Ero sivun ”Aarne Laine” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lumppi (keskustelu | muokkaukset)
Lumppi (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 7:
Alkujaan Laine toimi lehtimiehenä ja kauppiaana, mutta sodasta palattuaan [[1944]] alkoi elättää itseään ja perhettään näyttelijänä. Silloin veljensä Edvinin toimesta Kymin Työväen Yhteisteatterin johtaja [[Väinö Kääriäinen]] kiinnitti Aarnen teatterinsa riveihin. Aarne Laine esiintyi monissa muissakin teattereissa, [[Kotkan Maakuntateatteri]]ssa, [[Suomen Työväen Teatteri]]ssa, [[Suomen Kansallisteatteri]]ssa, [[Radioteatteri]]ssa ja [[Pyynikin kesäteatteri]]ssa. Laine teki ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna [[1945]] elokuvassa [[Nokea ja kultaa]]. Elokuva oli hänen isoveljensä Edvinin ohjaama. Laine esiintyi hyvin usein isoveljensä elokuvissa ja toimi joskus näiden apulaisohjaajana. Laineen ensimmäinen iso rooli tapahtui elokuvassa ''[[Prinsessa Ruusunen]]'' ([[1949]]), jossa Laine oli kuninkaan roolissa. Laine tekikin yhteensä seitsemänkymmentä elokuvaosaa, suurin osa kuitenkin pieniä rooleja.
Laineella oli merkittävä rooli myös isoveljensä ohjaamassa [[Täällä Pohjantähden alla (vuoden 1968 elokuva)|Täällä Pohjantähden alla]] ([[1968]]), missä Laine esitti Töyryn isäntää. Myös hänen poikansa [[Jussi Laine|Jussi]] työskenteli elokuvassa, mutta ei näyttelijänä vaan yhtenä [[kuvaajavalokuva|B-kuvaajanakuvaajista]].
 
Muita merkittäviä elokuvia oli mm. [[Professori Masa]], [[Rovaniemen markkinoilla]], [[Niskavuoren Heta]], [[Niskavuoren Aarne]], [[Tuntematon sotilas]], [[Sven Tuuva]] ja [[Pohjantähti]]. Laine näytteli usein myös [[Aarne Tarkas|Aarne Tarkaksen]] elokuvissa. Laineen viimeiseksi elokuvaksi jäi myös isoveljensä viimeinen ohjaus, [[Akallinen mies]] ([[1986]]). Laine menehtyi [[eturauhassyöpä]]än [[Suomi|Suomen]] [[itsenäisyyspäivä]]n aattona 74-vuotiaana. Vuosi oli [[1990]], Edvin-veli oli kuollut vuotta aiemmin.
Rivi 89:
*[[Luottamus]] ([[1976]])
*[[Viimeinen savotta]] ([[1977]])
*[[Åke Lindman 50 vuotta – elämä konnana]] ([[1978]]) (dokumentti)
*[[Kolmetoista mehiläistä]] ([[1983]])
*[[Akaton mies]] ([[1983]])