Ero sivun ”Lukijaisuus” versioiden välillä

Saksan kirkon sisällä syntyneet herätysliikkeet säteilivät vaikutustaan Ruotsiin. 1740-luvulla herrnhutilaisuus koki voimakkaan leviämisen Ruotsissa. Liike levisi Norlantiin vuonna 1770 aina [[Norrbotten]]in rannikolle, [[Uumaja]]an, [[Piitime]]en ja [[Tornio]]on saakka. Tiettävästi ensimmäisen kerran tästä uskonnollisesta liikehdinnästä käytti nimitystä lukijalaisuuslukijaisuus lehtori Anders Skara, vuonna 1761.

Nimitys lukijalaisuuslukijaisuus tulee siitä, että he ajattelivat tavallisellakin ihmisellä olevan oikeus tutkia [[Raamattu]]a ja muita uskonnollisia kirjoja, ilman papin koulutusta. Papit eivät tästä pitäneet, vaan yrittivät estää liikkeen leviämisen. Liike oli maallikkojohtoinen, mutta myös kirkossa viroissa toimivia lukijalaisialukijaisia oli, esimerkiksi kappalainen Mårten Thunberg 1760-luvulla ja [[Pehr Brandell]] 1800-luvulla.

LukijalaisuusLukijaisuus hajaantui separaation aikakautena 1820-luvulla erimielisyyksien takia. 1800-luvun alussa Ruotsissa vaikutti viisi lukijalaisuudenlukijaisuuden suuntaa: vanhalukijalaisuusvanhalukijaisuus, herrnhutilainen lukijalaisuuslukijaisuus, uuslukijalaisuusuuslukijaisuus, ylievankelinen lukijalaisuuslukijaisuus, sekä roseniolainen uuslukijalaisuusuuslukijaisuus. Pääsuuntaa, eli vanhalukijalaisuuttavanhalukijaisuutta pidettiin lainomaisena ja uuslukijalaisiauuslukijaisia evankelisina.

[[Lars Levi Laestadius|Lars Levi Laestadiuksen]] äiti kuului vanhalukijalaisuuteenvanhalukijaisuuteen, kun taas Laestadius itse löysi elävän uskon uuslukijalaisiinuuslukijaisiin kuuluneelta [[Milla Clemensdotter|Lapin Marialta]] Åselessa vuonna 1844.

Liikkeestä ei ole jäänyt paljoakaan tietoa jälkipolville, koska lukijalaistenlukijaisten piti toimia mahdollisimman huomaamattomasti, koska laki kielsi [[seurat|seurojen]] pitämisen. Saarnaajat eivät myöskään kirjoittaneet saarnojaan ylös.

Kuten muutkin herätysliikkeet, lukijalaisuuskinlukijaisuuskin oli vastatoimi kirkon puhdasoppisuudelle ja tapakristillisyydelle. Ruotsin kirkossa vaikutti tuolloin puhdasoppisuus, eli ns. [[luterilainen ortodoksia]]. Puhdasoppiset papit eivät suvainneet poikkeavia opin- ja uskonkäsityksiä. Jännitteitä aiehuttivat erilaiset käsitykset lain ja evankeliumin suhteesta. Lutherin postillojen tulkinnoista oli myös erilaisia näkemyksiä. Ruotsin kirkko ei jäänyt toimettomana katsomaan tämän herätysliikkeen leviämistä, vaan papisto sai hallitusvallan säätämään pietistiset [[seurat]] kieltävän lain, eli [[konventikkeliplakaatti|konventikkeliplakaatin]]. Konventikkeliplakaatti ei kuitenkaan pystynyt estämään liikkeen leviämistä. Kotihartaudet ja maallikkopuhujat veivät liikkeen sanomaa eteenpäin yhä laajemmalle.

Ruotsin hallitus joutui käsittelemään lukijalaisuudenlukijaisuuden aiheuttamia konflikteja etenkin 1810-1850. Tuolloin osa lukijalaisryhmistälukijaisryhmistä ajautui täyteen eroon kirkosta. Erimielisyyksiä kirkon kanssa syntyi uudesta [[kastekaava]]sta, [[katekismus|katekismuksesta]], [[kirkon käsikirja]]sta, sekä [[virsikirja]]sta.

Lukijalaisuuslukijaisuus levisi, kun kansa koki, ettei tavallisen kirkon pinnallisesta julistuksesta saa mitään. Esimerkiksi [[Nora]]n seurakunnan kirkko, johon mahtui noin 2000 ihmistä tuli ääriään myöten täyteen kaukaakin vaeltaneista ihmisistä, kun lukijalaispappilukijaispappi Brandell saarnasi.

Kristillisyys näkyi lukijalaistenlukijaisten elämässä. He vieroksuivat maallista elämäntapaa. Esimerkiksi alkoholi, kortinpeluu ja tanssit nähtiin syntinä. Seuroja pidettiin kodeissa ja niissä saarnasi maallikko tai liikkeen pappi. Seuroissa saarnattiin parannuksen teosta ja syntien anteeksiantamisesta. Lukijalaisillalukijaisilla oli käytössä ns. [[avainten valta]], joka on tunnusomaista [[lestadiolaisuus|lestadiolaisuudelle]]. Lukijalaisuudessalukijaisuudessa arvostettiin Raamattua ja sitä luettiin kotihartauksissa. Myös erilaiset hartauskirjat kuuluivat lukemistoon.

Lukijalaisialukijaisia pidettiin hengellisesti ylpeinä ja Lars Levi Laestadiuksen mukaan lukijalaisuuslukijaisuus oli pilkkanimi ja he olivat halveksittuja etenkin kirkon taholta. Ruotsin kirkon [[rovasti]]n kirjoitus kertoo hyvin silloin vallinneesta jännitteestä: ''”Eräät seurakuntalaiset täällä kuvittelevat olevansa päteviä oitis tutkimaan ja tuomitsemaan kaikkea oppia maailmassa sekä tekemään jokaisen uskontunnustuksesta eron, onko hän oikea kristitty vai eikö - - He pitävät oikeutenaan tutkia toisten uskoa. Lisäksi he ovat yleensä sitä mieltä, että hyväksi tunnetut papit, korjatut katekismukset ja hengelliset kirjat, lukuun ottamatta Lutheria, ovat vielä lujasti pimeydessä.”''