeijan läheisyydessä on suuri tuoretavaroiden markkina-alue, jossa myydään sekä tuoretta kalaa että maataloustuotteita. Alueella on myös nykyaikaisia kauppakeskuksia.
 
 
== Aiheesta muualla ==