Ero sivun ”Blonde on Blonde” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lähteetön |
fix, lähdepyyntöjä sitaatteihin |
||
Rivi 27:
==Nauhoitus==
===Taustaa===
Bob Dylanin esiintyminen Newportin folkfestivaaleilla heinäkuussa [[1965]] merkitsi hänen ensimmäistä yritystään toistaa uutta soundiaan konsertissa. Suurin osa yleisöstä ei kuitenkaan pitänyt Dylanin uudesta tyylistä; hänet oli totuttu näkemään lavalla yksin akustisen kitaransa ja huuliharppunsa kanssa, mutta nyt Dylania oli säestämässä äänekäs rock-yhtye.
Seuraavan kerran Dylan esiintyi kahdessa konsertissa elokuun lopulla. Näitä konsertteja varten palkattiin Dylanin ''[[Highway 61 Revisited]]'' -levyllä soittaneet muusikot [[Al Kooper]] ja [[Harvey Brooks]], mutta kitaristi [[Michael Bloomfield]] ja rumpali Bobby Gregg olivat estyneitä osallistumaan muiden sitoumusten vuoksi. Heidän tilalleen Dylan palkkasi Robbie Robertsonin ja Levon Helmin, jotka olivat molemmat The Hawks -yhtyeen jäseniä. (The Hawks muuttaisi myöhemmin nimensä [[The Band]]iksi.)
Rivi 33:
On epäselvää, kuinka Dylan päätyi tähän päätökseen. Hän tiesi The Hawksista, koska yhtye oli soittanut John P. Hammondin ''So Many Roads''-albumilla, mutta on mahdollista, että Dylanin managerin sihteeri Mary Martin – joka oli suuri The Hawks -fani – ehdotti yhtyeen palkkaamista.
Dylan järjesti Robertsonille koe-esiintymisen, palkkasi hänet ja aloitti sitten harjoitukset yhtyeensä kanssa Carroll's Rehearsal Hallissa. Kahden viikon kuluttua Robertson ilmoitti, ettei
Ensimmäinen konsertti pidettiin [[28. elokuuta]] [[New York]]in Forest Hills Stadiumilla. Konsertin ensimmäisellä puoliskolla Dylan esiintyi 45 minuuttia yksin ja soitti akustisia kappaleitaan, mikä tuntui lepyttävän hänen edellisestä esiintymisestään tuohtuneet faninsa. Dylan soitti lähinnä vanhempia kappaleitaan, vain "To Ramona" (''[[Another Side of Bob Dylan]]'' -albumilta) edusti hänen uudempaa tuotantoaan. Vielä julkaisemattomalta ''Highway 61 Revisited'' -levyltä Dylan soitti "Desolation Row" -kappaleen. Kun ensimmäinen puolisko oli ohi, Dylan vaihtoi pari sanaa yhtyeensä kanssa. Basisti Harvey Brooksin mukaan he puhuivat vain pian alkavasta esiintymisestä ja Dylan totesi: "...Jos he eivät pidä siitä, ikävä juttu. Heidän täytyy oppia pitämään siitä".{{lähde}}
Yhtyeen soittamat kappaleet olivat yleisölle tuntemattomia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Neljää kappaleista ei oltu vielä julkaistu ja "It Ain't Me, Babe" ja "I Don't Believe You" -kappaleista esityt versiot olivat täysin erilaisia kuin yleisölle tutut akustiset versiot. Yleisö osoitti äänekkäästi mieltään ja Dylanin ystävän Paul Nelsonin mukaan vain hyvin harvat taputtivat käsiään kappaleiden jälkeen.
Rivi 41:
Muutamaa päivää myöhemmin Dylan lensi yhtyeineen [[Los Angeles]]iin, ja piti syyskuun 3. päivänä ohjelmistoltaan identtisen konsertin Hollywood Bowlissa. Yleisö oli huomattavasti ystävällisempi ja – kuten Dylan oli ennustanut – konsertti sai myös vähemmän uutistilaa kuin Forest Hillsin-esiintyminen. Seuraavana päivänä Dylan piti ensimmäisen varsinaisen lehdistötilaisuutensa Yhdysvalloissa.
