Ero sivun ”Italian siirtomaat” versioiden välillä

'''Italian siirtomaavalta''' sai alkunsa [[Italian kuningaskunta|kuningaskunnan]] aikana. [[Risorgimento|Yhdistymisen]] jälkeen Italia haki paikkaansa Euroopan valtioiden joukossa ja pyrki pääsemään osalliseksi siirtomaiden jaosta. Yhtenäinen Italia kuitenkin syntyi vasta [[1861]] ja tällöin [[Britannia]], [[Ranska]], [[Espanja]], [[Portugali]] ja [[Alankomaat]] olivat jo vuosisatojen ajan ottaneet haltuunsa siirtomaita. Näin ollen Italia saattoi hakea osaansa vain [[Afrikan valloitus|Afrikan valloituksessa]], koska kyseinen manner oli ainut alue, jonne eurooppalaiset eivät olleet vielä laajemmissa määrin levittäytyneet. Italian asema oli tässä mielessä siis samanlainen kuin [[Saksan keisarikunta|Saksan keisarikunnan]], joka syntyi vasta [[1871]].

Vuoteen 1914 mennessä Italialla oli hallussaan [[Italian Somalimaa]], [[Eritrea]] sekä [[Italian Libya]] että Kreikan [[Dodekanesia]], joista kaksi jälkimmäistä oli [[Italian-Turkin sota|vuosien 1911-1912 sodassa]] saatu ottomaaneilta. Italia oli kuitenkin epäonnistunut yrityksessään vallata [[Abessinia]] (nyk. [[Etiopia]]), joka oli Afrikan viimeisiä itsenäisiä valtioita. Vuonna 1922 syntynyt [[Benito MussolininMussolini]]n johtama fasistinen Italia onnistui lopulta valtaamaan Etiopian vuonna [[1935]]. Vuonna [[1939]] Italia otti haltuunsa Albanian, mutta näitä Italian eurooppalaisia omistuksia, kuten juuri Albaniaa ja Dodekanesiaa, ei ole yleensä katsottu lukeutuvaksi Italian siirtomaihin. Sen sijaan ne olivat osa "Italialaista valtakuntaa".

[[Toinen maailmansota|Toisessa maailmansodassa]] liittoutuneet valtasivat Italian siirtomaita pikkuhiljalleen huipentuen lopulta Italian valtaamiseen 1943, mikä tarkoitti samalla myös Italian siirtomaavallan loppumista.

Nationalismin suosio kasvoi Italiassa 1900-luvulle tultaessa, mikä johti ensimmäisen italialaista nationalismia edustaneen puolueen "Italian nationalistisen järjestön" (''Associazione Nazionalista Italiana'') perustamiseen [[1910]]. Puolue vaati Italian valtakunnan laajentamista. Lehdet täyttyivät kirjoituksista, joissa vaadittiin hyvitystä Abessiniassa koetuille tappioille ja kaipailtiin Rooman valtakunnan aikoja. Ehdotettiin, että entinen roomalainen maakunta, Libya, tulisi "ottaa takaisin" Etelä-Italian väestökasvuongelmien ratkaisemiseksi. Peläten Britannian ja Ranskan ajavan Italian paitsioon Pohjois-Afrikan suhteen ja yleistä ilmapiiriä mielyttääkseen pääministeri Giovanni Giolitti julisti [[Italian-Turkin sota|sodan Ottomaanien valtakunnalle]] marraskuussa 1911. Onnistuneen [[italian-Turkin sota|sodan jälkeen]] Italia sai Libyan ja Dodekanesian saariston haltuunsa.

{{lainaus|Imperialismi on ikuinen ja erottamaton elämän laki. Kaiken kaikkiaan se on vain tarve, toive ja tahto laajentumisesta, jonka jokainen yksittäinen elävä ja elinvoimainen kansa omaa itsessään. -- |Benito Mussolini,1919}}