Wikipedia

Ero sivun ”Leo Kojo” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 5:
''Ylipäällikkö on pvm:llä 23.8.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Leo Johannes Kojon.''
 
''Vääpeli Kojo on koko sodan ajan osoittanut erinomaista rohkeutta ja herpautumatonta taistelutahtoa toimien moneen otteeseen erilaisten tehtävien suoritukseen määrättyjen partioittenpartioiden johtajana ja kunnostautuen erikoisesti syöksyryhmätehtävissä. Niinpä hän yhdessä ainoassa taistelussa tuhosi henkilökohtaisesti kasapanoksilla 25 vihollisen korsua taistelulähetin konepistoolilla pitäessä viholliset matalalla. Erään toisen kerran teki vihollinen yllättäen voimakkaan vastaiskun, jolloin vääpeli Kojo jäi yksin vihollisen keskelle. Ottaen viholliselta saaliiksi konepistoolin ja puoliautomaattikiväärin, jatkoi hän kaikesta huolimatta taistelua tulittaen vuoron perään kummallakin aseellaan. Tarkalla tulellaan kaatoi hän kolmattakymmentä vihollista, jolloin vastaisku tyrehtyi ja vääpeli Kojon avuksi ehti lisää miehiä. Vihollinen heitettiin takaisin ja meille tärkeä maastokohta pidettiin. Monessa muussa vaarallisessa tilanteessa on hän peräänantamattomalla sitkeydellään ja henkilökohtaisella rohkeudellaan kääntänyt uhkaavan vaaran kiistattomaksi voitoksi ja täten merkittävästi edesauttanut sotatoimien meille edulliseen lopputulokseen.''
 
Kojo jäi sotien jälkeen Rajavartiolaitoksen palvelukseen. Hän suoritti kanta-aliupseerikursseja sekä Päällystön ja esiupseerin kursseja. Kojo eteneni toimiupseerina aina majuriksi asti. Leo Kojo kuoli 2005.
 
Kojo kehitteli sodan jälkeen retkeilyvälineitä, esim.esimerkiksi talviteltan, jota voi kuljettaa kaminan sisällä (kaminaa voi vetää kuten ahkiota). Varsinkin monissa partiolippukunnissa teltta on edelleen käytössä. Telttaa on mm.muun muassa Tuuspartiossa perinteisesti kutsuttu LeKo:ksi. Se on todettu hyvin toimivaksi 1–3 hengen majoittumisessa.
 
 
'''YHTEYSKIRJE -JULKAISUSSA:
Rivi 25 ⟶ 24:
Rauhan tultua Leo Kojo jäi rajavartiolaitoksen palvelukseen toimien aluksi rajajoukkueen johtajana Parikkalassa. Länsirajalla Lapin Sieppijärvellä Leo Kojo avioitui Kiteeltä kotoisin olevan Eeva Ahokkaan kanssa vuonna 1946. He saivat kolme lasta. Maasotakoulun Kojo kävi vuosina 1947-49. Tutkinnon jälkeen hän palveli Kaakkois- Suomen Rajavartiostossa Uukuniemellä, Parikkalassa, Immolassa ja Miehikkälässä. Miehikkälän rajakomppanian (nyk. Virolahden rajavartioalue) päällikkönä kapteeni Kojo toimi 1960 - 64. Esiupseerikurssin käytyään majuri Kojo siirtyi Reserviin Lappeenrannan sotilaspiirin esikunnasta 1971.
 
Vuosikymmeniä kuuluivat Leon kevättalveen hiihtomarssit Lapissa. Hänellä oli myös keksijän kykyjä ja mm.muun muassa itse kehitettyjä retkeilyvälineitä testattiin Lapin retkillä. Viimeisten terveiden vuosien mieluisia puuhailuja olivat kotityöt ja kesämökin askareet. Kohokohtia olivat mm.muun muassa Gideon kokoukset, Päällystön Hengellisen Säätiön tilaisuudet, Mannerheim-ristin ritarien tapaamiset ja veteraanien tapahtumat.
 
Mannerheim-ristin ritari, majuri Leo Kojon elämän kalleimman asian voisi tiivistää tilanteeseen vuosien takaa. Hän oli istumassa iltaa vanhojen ja nuorempien rajakomppanian päälliköiden kanssa. Leo otti rintataskustaan Uuden Testamentin ja totesi: ”tämä oli mukana niissä pahoissa paikoissa, mutta nyt viimeisinä vuosina tämä on tullut entistäkin rakkaammaksi.” Tämä usko Jeesukseen kantoi Leon myös viimeisen rajan yli.
Rivi 31 ⟶ 30:
Majuri '''Sakari Kapulainen'''
 
Kirjoittaja toimii Kakkois-Suomen rajavartioston Virolahden rajavartioalueen päällikkönä.
 
 
[[Luokka:Mannerheim-ristin ritarit|Kojo, Leo]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Kojo”