Ero sivun ”Polygeeninen ominaisuus” versioiden välillä

380 merkkiä lisätty ,  16 vuotta sitten
lisätty huomio
p (typo)
(lisätty huomio)
 
Jos pituuskasvuun vaikuttavia geenejä olisi enemmän kuin kaksi, kuten todellisuudessa useimmiten on, olisi pituusluokkia vielä enemmän ja pituus muuntelisi vielä liukuvammin. Toki myös ympäristötekijät vaikuttavat kasvin kasvuun ja tasoittavat perimästä aiheutuneita eroja pituuskasvussa. Tyypillistä kvantitatiivisille ominaisuuksille kuitenkin on, että niiden yleisyyttä kuvaa Gaussin käyrä.
 
Oleellista on huomata, että vaikka ominaisuuteen vaikuttavia polygeenejä olisi enemmänkin, ovat kahden ääriyksilön ensimmäisen polven jälkeläiset keskiarvotyyppejä. Näin esimerkiksi puhtaan negridin ja valkoihoisen keskinäiset jälkeläiset, [[mulatti|mulatit]], ovat ihonväriltään vanhempiensa keskiarvoja. Ihonväriin vaikuttavia polygeenejä on ainakin neljä.
 
==Polymeeriset ominaisuudet ihmisellä==
30 308

muokkausta