Ero sivun ”Ulkomaaninvestointi” versioiden välillä

Suoriin ulkomaaninvestointeihin liittyen on käytetty ilmaisua [['''Kiina-ilmiö]]''', joka kuvaa länsimaisten yritysten tuotannon ja työpaikkojen siirtymistä työvoimakustannusten ja korkean verotuksen vuoksi [[Kiina]]an ja muihin halpojen tuotantokustannusten maihin. Samanlainen käsite on '''Intia-ilmiö''', joka tarkoittaa länsimaisten palvelujen ja toimistojen siirtymistä halvemman työvoiman maihin, esimerkiksi [[Intia]]an. 1990-luvulla länsimaista alkoi siirtyä palveluja ja toimistoja Intiaan. Intialaisten hyvä koulutustaso ja englannin kielen taito mahdollistivat esimerkiksi tietotekniikka-alan palvelujen ja suunnittelun siirtymistä maahan. Intiassa työvoima on halvempaa ja sitä on runsaasti tarjolla. Intia-ilmiön takia länsimaista on kadonnut ja katoaa työpaikkoja. Vastapainona Intiaan on syntynyt runsaasti uusia työpaikkoja ei ainoastaan palvelualalle vaan myös teollisuuteen. Intian talouskasvu on ollut viime vuosina voimakasta. Bruttokansantuotteen vuotuinen kasvu maassa on 6–8 prosenttia, kun se euroalueella pysyttelee kahden prosentin tasolla.

Kiina-ilmiön tapainen kehitys ei kuitenkaan ole uusi asia, vaan teollisuus on siirtänyt tuotantoa halvan tuotannon alueille lähes teollistumisen alkuajoista lähtien tavoitellen suurempaa tehokkuutta ja halvempia tuotantokustannuksia. 1970-luvun alusta asti tapahtunut ja myöhemmin kiihtynyt kansainvälisen pääoman liikkeiden vapautus on kuitenkin kiihdyttänyt ilmiötä. Ylivoimaisesti suurin osa ulkomaan investoinneista tapahtuu edelleen teollisuusmaiden välillä. Kehitysmaiden osuus – varsinkin jos Kiina pudotetaan pois – on varsin pieni. Lisäksi useimmilla köyhillä mailla ei ole varaa asettaa mitään toimintaehtoja ulkomaisella pääomalla toimiville yhtiöille, koska sijoittajat voivat aina valita kohteekseen jonkin toisen maan. Sen takia ainoa kehitysmaahan kohdistuvan ulkomaaninvestoinnin rahallinen hyöty kehitysmaalle on työntekijöille maksetut palkat – mikä kuitenkin on merkittävä asia monen köyhän maan taloudelle.