Ero sivun ”The Band” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 80.222.6.188 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän 217.112.249.156 tekemään versioon.
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''The Band''' on 1960-luvun lopulla maineeseen noussut [[kanada]]lais-[[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]] rockyhtye, jonka musiikkia pidetään lähinnä [[folk rock]]ina ja [[rock and roll]]ina. Yhtyeen keulahahmo ja pääasiallinen lauluntekijä oli kitaristi [[Robbie Robertson]]. Yhtyeeseen kuuluivat myös pianisti Richard Manuel, kosketinsoittaja ja saksofonisti Garth Hudson, basisti Rick Danko ja rumpali Levon Helm. Yhtyeen jäsenet vaihtelivat tarpeen tullen myös paikkoja: esimerkiksi Richard Manuel soitti toisinaan rumpuja Levon Helmin tarttuessa mandoliiniin tai kitaraan. Laulusolisteina toimivat Manuel, Danko ja Helm.
 
==Yhtyeen vaiheet==
Rivi 11:
The Band lopetti aktiiviuransa vuonna 1976. [[Martin Scorsese]] ohjasi yhtyeen jäähyväiskonsertista kiitetyn dokumenttielokuvan ''The Last Waltz''.
 
Richard Manuel teki itsemurhan vuonna 1986. Robbie Robertson on julkaissut soololevyjä ja hankkinut mainetta intiaaniaktivistina. 1990-luvulla The Bandin nimeä käyttävä kokoonpano teki comeback-kiertueita ja uusia levyjä, mutta Robbie Robertson ei ottanut tähän osaa. Tämäkin toiminta loppui Rick Dankon kuoltua sydänkohtaukseen 1999.
 
==Triviatietoa==
Rivi 20:
 
*[[Robbie Robertson]] - kitara
*[[Richard Manuel]] - laulu, piano, rummut (k. [[1986]])
*Rick Danko - laulu, basso, viulu (k. [[1999]])
*Garth Hudson - kosketinsoittimet, haitari, saksofoni
*Levon Helm - laulu, rummut, mandoliini, kitara
 
==Diskografia==