|
[[Kuva:Tikhon of Moscow.jpg|thumb|220px|Patriarkka Tihon]]
'''Patriarkka Tihon''', oik. ''Tihon Belavin'', oli venäläinen [[ortodoksinen kirkko|ortodoksikirkon]] munkkipiispa ja Moskovan [[patriarkka]] vuosina 1917–1924.
== Maaliskuun vallankumouksen jäleinen aika ==
Maaliskuun vallankumouksen jälkeen ortodoksinen kirkko kokoontui kirkolliskokouksen 15.8. elokuuta 1917. Maallikkoja oli 314 ja papistoa 250 henkeä. Kokous päätti lakkauttaa Pietari Suuren perustama ''Pyhin Synodi'' ja valita patriarkka, ja piispankokous vahvisti päätöksen. Patriarkalle annettiin apuneuvoiksi uusittu Pyhä Synodi ja kirkkoneuvosto. Patriarkaksi valittiin arvalla munkkipiispa Tihon (Tihon Belavin).
Patriarkka Tihon julkaisi 19. 1. tammikuuta 1918 kiertokirjeen, jossa hän tuomitsi uskonnon vastaiset toimet ja vainot. Hän varoitti yhteistyöstä ''”uskonnon vihollisten”'' kanssa.<ref> Laitila 1991, s.90 </ref> Sisällissodan päätyttyä vuonna 1920 patriarkka Tihon totesi, että ainakin 322 piispaa ja pappia oli teloitettu vuoden 1917 jälkeen. Vuonna 1922 uskovaisten teloitusmäärä nousi 8 100 henkeen, joista 28 oli piispoja ja 1 215 pappeja.<ref>Hakkarainen 2002, s. 57</ref> ▼Piispainkokous vahvisti kokouksen päätöksen lakkauttaa Pietari Suuren perustama Pyhin Synodi ja valita patriarkka. Hänelle annettiin apuneuvoiksi uusittu Pyhä Synodi ja kirkkoneuvosto. Patriarkaksi valittiin arvalla munkkipiispa Tihon (Belavin).
▲Patriarkka Tihon julkaisi 19.1.1918 kiertokirjeen, jossa hän tuomitsi uskonnon vastaiset toimet ja vainot. Hän varoitti yhteistyöstä ''”uskonnon vihollisten”'' kanssa.<ref> Laitila 1991, s.90 </ref>
Sisällissodan päätyttyä patriarkka Tiihon totesi vuonna 1920 että ainakin 322 piispaa ja pappia oli teloitettu vuoden 1917 jälkeen, ja vuonna 1922 uskovaisten teloitusmäärä saavutti jopa 8100 henkeä joista 28 oli piispoja ja 1215 pappeja.<ref>Hakkarainen 2002, s. 57</ref>
== Patriarkka vangitaan ==
PatriarkkakinPatriarkka Timon joutui kotiarestiin Donskoin luostariin vuosiksi 1922–1923. Vangitsemisen syyksi ilmoitettiin, että hän kieltäytyi luovuttamasta kirkkojen pyhiä esineitä, jotta niistä saadulla rahalla olisi avustettu nälkää näkeviä.<ref>Laitila 1991, s. 87</ref>
== Elävä kirkko ==
Valtaan päässyt niin sanottu [[Elävä kirkko]] järjesti kesällä 1923 järjesti oman paikalliskonsiilin, jonka päätöksiin kuului mm.muun lähestyämuassa entistälähestyä enemmän neuvostovaltaa. Patriarkka TiihonTihon tuomittiin menettämään niin munkkiutensa josja pappeutensakinpappeutensa, sekä patriarkan asemansa. Samoin luostarilaitosLuostarilaitos päätettiin lakkauttaa, sekä sallia piispojen avioliitto ja leskeksi jääneiden toinen avioliitto. Kirkon johtoon perustettiin 18-henkinen ''Ylin kirkkoneuvosto''. 4.5. toukokuuta 1923 lähetystö saapui kertomaan asiat Tiihonille Donskoin luostariin, mutta patriarkka kieltäytyi hyväksymästä päätöksistäpäätöksiä. Sen sijaan hän alkoikinalkoi korjata asennettaan samansuuntaiseksi kuin Elävän kirkon ja antoi lausunnon korkeimmalle oikeudelle. Tässä hän totesi aiemman asenteensamielipiteensä olleen neuvostovastainen, ilmoitti katuvansa ja korjanneensa asenteensa. Kirjoitus julkaistiin [[Izvestija]]–lehdessä 27.6 kesäkuuta 1923.1923 eliTihon oli vapautettu kaksi päivää patriarkan vapauttamisen jälkeenaikaisemmin. <ref>Laitila 1991, s. 90</ref>
== Vapautus ==
Heti vapauduttuaan vuonna 1923 patriarkka TiihonTihon lähetti papistolle ja maallikoille paimenkirjeen., Niissäjossaä hän kertoi mielenmuutoksestaan valtiovallan suhteen ja ottavansa jälleen vallan, jonka oli siirtänyt väliaikaisesti metropoliitta Agafangelille. Samalla hän myös kumosi Elävän kirkon kirkolliskokouksen päätökset pätemättömiksi ja syytti näitä laillisen esivallan vastustamisesta. Elävä kirkko vastasi elokuussa 1923 syyttämällä Tiihonia [[mustasotnia]]laiseksi taantumukselliseksi.
== Sekaannusta ==
Eri vaiheiden jälkeen tuloksena oli kolme Venäjän ortodoksista kirkkoa. TiihonTihon ja Jevdokim aloittivat valta- ja valtiosuhdekiistan ratkaisemisen, mutta neuvottelut kariutuivat. Silti vielä elokuussa 1924 TiihonTihon uskoi sovinnon mahdollisuuteen.<ref>Laitila 1991, s. 92 </ref>
[[Lev Trotski]] käytti hajaannusta hyväkseen.<ref>Hakkarainen 2002, s. 58 </ref>{{selvennä|tarkemmin, ei nyt kerro yhtään mitään}} Lopputuloksena oli skisma: kaikkiaan 143 piispasta 37 tuki Elävää kirkkoa, 36 vastusti ja loput 70 jäivät odottavalle kannalle. Viranomaiset tukivat aluksi Elävää kirkkoa varsin avoimesti mutta jo vuonna 1924 he olivat kiinnostuneempia skisman lopettamisesta, koska Elävä kirkko ei lopultakaan onnistunut houkuttelemaan riittävästi ortodokseja puolelleen.
Patriarkka Tihonin kuoltua huhtikuussa 1925 seurasi pitkä hajaannuksen aika, joka päättyi kun [[Nizni-Novgorod]]in metropoliitta [[Sergij]] määrättiin [[Locum tenens]] –patriarkaksi vuonna 1927.
<references/>
==Lähteet==
* Jarmo Hakkarainen: Venäjän kirkon tiet, johdatus Venäjän kirkon historiaan. Joensuun Yliopisto, Täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja, Sarja B: oppimateriaalia n:o 14, 2002
* Lahtinen – Laitila – Suttner: Usko toivo ja vallankumous, kristinusko ja kirkot Neuvostoliitossa, Otava, 1991
{{Viitteet}}
[[Luokka: Venäjän patriarkat]]
| 