Ero sivun ”Ensio Music” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
2000-luvun faktoja lisätty
Rivi 6:
 
1990-luvun alussa tapahtuneiden omistajamuutosten myötä Ensio Musicin julkaisuvauhti hiipui ja suuri osa sen valovoimaisista artisteista vaihtoi levy-yhtiötä. Yhtiö harjoittaa kuitenkin edelleen julkaisutoimintaa, vaikkei olekaan julkaisuissaan yltänyt samanlaiseen menestykseen kuin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.
 
2000-luvulla Ensio Music on julkaissut pääasiassa uusintapainoksia menneiden vuosien levyistään: mm. facebookin kautta annetun tiedotteen mukaan Janos Valmusen Bussipysäkillä uudelleenjulkaistaan 2008 ja 2009 vaihteessa ja sen ennakkotilaus avattiin marraskuussa 2008. Ensio Musicilla 2000-luvulla levyttäneitä artisteja ovat ainakin [Tanssiorkesteri Sunset], [Bohemio Latino], [Merja Raski], [Olli Orrenmaa], [A-P Karvonen] ja [Antti Kuosmanen].
 
[[Luokka:Suomalaiset levy-yhtiöt]]