Ero sivun ”Atman” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
0 + AWB
Rivi 1:
'''1.''' Sana '''Atman''' on muinaista [[indoarjalainen kieli|indoarjalaista]] sanksritin kieltä. Sana rakentuu hengittämiseen, puhaltamiseen ja liikkumiseen viittaavista osatekijöistä (ks. Monier Williams Dictionary). [[Hindulaisuus|Hindulaisuuden]] mukaan käsite atman tarkoittaa ihmisessä elävää [[sielu|sielua]]a. Atman on
kuitenkin eri asia kuin ihmisen henkilökohtainen persoona tai yksilöllisyys, jotka esimerkiksi
monissa kristinuskon kansanomaisissa käsityksissä ajatellaan samaksi asiaksi kuin sielu tai henki. Hindulaisuudessa tätä inhimillistä henkilöllisyyttä tai persoonallisuutta kutsutaan termillä [[Jiva|jîva]].
Rivi 7:
Joidenkin jälleensyntymisteorioiden ja pitkälle edenneiden joogien mukaan voi joogaharjoituksilla kuitenkin saada tietoa atmanin edellisistä elämistä. Tieto edellisistä elämistä olisi tallentunut jonkinlaiseen muistiin tai ominaisuuskimppuun (ks. tarkemmin esimerkiksi [[Leo Näreäho]]<ref name="Rebirth and Personal Identity. A Philosophical Study on Indian Themes">{{kirjaviite|Tekijä= Näreaho, Leo|Nimeke= Rebirth and Personal Identity. A Philosophical Study on Indian Themes|Vuosi= 2002|Julkaisija= Luther-Agricola-Society|Tunniste= ISBN 951-9047-62-X}}</ref>).
 
[[Vedanta (hindulaisuus)|Vedanta-]]-filosofian erään merkittävän [[monismi|monistisen]] tulkintakoulukunnan (Adi Sankaran [[advaita vedanta|advaita vedantan]]n) mukaan elämän päämäärä ja merkitys on itseoivallus. Se tarkoittaa sitä, että ihmisessä elävä itsestään tietoinen tietoisuus ymmärtää ja kokee olevansa atman. Tämä tietoisuus myös ymmärtää ja kokee että tämä atman on sama asia kuin brahman. Kun tällainen ymmärrys syvenee, on kyseessä jonkinasteinen [[itseoivallus|itseoivallus]].
 
[[Vedanta (hindulaisuus)|Vedantan]] neljä päälausetta kuvaavat itseoivalluksen tilaa. Nämä neljä lausetta ovat: 1) aham brahmasmi (suom. minä olen brahman), 2) ayam atma brahman (suom. tämä atman on brahman), 3) tat tvam asi (suom. se sinä olet) ja 4) sarvam khalv idam brahman (suom. kaikki tämä mitä on, on brahman). Näitä neljää ydinlausetta on selitetty monin eri tavoin, josta johtuen on olemassa monia vedantan tulkintakoulukuntia.
 
Merkittävimpiä vedantan tulkintakoulukuntia ovat [[advaita vedanta|advaita vedanta]], [[dvaita vedanta|dvaita vedanta]], [[suddhadvaita vedanta|suddhádvaita vedanta]] ja [[bhedabheda|bhedábheda]]. Käsityksessään Jumalasta vedantan tulkinnat jakautuvat karkeasti ottaen [[Monoteismi|monoteistisiin]], [[Teismi|teistisiin]], [[Panteismi|panteistisiin]] ja [[Pan-enteismi|pan-enteistisiin]].
 
Elämän päämäärä on itseoivallus ja jälleensyntymien kierrosta vapautuminen eli [[Mokša|mokša]]. Tämä onnistuu parhaiten ihmisen elämänmuodossa, koska ihmisellä on kyky tiedostaa ja erityisesti kyky tiedostaa oma tiedostamisensa.
 
Itseoivallus ja jälleensyntymien kierrosta vapautuminen tapahtuvat eri filosofisten koulukuntien ja rituaaliperinteiden (esim.esimerkiksi [[Vaishnavismi (hindulaisuus)|Vaishnavismi]], [[Saivismi (hindulaisuus)|Saivismi]] ja [[Shaktismi (hindulaisuus)|Shaktismi]]) mukaan hieman eri tavoin. Jotkut painottavat tietoa [[Jñána (hindulaisuus)|jñána]] ja toiset Jumalalle antautumista [[Bhakti (hindulaisuus)|bhakti]]. Kolmannet painottavat ihmiselle ja hänen sosiaalisille rooleilleen ominaisten tekojen ja velvollisuuksien tekemistä. Näitä tekoja ja velvollisuuksia kutsutaan [[Dharma|Dharmaksi]]ksi. Dharman noudattaminen on Intian suurten ihmisjoukkojen parissa ehkä käytetyin menetelmä ja elämäntapa.
 
