Ero sivun ”Harmonia (musiikki)” versioiden välillä

14 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
'''Harmonia''' ([[Kreikan kieli|kreik.]] ἁρμονία, ''yhteen liittäminen'') on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli [[sointu]]jen, käyttämistä musiikissa. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin "vertikaaliseksi" aspektiksi, jos melodiaa pidetään "horisontaalisena". Usein harmonia syntyy [[kontrapunkti]]n ja [[polyfonia]]n seurauksena.
 
Länsimainen [[taidemusiikki]] noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta [[barokkimusiikki|barokista]] aina [[romantiikan musiikki|romantiikan]] aikakauden loppupuolelle asti,. joidenNäiden sääntöjen mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti [[tonaalisuus|tonaalisuudeksi]].
 
Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillä funktionaalinen harmonia, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I&III&VI), subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V&VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. Myöhäisromantiikan aikakauden (1900-luvun alkupuolelle saakka) jälkeen monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.
Rekisteröitymätön käyttäjä