Ero sivun ”Valkoiset” versioiden välillä

 

Yksi merkittävimmistä tynkäeduskunnan säätämistä sisäpoliittisista laiesta oli [[15. lokakuuta]] 1918 104-2 hyväksytty torpparivapautuslaki, joka oli jäänyt vahvistamatta sodan sytyttyä. Sen mukaan torppari sai lunastaa vuokramaansa vuoden 1914 hintatason mukaan, joka oli kymmenesosa käyvän rahan arvosta. Kesään 1919 laissa säilyi kuitenkin ns. punakaartilaispykälä, joka esti yli 10 vuoden valtiopetostuomion saanutta torpparia lunastamasta vuokramaataan. Samoin senaatti ja eduskunta alkoi toteuttaa armahduslakeja tilanteen vakiinnuttua. 30. lokakuuta annettiin armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneet. Näin ollen 35 000 punavankia pääsi ehdonalaiseen. Jo 7. joulukuuta säädettiin toinen armahduslaki, jolla siirrettiin ehdonalaiseen enintään 6 vuoden tuomion saaneet. Lisäksi senaatti rahoitti puolella miljoonalla markalla sotaorpoja varten perustettavia lastenkoteja varten.

Suomen ulkopoliittinen saksalaissuuntaus romahti marraskuun alussa 1918, kun Saksa solmi rauhan ja julistautui tasavallaksi. Tässä tilanteessa [[27. marraskuuta]] monarkistinen Paasikiven senaatti pyysi eroa ja tilalle nimitettiin [[Ingmanin I hallitus|Ingmanin kokoomushallitus]], jonka jäsenistä jo puolet oli tasavaltalaisia. Samoin saksalaissuuntausta kannattaneen Svinhufvudin tilalle valtionhoitajaksi tuli [[12. joulukuuta]] länsimielinen kenraali [[Gustaf Mannerheim]], joka otti tavoitteekseen suhteiden normalisoinnin länsivaltojen kanssa ja näiden itsenäisyystunnustuksen hankkimisen. Kaksi päivää myöhemmin Friedrich Karl ilmoitti virallisesti luopuvansa Suomen kruunusta.