Ero sivun ”Sylvia van der Moer” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p referenssi tulolle
p Petronellan kukkoloiden koordinaatit
Rivi 5:
Vuoden 1949 syyskuun lopulla Petronella lähti käymään [[Inari]]ssa josta hänen aikomuksenaan oli palata takaisin kultajoille siihen asti kun kaivukautta kestäisi. Poliisi kuitenkin pidätti hänet Inarissa. Hänen passinsa oli mitätöity ja hänen tuli poistua maasta. Petronella tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa 18. lokakuuta 1949 karkotettavaksi Suomesta viideksi vuodeksi. Häntä syytettiin maksamatta jääneestä hotellilaskusta, oleskeluviisumin ylittämisestä ja väärällä nimellä esiintymisestä. Lehdissä tapausta uutisoitaessa esitettiin väitteitä vakoilusta ja arvailuja tekemisistään kultamailla. Mistään arveluttavasta hotellilaskua lukuun ottamatta ei ole olemassa näyttöä.
 
Petronella poistui maasta mutta jätti lähtemättömän jäljen sekä kultamiesten mieliin että kultamaille; nykyään Lemmenjoen maisemissa kohoavat kaipaamaan jääneiden kultamiesten nimeämät ''Petronellan kukkulat'' (sijainti N 68° 39.313' E 25° 45.32'). Petronellaa on yritetty jälkeenpäin tavoittaa kullankaivajien ja lehtimiesten voimin tuloksetta.
 
Syyskuun 2007 alussa hollantilainen ryhmä löysi Petronellan osoitteen. Petronella asuu nykyään New Albanyn kaupungissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa. Hän käyttää (äidinsä suvun kautta tulevaa) nimeä P. Annick Vandermoer.