Dylanille oli järjestetty vielä kolme myöhemmin syksyllä pidettävää konserttia ja Al Kooper ilmoitti äkillisesti, ettei osallistuisi niihin, koska yleisön negatiiviset reaktiot edellisissä esiintymisissä olivat liikaa hänelle. Kuultuaan tämän päätöksen Levon Helm lähestyi Dylanin manageria ja julisti, että jos tämä ei palkkaisi koko The Hawks -yhtyettä, Robbie Robertson ja hän lähtisivät Dylanin yhtyeestä. Helm oli kiinnostuneempi palaamaan yhteen oman yhtyeensä kanssa kuin soittamaan Dylanin kiertueilla, mutta kun Dylan hyväksyi Helmin vaatimuksen, Dylan ja The Hawks harjoittelivat kahtena iltana ja matkustivat sitten [[Texas]]iin, jossa pidettäisiin kaksi konserttia syyskuun lopulla. Nämä konsertit sekä lokakuun ensimmäisenä päivänä pidetty konsertti New Yorkin [[Carnegie Hall]]issa saivat melko hyvän vastaanoton, joskin Carnegie Hallin konsertissa osa yleisöstä oli vähällä lähteä pois jo väliajalla. "Carnegie Hallissa", Helm kertoi kuitenkin myöhemmin, "parisensataa ihmistä ryntäsi lavalle lopussa vaatien lisää ... [Dylan] säteili. 'Kiitos', hän mutisi. 'En tiennyt, että ajattelisitte tuolla tavalla'"{{lähde}}
===New York===
Kenties juuri näiden esiintymisten seurauksena Dylan päätti ottaa The Hawks -yhtyeen mukaansa studioon. Lokakuun viidentenä ja kuudentena päivänä [[Columbia Records]]in Studio A:ssa New Yorkissa pidettyjen nauhoitussesioiden tuottajana toimi Bob Johnston. Nauhoitukset keskittyivät kahteen kappaleeseen: "I Wanna Be Your Lover" ja "Can You Please Crawl Out Your Window?" Kappaleista ensin mainittu hyllytettiin ja julkaistiin vasta vuonna [[1985]] Dylanin ''Biograph''-albumilla, kun taas jälkimmäinen oli uusi sovitus jo ''[[Highway 61 Revisited]]'' -albumin nauhoituksissa nauhoitetusta, mutta levyn ulkopuolelle jätetystä kappaleesta. Tämä uusi versio julkaistiin ainoastaan [[single]]nä ja se saavutti sijan 58 singlelistoilla.
Samalla, kun Dylan tuli yhä luottavaisemmaksi The Hawksin suhteen, hänen uuden tyylinsä vastustajat muuttuivat entistä vihamielisemmiksi. Lokakuussa pidettiin monia konsertteja ja ne houkuttelivat paikalle myös häiriköitä, jotka huutelivat yleisöstä sellaisia kommentteja kuin "Mene takaisin Englantiin!" ja "Hankkiudu eroon bändistä!"{{lähde}} Lopulta rumpali Levon Helm sai tarpeekseen ja lähti yhtyeestä, ilmoittaen yleisön vihamielisyyden pääsyyksi. Hänen tilalleen palkattiin rumpali Bobby Gregg, joka oli alun perinkin ollut Dylanin ensimmäinen ehdokas tähän tehtävään.
Dylan arveli, että vaikka Helm olikin lähtenyt, hänellä oli edelleen hyvä yhtye kasassa seuraavan albumin nauhoituksiin. Marraskuun 30. päivänä Dylan, The Hawks ja Bobby Gregg menivät studioon nauhoittaakseen Dylanin uusimman sävellyksen, nimeltään "Freeze Out". Kappaleen nimi muutettiin myöhemmin ja se tunnetaan nykyään nimellä "Visions of Johanna". Vaikka Dylanilla oli apunaan sellaisia muusikoita kuin kitaristi Bruce Langhorne, kosketinsoittaja Paul Griffin ja Al Kooper, hän ei onnistunut nauhoittamaan tyydyttävää versiota tästä lähes kymmenminuuttisesta kappaleesta.
Rivi 61:
Näihin aikoihin Dylan päätti, että maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää hänen tilanteessaan. Tuottaja Bob Johnstonilla oli jonkin verran kokemusta nauhoittamisesta Columbian studioilla [[Nashville]]ssa, [[Tennessee]]ssa, missä hän oli työskennellyt Grady Martinin ja Floyd Cramerin kaltaisten veteraanien kanssa. "He olivat erinomaisia muusikoita, mutta tottuneet työskentelemään tietyllä tavalla," Johnston muistelee. "Pyydän heitä soittamaan tämän tai tuon kappaleen, ja he sanovat 'Ei käy, en halua soittaa sitä.' He eivät suostuneet soittamaan mitään, mitä eivät halunneet soittaa". Johnston tunsi myös monia muita muusikoita, kuten Jerry Kennedyn, Wayne Mossin, ja Kenny Buttreyn, jotka olivat muuttaneet Nashvilleen [[Florida]]sta ja tai muualta etelästä. "Aloin käyttää heitä demosessioissa [Nashvillessa] ja pidin heistä." Johnston lennätti yhden näistä muusikoista, Charlie McCoyn, New Yorkiin ''Highway 61 Revisited'' -albumin nauhoituksiin. Hän myös sanoi Dylanille, että tämän kannattaisi joskus kokeilla nauhoittamista Nashvillessa. Dylan ei vastannut, mutta hänen managerinsa Albert Grossman, ja Columbia Recordsin johtaja Bill Gallagher, jotka kuulivat tämän keskustelun, tulivat Johnstonin luokse ja uhkasivat erottaa tämän, jos hän mainitsisi Dylanille vielä sanankin Nashvillesta. Syyksi he ilmoittivat sen, että heillä on jo nyt liikaa suosiota.
