Ero sivun ”Risto Ryti” versioiden välillä

51 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
p (AWB-muutokset: wikitys, kirjoitusvirheet, typos fixed: alkoi pommittamaan → alkoi pommittaa AWB)
Samalla perusteella tuomittiin myös muita sotasyyllisiksi. Pääasiassa Paasikiven ja Kekkosen vaikutuksesta käyty sotasyyllisyysoikeus säätytalolla aiheutti senkin, että Suomi oli itse tuominnut syytetyt sotasyyllisiksi ennen kuin liittoutuneet olisivat ehtineet esittää vaatimuksia ulkomaisesta oikeudenkäynnistä. Suuret sotarikosoikeudenkäynnit käytiin Nürnbergissä vasta 1946. Oikeudenkäynnissä Ryti tuomittiin kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Oma sotasyyllisyysoikeudenkäynti saattoi pelastaa tuomitut kovemmilta liittoutuneiden langettamilta rangaistuksilta, mutta toisten näkemysten mukaan kyse oli lähinnä vain kotimaisesta politiikasta. Tuomiokäytännöstä ei ollut merkittäviä toista maailmansotaa koskevia kansainvälisiä ennakkotapauksia sotasyyllisyysoikeutta Suomessa käytäessä.
 
Tuomiostaan Risto Ryti joutui lopulta kärsimään vankilassa runsaat kolme vuotta, hyvin ankarissa oloissa (tosin läheiset salakuljettivat tuomituille hieman lisää ruokaa), kunnes [[Juho Kusti Paasikivi|Paasikivi]] armahti hänet. Ryti oli kuitenkin jo menettänyt terveytensä, mutta eli vielä muutaman vuoden. Hänen viimeinen matkansa suurten kansanjoukkojen saattamana oli kansallinen merkkitapaus, vaikka virallinen Suomi joutuikin vaikenemaan siitä Neuvostoliiton pelossa. Ryti on haudattu Helsingin Hietaniemeen: U25-13-5.
 
Aika ajoin Suomessa keskustellaan sotasyyllisten kunnianpalautuksesta. Usein sanotaan, ettei heidän kunniaansa tarvitse palauttaa, koska he eivät ole sitä suomalaisen tavallisen kansan keskuudessa koskaan menettäneetkään <ref>http://vanha.soc.utu.fi/polhist/vaihtuvat/Jokisipila_Jatkosodan%20synty%20-%20suuri%20kansallinen%20dilemma.pdf</ref>
53

muokkausta