Ero sivun ”Kollaa kestää (yhtye)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p siirsi sivun ”Kollaa kestää (yhtye)” uudelle nimelle ”Kollaa kestää”: outo uudelleenohjaus kun lisäkkeetön sivu on tyhjä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 30:
==Historia==
 
Samalla koululuokalla olleet [[Juha Helminen]] (kitara), [[Jyrki Siukonen]] (rummut), [[Kai Kivi]] (kitara) ja [[Erkki Huhtamo]] (basso) perustivat Kollaan kestää -yhtyeen [[Tampere]]ella vuonna [[1976]]. Tätä oli edeltänyt luokkakavereiden Kiven, Siukosen ja Kai Niemen Hernia-niminen yhtye, joka teki kaksi keikkaa vuonna [[1975]]. Kollaa kestää -yhtyeen oli määrä mennä tällä kokoonpanolla ainoastaan ''[[Suosikki]]''-lehden Rock-Rally -kilpailuun maaliskuussa [[1977]] (toisena laulajana oli tuolloin Kari Kohtamäki). Yhtye sijoittui neljänneksiviimeiseksi ja se sai kuvansa yhteen Suosikin numeroon. Basistiksi vaihtui [[Kai Niemi]].
 
Kollaa kestää -yhtyeen kotikaupungissa Tampereella oli perustettu vuonna 1977 levy-yhtiö [[Poko Rekords]] ja yhtyeen jäsenet olivat hyviä tuttuja omistaja [[Epe Helenius|Epe Heleniuksen]] kanssa. Kollaa kestää nauhoitti ensimmäisen singlensä Lahden [[MikrovoxMicrovox]]-studiolla iltapäivällä [[28. marraskuuta]] 1977 samana päivänä, jolloin [[Eppu Normaali]] nauhoitti aamupäivällä oman debyyttisinglensä ”[[Poliisi pamputtaa taas]]”. Äänestyssession tuloksena oli kappale ”Musti, sotakoira”. Yhtye nauhoitti b-puolen ”Tähtien rauhaa” seuraavan vuoden tammikuussa. B-puolella olivat mukana myös Heleniuksen kaupassa työskennellyt [[Jussi Niemi]] (kellot) ja [[Seppo Pietikäinen]] (lausunta). Single julkaistiin 30. maaliskuuta [[1978]]. "Musti, sotakoiralla" basistina toimi Helmisen ja Siukosen luokkakaveri Jouni Hirvonen. ''[[Soundi]]ssa'' olleen ilmoituksen kautta uudeksi basistiksi vaihtui muita yhtyeen jäseniä vanhempi ja soittajana taitavampi [[Mikko Nevalainen]].
 
Uusi kokoonpano äänitti ensimmäiselle EP:lle kuusi kappaletta [[Mika Sundqvist]]in MSL-studiolla [[24. elokuuta]] 1978. Myöhemmin treenikämpällä nauhoitettiin vielä ''Hilse''-kokoelmalle kappale ”'Adverts”Adverts Blues”. Pokon promojoululevylle Kollaa kestää teki kappaleen ”Tonttuarmeija”. [[19. maaliskuuta]] [[1979]] yhtye levytti MSL-studiolla singlen ”Kirjoituksia kellarissa”/”Kuumat raiteet”, joka ilmestyi seuraavan kuukauden aikana. [[Levyraati|Levyraadissa]] [[Lenita Airisto]] ei suostunut antamaan kappaleelle yhtään pistettä. Televisioon Kollaa kestää ei päässyt koskaan esiintymään, joten yhtyeestä ei tehty yhtään kuvanauhaa.
 