Dylan ei kuitenkaan unohtanut Johnsonin ehdotusta. Hän päättikin yrittää nauhoittamista Nashvillesa. "En painostanut häntä millään tavalla," Johnston muistelee. "Vein hänet Nashvilleen, koska hän oli itse pyytänyt sitä."{{lähde}}
Ensimmäiset nauhoitukset Columbian studioilla Nashvilessa pidettiin [[14. tammikuuta]], 1966. Al Kooperin lisäksi Dylan ja Johnston palkkasivat kitaristi ja basisti Charlie McCoyn, kitaristi Wayne Mossin, kitaristi ja basisti Joe Southin ja rumpali Kenny Buttreyn. "Kun hän [Dylan] tuli sisään ... hän kysyi, haittaisiko meitä pieni odottelu. He olivat pysähtyneet lentokentällä Richmondissa ja hänellä ei ollut mahdollisuutta viimeistellä materiaaliaan ... Niinpä me kaikki menimme ulos ja jätimme koko studion hänelle. Hän oli siellä lopulta [kirjoittamassa] kuusi tuntia."{{lähde}}
Ensimmäisessä Nashvillessa pidetyssä sessiossa nauhoitettiin kolme kappaletta, joista "Fourth Time Around" ja "Visions of Johanna" onnistuivat hyvin ja nämä otot päätyivät lopulta albumille. "Leopard-Skin Pill-Box Hat" -kappaleesta ei sen sijaan onnistuttu nauhoittamaan tyydyttävää versiota.
Rivi 77:
Dylan oli erittäin tyytyväinen Nashvillessa tehtyihin nauhoituksiin ja kun hän oli huhtikuussa [[Los Angeles]]issa valvomassa ''Blonde on Blonde'' -albumin lopullista miksausta, hänellä oli tarpeeksi kappaleita tupla-albumiin.
"''Blonde on Blonde'' -albumilla pääsin lähemmäs päässäni kuulemaani ääntä kuin koskaan," Dylan sanoi vuosia myöhemmin, vuonna [[1978]].
==Jälkivaikutus==
''Blonde on Blonde'' oli kaupallinen menestys ja monista albumin kappaleista tuli myös hittisinglejä. Albumi menestyi hyvin myös kriitikoiden arvosteluissa. Esimerkiksi kriitikko Dave Marsh julisti ''Rolling Stone Record Guide'' -kirjassa ''Blonde on Blonden'' olevan yksi Dylanin "parhaista albumeista ja [yksi] merkittävimmistä [[rock and roll|rock & roll]]-musiikin historiassa". Albumi sai myönteisiä arvosteluja myös monilta muilta arvostetuilta kriitikoilta, kuten Greil Marcusilta.
Vuonna [[1995]] – miltei kolmekymmentä vuotta albumin ilmestymisen jälkeen – ''Blonde on Blonde'' äänestettiin ''Mojo'' -lehden äänestyksessä kaikkien aikojen kahdeksanneksi suurimmaksi albumiksi. Vuonna [[1997]] albumi sijoittui sijalle 16 'Music of the Millennium' -äänestyksessä, jonka järjestivät HMV, Channel 4, ''[[The Guardian]]'' ja Classic FM. ''[[Q Magazine|Q]]''-lehdessä lukijat sijoittivat albumin sijalle 47. Vuonna [[2003]] ''Blonde on Blonde'' sijoittui ''[[Rolling Stone]]'' -lehden ''The 500 Greatest Albums of All Time'' -listalla sijalle 9 ja ylsi näin ollen toiseksi parhaalle sijalle listaan päässeistä Dylanin albumeista (''Highway 61 Revisited'' oli sijalla 4).
==Eri versiot ''Blonde on Blonde'' -albumista==
Rivi 127:
* Amy Herot - Uuden painoksen tuottaja
* Mark Wilder - Uudelleenmiksaus, remasterointi
== Lähteet ==
<rererences />
==Aiheesta muualla==
| |||