Ero sivun ”Sukupuolisuhteet entisajan Suomessa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Korjattu harhaanjohtavia ja vanhentuneita ilmaisuja. (Sukupuolinen kanssakäyminen, sukupuolisuhteet, yms. -> seksuaalinen kanssakäyminen, seksisuhteet) |
, Replaced: → (2) AWB |
||
Rivi 37:
Alun perin sana seurustelu tarkoitti kohteliaisuuteen ja toveruuteen liittyvää sosiaalista kanssakäymistä, yleensä seurueen viihdyttämistä keskustelulla. Tässä seurustelulla tarkoitetaan kuitenkin seksuaalista esiaviollista yhdessäoloa.
Julkinen pojan ja tytön seurustelu ennen avioliittoa oli vaikeaa, usein jyrkästi tuomittua ja paheksuttua aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.
Eräs seurustelun muoto oli [[yöjuoksu]], tosin sitä ei aina hyväksytty. Yöjuoksu, yöstely eli yöjalassa käynti tarkoitti sitä, että pojat vierailivat kesäöisin aitoissa tai muissa ulkorakennuksissa, joissa tytöt nukkuivat. Usein nuoret tällöin nukkuivat vierekkäin, mutta tarkoitus oli, että vaatteet pysyivät päällä. Toiminta oli ainakin nuorten keskuudessa osittain hyväksyttyä, sillä se oli usein tiukkojen normien säätelemää. Joskus normit säätelivät jopa sitä, miten kylkeä sai kääntää. Joissain tapauksissa toiset nuoret vahtivat, ettei mitään siveetöntä tapahdu. Toimintaa selitettiin sillä, että pojat tarkastelivat tyttöjen käsitöitä, jotta tietäisivät, kenestä tulee hyvä vaimo. Toiminta leimautui kuitenkin jossain vaiheessa siveettömäksi, ja yhteisöt alkoivat suhtautua siihen torjuvasti. Tämän jälkeen tytöt eivät voineet päästää poikia luokseen maineensa menettämisen pelossa, ja perinne alkoi kuihtua.
Rivi 45:
==Avioituminen==
Ainoa yleisesti hyväksytty seksuaalinen suhde oli avioliitto. Vanhemmilla, suvulla ja jopa paikallisyhteisöllä oli usein omat mielipiteensä siitä, kenen kanssa pojan tai tytön tulisi mennä naimisiin, mutta viime kädessä nuori yleensä päätti itse ketä kosi tai kenen kosinnan hyväksyy. Vanhempien oli helpompaa ja sallitumpaa estää lapsensa toivoman avioliiton toteutuminen kuin pakottaa lapsensa
Ulkonäölläkin oli merkitystä varsinkin nuoremmille, ja voitiin ajatella, että itseään selvästi huonomman näköisen naiminen olisi pahaksi maineelle. Koska maine syntyi yhteisön silmissä, myös kumppanin ulkonäön kannatti olla sellainen, että yhteisö pitäisi sitä sopivana. Melko yleisissä lemmennostatus-loitsuissa ja eräissä kansanlauluissa valitetaan ja ihmetellään, miksi paljon huonommatkin naiset naitiin "[[naimavuosi|naimavuonna]]", mutta ei tätä kelvollista naista. Samalla luetellaan erilaisia huonoina pidettäviä ominaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi "halpuus" ja köyhyys, ja ulkonäön osalta esimerkiksi ''nasanenä'' eli [[nenä|nöpönenä]], ''jormunaama'' ("viirunaama"), viirut silmät ja ''mustuus''. Mustuudella voitiin tarkoittaa joko tummaa hipiää tai hiuksia tai yleistä surkeutta tai synkkyyttä. Esimerkki laulusta, jossa on tämä aihe:
Rivi 60:
naijaan nasanenätki, tervakirnut kihlotaan... <br>
<small>([[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:XIII1, 353)</small> }}
Yleisen käsityksen mukaan entisaikaan ihailtiin uhkeutta ja jopa jonkin asteista [[lihavuus|lihavuutta]]. On esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, miten rasvakudokseen eri aikoina ja eri kulttuureissa on suhtauduttu. Suomalaisessa kansanperinteessä sopivasta vartalosta on erilaisia käsityksiä. Tyttöjen omissa kehuskelu-lauluissa ihailtavina ominaisuuksina pidettiin pikemminkin notkeutta, pituutta ja siroutta, ja omaa vartaloa verrattiin siroihin puihin, [[koivu]]un ja [[pihlaja]]an. <small>(
{{lainaus|"Mitä itket, poikoseni?" "Viikon viivyn Viipurissa,<br>
kauan kantireissullani; Vietiin piiat pisimmät, <br>
Rivi 115:
Lapset oli tarkoitus kasvattaa kotona aina siihen asti, kun he avioituivat. Tyttölapset "annettiin" toisiin sukuihin morsiamiksi, poikalapset tai yksi heistä taas peri kotitilansa, ja hänen morsiamensa muutti sinne. Siitä lähtien kun nuori pari avioitui ja muutti sulhasen kotiin, heistä tuli taloon nimellisesti uusi [[isäntä]] ja [[emäntä]]. Käytännössä sulhasen vanhemmilla, vanhalla isännällä ja vanhalla emännällä, säilyi kuitenkin vielä paljon valtaa, ja sitä siirtyi pikkuhiljaa nuorelle parille heidän kypsyessään tehtäviinsä, ja vanhan pariskunnan vanhetessa. Kansantarinoissa ja itkuvirsissä [[anoppi|anopin]] on kerrottu määräilleen ja suorastaan orjuuttaneen poikansa uutta morsianta. Näihin päiviin elänyt kansanperinne tietääkin anopit sietämättömiksi.
Koska ainakin yksi poika perusti perheen samaan talouteen, missä hänen vanhempansa jo asuivat, usein samassa taloudessa ja useimmiten myös saman katon alla eli monta sukupolvea. Tällaista perhettä kutsutaan [[suurperhe
:''Lisätietoa perinteisen ajan perhe-elämästä ja sukulaissuhteista, katso: [[Perhe ja suku entisajan Suomessa]]''
Rivi 132:
:''<small>([[Suomen Kansan Vanhat Runot|SKVR]]:664)</small>
==
*[[Matti Sarmela]]: Suomen perinneatlas (1994)
*[[Matti Sarmela]]: Pohjolan häät (1981)
| |||