Samana vuonna yhtye kyseli [[Johanna (levy-yhtiö)|Johanna]]-yhtiön kiinnostusta yhtyeen ensimmäisen pitkäsoiton julkaisemisesta. Levy-yhtiö suostui tähän ja yhtye päätti jättää Pokon. Debyyttialbumi ''[[Jäähyväiset aseille (albumi)|Jäähyväiset aseille]]'' äänitettiin huippustudio [[Finnvox]]illa ja julkaistiin vielä vuoden 1979 aikana. Levystä muodostui arvostelumenestys, ja sen nimikappaleesta tuli pieni menestys. Silti yhtyeenYhtyeen alkuperäisrumpali Jyrki Siukonen ei enää välittänyt punkista ja jätti yhtyeen. Mikko Nevalainen siirtyi basistiksi Eppu Normaaliin. Kollaa kestää teki vielä pari keikkaa (rumpalina Unohda Eila -yhtyeen Heikki Nuora) ja reunion-esiintymisen [[Suistomaan Soittopäivät|Suistomaan Soittopäivillä]] kesällä [[1982]] basistinaan Eppu Normaalista lähtenyt [[Mikko Saarela]]. Kokoonpano Siukonen-Helminen-Kivi ja Anne-niminen naislaulaja levytti vuonna [[1980]] Johannalle yhden singlen, ”Night That Is Almost Afraid of Me”/”Between Hatred and Pity”, nimellä Cenci.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Mika Saastamoinen| Nimeke = Parasta Lapsille Suomipunk 1977–1984| Vuosi = 2007| Luku = | Sivu = 59-69| Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Johnny Kniga| Tunniste = ISBN 978-951-0-32379-3| Viitattu = 6.1.2009 | Kieli = }}</ref>
[[19. maaliskuuta]] [[1979]] yhtye levytti MSL-studiolla singlen ”Kirjoituksia kellarissa” / ”Kuumat raiteet”, joka ilmestyi seuraavan kuukauden aikana. [[Levyraati|Levyraadissa]] [[Lenita Airisto]] ei suostunut antamaan kappaleelle yhtään pistettä.
 
Samana vuonna yhtye kyseli [[Johanna (levy-yhtiö)|Johanna]]-yhtiön kiinnostusta yhtyeen ensimmäisen pitkäsoiton julkaisemisesta. Levy-yhtiö suostui tähän ja yhtye päätti jättää Pokon. Debyyttialbumi ''[[Jäähyväiset aseille (albumi)|Jäähyväiset aseille]]'' äänitettiin huippustudio [[Finnvox]]illa ja julkaistiin vielä vuoden 1979 aikana. Levystä muodostui arvostelumenestys, ja sen nimikappaleesta tuli pieni menestys. Silti yhtyeen alkuperäisrumpali Jyrki Siukonen ei enää välittänyt punkista ja jätti yhtyeen.
 
Kollaa kestää teki vielä pari keikkaa (rumpalina Unohda Eila -yhtyeen Heikki Nuora) ja reunion-esiintymisen [[Suistomaan Soittopäivät|Suistomaan Soittopäivillä]] kesällä [[1982]] basistinaan Eppu Normaalista lähtenyt [[Mikko Saarela]]. Kokoonpano Siukonen-Helminen-Kivi levytti vuonna [[1980]] Johannalle yhden singlen, ”Night That Is Almost Afraid of Me” / ”Between Hatred and Pity”, nimellä Cenci.
 
== Jäsenet ==
Rivi 46 ⟶ 42:
* [[Juha Helminen]] – kitara ja laulu
* [[Jyrki Siukonen]] – [[rummut]]
* [[Mikko Nevalainen]] – [[basso]] (1978–19821978–1980)
* [[Kai Niemi]] – basso (1977–1978)
* [[Erkki Huhtamo]] – basso (1976–1977)
* [[Mikko Saarela]] - basso (kaksi keikkaa 1982)
 
== Diskografia ==
Rivi 77 ⟶ 74:
* {{kirjaviite | Tekijä=Haapanen, Urpo | Nimeke=Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto 1901–1982 | Julkaisija=Suomen Äänitearkisto | Vuosi=1990 | Tunniste=ISBN 951-9222-21-9}}
* {{Verkkoviite|Tekijä=Jukka Junttila|Nimeke=Kollaa kestää kokonaan|Ajankohta=14.8.1995|Osoite=http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/kollaa.html|Julkaisija=Rockdata|Luettu=21.6.2007}}
 
== Viitteet ==
 
{{Viitteet}}
 
[[Luokka:Suomalaiset punkyhtyeet]]