[[Mokša (hindulaisuus)|Mokšassa]] ihmisessä elävä sielu eli atman ja [[maailmansielu]] [[Brahman]] sulautuvat yhteen. Vedantan neljä päälausetta kuvaavat tätä sulautumista. Tarkemmin katsottuna kyse ei kuitenkaan ole sulautumisesta, koska atman ja brahman ovat jo aina yksi ja sama. Kyse on ymmärryksen muuttumisesta. Ymmärrys muuttuu niin, että tietoisuus käsittää atmanin olevan sama asia kuin brahman. Tietoisuus ymmärtää myös sen, että [[Jiva|jîva]] eli yksilöllinen ihmispersoona on vain eräs atmanin eli brahmanin ilmenemismuoto.
 
Ajatus, että atman ja brahman ovat sama asia, on kuitenkin johtanut moniin teoreettisen tason ongelmiin. Joissain Intian klassisissa filosofisissa koulukunnissa, erityisesti [[sankhya|sankhyassa]]ssa ja [[jooga|joogassa]]ssa, sekä vedantan teistisissa tulkinnoissa on esitetty ajatuksia, että kenties atman ei olisikaan yksi vaan se olisi moninainen.
 
Toisaalta esimerkiksi [[Gaudiya vaishnavismi (hindulaisuus)|Gaudiya vaishnavismin]] [[Acintya bhedabheda tattva (hindulaisuus)|acintya bhedábheda tattva]] -filosofiassa esitetään, että Jumaluuden Persoonallisuus on samaan aikaan käsittämättömällä tavalla yksi ja moni. Absoluuttisella tasolla Jumala olisi Yksi, mutta henkisellä tasolla olisi olemassa moninaisuutta, jolloin siis atmaneja olisi niin monia kuin on eläviä olentojakin. Tässä yhteydessä elävä olento tarkoittaa jokaista elävää olentoa, kuten esimerkiksi muurahaista, puuta, bakteeria, maneettia ja ihmistä, mutta myös muualla kuin maapallolla eläviä olentoja. Länsimaissa Gaudiya vaishnavismia edustaa [[Krishna-liike|Krishna-liike]].
 
Toisaalta esimerkiksi [[Gaudiya vaishnavismi (hindulaisuus)|Gaudiya vaishnavismin]] [[Acintya bhedabheda tattva (hindulaisuus)|acintya bhedábheda tattva]] -filosofiassa esitetään, että Jumaluuden Persoonallisuus on samaan aikaan käsittämättömällä tavalla yksi ja moni. Absoluuttisella tasolla Jumala olisi Yksi, mutta henkisellä tasolla olisi olemassa moninaisuutta, jolloin siis atmaneja olisi niin monia kuin on eläviä olentojakin. Tässä yhteydessä elävä olento tarkoittaa jokaista elävää olentoa, kuten esimerkiksi muurahaista, puuta, bakteeria, maneettia ja ihmistä, mutta myös muualla kuin maapallolla eläviä olentoja. Länsimaissa Gaudiya vaishnavismia edustaa [[Krishna-liike|Krishna-liike]].
 
'''2.''' '''Atman''' voi tarkoittaa yksilön sielun ohella myös mieltä, ymmärrystä, järkeä ja fyysistä ruumista riippuen asiayhteydestä.
 
 
==Lähteet==
 
*{{kirjaviite|Tekijä= Bontes, Louis|Nimeke= MW (Monier-Williams) Sanskrit Digital Dictionary v1.5 beta|Vuosi= 2001 |Julkaisija= Monier Williams Sanksrit Dictionary is Digitized by The University of Köln}} Linkki verkkosanakirjaan[http://webapps.uni-koeln.de/tamil/]
 
*{{kirjaviite|Tekijä= Chari, S.N. Srinivasa|Nimeke= The Philosophy of the Vedántasútra. A Study based on the Evaluation of the Commentaries of Sankara, Rámánuja and Madhva. |Vuosi= 1998 |Julkaisija= Munshiram Manoharlal Publishers Pvt. Ltd. |Tunniste= ISBN 81-215-0809-6}}
Rivi 40 ⟶ 38:
 
*{{kirjaviite|Tekijä= A.C. Bhaktivedanta Swami Prapbhupâda|Nimeke= The Bhaktivedanta Vedabase 2003.1. The Complete Teachings of His Divine Grace A.C. Bhaktivedanta Swami Praphupâda |Vuosi= 2003 |Julkaisija= Bhaktivedanta Book Trust |Tunniste= CD-ROM}} Linkki VedaBaseen[http://www.VedaBase.com]
 
 
[[Luokka:Hindulaisuus]]
 
 
[[id:Atman]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Atman