Ero sivun ”Skeema (ortodoksiset luostarit)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kippari10 (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Kippari10 (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 11:
Heidän omana tunnuksenaan ovat slaavilaisessa perinteessä ns. pääkallovaatteet eli musta luostariasun päällä kannettava, maahan asti ulottuva stoola, paramantia, johon on kirjailtu koko sen mittainen Golgatan risti, keihäs ja ruoko eli Kristuksen piinavälineet. Lisäksi asuun kuuluu kasvot osittain peittävä huppupäähine, kukkeli, johon on myös kirjottu samat kuviot. Tätä päähinettä pidettiin tosin vain liturgiapalveluksissa ja juhlapäivinä, arkisin skeemamunkit ja -nunnat pitivät valkoisella Golgata-ristillä varustettua [[skufia]]a eli kalottia. Paramantia kuului asuun aina.
 
Skeemapappismunkit kantoivat [[papinristi]]ään paramantian päällä neljällä ristikkäin asetetulla punoksella kiinnitettynä; heillä papinristi oli yleensä raskaampi kuin muilla. <ref> Valamon luostarin museo </ref>; joillakin heistä, kuten isä Jefremillä, saattoi olla lisäksi [[papinristi#Koruristi|koruristi]] tämän päällä. Isä Jefremillä oli koruristejä useitakin; hän oli jo ennen suureen skeemaan vihkimistä saanut niitä useitakin keisarillisilta rippilapsiltaan.
 
Munkkidiakoneista vain yksi, isä Herman, joka kuoli ennen sotaa, ehdittiin vihkiä suureen skeemaan; hän sairasti vakavaa kroonista sairautta, joka kuitenkin eteni niin hitaasti, että hän saattoi olla luostarissa loppuun asti, ja siksi hänelle annettiin tällainen arvo, että hän sai rauhan rukoilla anteeksiantoa. Ja koska vanhan Valamon skeemamunkit asuivat sairaalasiiven yhteydessä, oli vihkimiselle maallisempikin syy. Isä [[arkkipiispa Paavali]], joka Valamon aikanaan toimitti pappismunkiksi vihkimisensä jälkeen hyvin mielellään palveluksia juuri sairaalan kirkossa, kertoi kerran eräässä keskustelussa, että juuri isä skeemamunkkidiakoni Herman oli hyvin taidokas ja harras toimittavan pappismunkin apulainen, joskin heidän yhteiset toimituskertansa jäivät muutamaan kertaan <ref> Elina Karjalainen: Arkkipiispa Paavali - legenda jo eläessään </ref>