Ero sivun ”Suomen VI armeijakunta” versioiden välillä

== Armeijakunnan taistelut [[jatkosodan hyökkäysvaihe]]essa ==

:''Katso myös:''[[Laatokan Karjalan valtaus 1941]], [[Itä-Karjalan valtaus 1941]]

Heinäkuun puolivälissä VI armeijakunta eteni nopeasti Laatokan rannalle [[Koirinoja]]lle ja Laatokan rantatietä pitkin [[Tuulos|Tuulokseen]] ja [[Vieljärvi|Vieljärvelle]]. Vieljärvellä armeijakunnan joukot torjuivat neuvostojoukkojen vastahyökkäyksen heinäkuun loppuun mennessä. Armeijakunta joutui luopumaan 11. Divisioonastaan [[Suomen VII armeijakunta (jatkosota)|VII armeijakunnan]] hyväksi. Elokuussa armeijakunnan joukkoihin kuuluivat Osasto Lagus, 5.D, 17.D ja reservissä oli saksalainen 163.D. Syyskuun alussa suomalaisarmeijakunta teki läpimurron [[Aunus|Aunuksessa]] vallaten kaupungin 5.9. [[Syväri]]saavutettiin Lotinanpellossa 7.9. Seuraavana päivänä vallattiin Prääsän tiesolmu sekä Syvärin asema ja katkaistiin Muurmannin rata. Neuvostoliitto pystyi tämänkin jälkeen ylläpitämään liikennettä Vologdan ja Murmanskin välillä, uuden Sorokan kohdalla Muurmannin rataan Arkangelin radasta yhtyvän radan avulla.

 

7.Divisioona sai käskyn 2.10. vallata sillanpää Syvärin eteläpuolelta. Tavoitteena oli mahdollistaa liikenne Podporožen ja Voznesenjan välillä valtaamalla Syvärin–Ostan maantie. Divisioonan Syvärin ylimenoa hidasti omien joukkojen kieltäytymiset. Kaksi kertaa epäonnistuneeseen Syvärin ylitykseen ryhdyttiin kolmannen kerran 6.10.1941 klo. 14:00. Tällä kertaa vahva tykistötuli tuki ylitystä. Miehistöä oli väsymyksen lisäksi arveluttanut leveän virran ylittäminen ilman riittävää tulisuojaa. Tykistön tulivalmistelun jälkeen Vuoksi ylitettiin savuverhon suojassa ilman suurempia vaikeuksia ja merkittävää vihollisen vastarintaa.

 

Hyökkäys jatkui heti Vuoksen ylityksen jälkeen Vosnesenjan kylään, joka vallattiin yöhön mennessä. Hyökkäävä osasto jakautui kahtia: JR 9 jatkoi kaakkoon kohti Ostaa ja JR 51 länteen kohti Bataševskajaa. Länteen hyökännyt JR 51 eteni 11.10 mennessä Orenšenskojeen. Tiedustelutietojen mukaan alueelle keskitettiin Siperiasta saapunutta tuoretta neuvostodivisioonaa. Suomalaiset päättivät vahvistaa hyökkääviä joukkoja torjuakseen vihollisen mahdollisen vastahyökkäyksen.

 

Alueelle saapunut neuvostoliittolainen 114. divisioona aloitti vastahyökkäyksen 14.10. Orenšenskojessa . 114. divisioona saapui Taka-Baikalilta ja oli valiojoukon maineessa. Puolustaustuva 7. divisioona oli pahoin kulunut hyökkäysvaiheen aikana: komppanioiden vahvuus oli paikoin vain 30-35 miestä. Venäläiset saivat aikaan sisäänmurron 16.10. mennessä suomalaisten puolustusasemiin. Suomalaiset aloittivat vastahyökkäyksen rykmentin vahvuisin voimin sisäänmurron rajoittamiseksi mutta hyökkäävä yksikkö joutui saarretuksi. Saarrettu suomalainen rykmentti murtautui ulos saarroksesta päivien taistelun jälkeen 22.10. Raskaiden tappioiden ja lopen uupuneiden joukkojen hyökkäys Orenšenskojessa keskeytettiin ja hyökkäysoperaatio koko Aunuksen kannaksella päätettiin 23.10.1941. Suomalaiset ryhmittyivät puolustukseen linjalle Ostan-Goran-Kimjärvi.

 

Neuvostojoukot aloittivat uuden vastahyökkäyksen Goran kylän maastossa 14.12.1941. Suomalaiset vetäytyivät Gorasta 19.12. saarrostusuhan alaisina. Suomalaisten vastahyökkäys epäonnistui. Taisteluja käytiin erittäin ankarissa olosuhteissa: pakkasta oli ajoittain jopa -40 astetta. Tilanteen uhkaavuuden takia alueelle keskitettiin lisää suomalaisia joukkoja. Suomalaisten vastahyökkäys alkoi 27.12. ja Goran kylä saatiin vallattua kiivaiden taistelujen jälkeen 10.1.1942.

 

 

Venäläisten todennäköinen tavoite Gorassa oli katkaista Syvärin-Ostan maantie. Venäläiset pakottivat samoihin aikoihin saksalaiset perääntymään Tihvinästä Laatokan kaakkoispuolelta noin 100 km Gorasta etelään.

 

 

 

{{Tynkä/Osa}}

 

 

 

 

Vielä keväällä 1944 voimasuhteet Suomen rajoilla olivat melko tasaiset. Neuvostoliiton kesällä ja syksyllä 1943 laatimien sotasuunnitelmien mukaan luoteisrintamalla oli määrä aloittaa kesäkuussa 1944 strateginen hyökkäys, jonka tavoitteena oli poistaa pohjoisesta Leningradiin kohdistuva uhka irrottamalla Suomi sodasta. Neuvostoliiton ylijohdon päämääränä oli Karjalan ja Aunuksen kannaksilla olevien suomalaisten päävoimien tuhoaminen. Karjalan kannaksella piti suunnitelman mukaan edetä 9-10 päivässä Viipuriin ja Lappeenrantaan sekä uhata Viipurin lounais- ja luoteispuolelta Suomen keskusalueita. Riittävän ylivoiman luomiseksi Neuvostoliiton ylijohto antoi Leningradin rintamalle Karjalan kannakselle yksitoista uutta jalkaväkidivisioonaa, panssarivoimaa, tykistöä ja pioneereja. Karjalan Rintamalle Itä-Karjalaan neuvostojoukkoja lisättiin yhdeksällä jalkaväkidivisioonalla, kahdella panssariprikaatilla ja kolmella rynnäkkötykkirykmentillä. Kaikkiaan Neuvostoliiton operaatioihin oli varattu noin 450 000 miestä, joista 300 000 oli Kannaksella. Kannakselle keskitettiin kaikkiaan 24 divisioonaa ja Aunuksen suunnalle 16 divisioonaa. Yhteensä Karjalan rintamien venäläisten suurhyökkäysten käytettävissä oli 40 divisioonaa.

 

 

== Lähteet ==

*{{Kirjaviite|Tekijä=Raunio, Ari|Nimeke=Sotatoimet, Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin|Julkaisija=Genimap|Vuosi=2005|Tunniste=ISBN 951-593-914-3}}

 

[[Luokka:Jatkosodan suomalaiset armeijakunnat]]