Ero sivun ”Prekessio” versioiden välillä

2 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
p
Milankovićin jaksot
p (Milankovićin jaksot)
Prekessio johtuu siitä, että Aurinko ja Kuu pyrkivät vetovoimillaan kääntämään litistyneen maapallon [[ekvaattori]]a [[ekliptika]]tason eli ratatason suuntaiseksi. Koska taivaankappaleiden aiheuttamat häiriöt ovat kääntäen verrannollisia etäisyyden kolmanteen potenssiin, on Kuulla läheisyytensä vuoksi suurempi vaikutus prekessioon kuin Auringolla; Kuun ja Auringon vaikutuksen suhde on n. 2:1. Lisäksi näiden kappaleiden vetovoimat kohdistuvat Maahan erisuuntaisina, sillä Kuun ratataso on kallistunut n. viisi astetta ekliptikan tason suhteen. Niinpä Kuu aiheuttaakin Maan akselille toisen kartioliikkeen, jota kutsutaan [[nutaatio]]ksi. Nutaatio poikkeuttaa akselia keskiasemastaan 14-18", ja liikkeen jakso on 18,6 vuotta eli sama aika, jona [[Kuun solmuviiva]] tekee täyden kierroksen. On oletettu, että jos Maalla ei olisi kuuta, Maan akseli vaappuisi melko holtittomasti. Maan akseli osoittaa nyt lähelle Pohjantähteä. Prekession vaikutuksesta vuoden 4200 vaiheilla taivaannapa on lähellä gamma [[Cephei]] -tähteä ([[Kefeus (tähdistö)|Kefeus]]), noin vuonna 8000 alfa [[Cephei]]tä ja [[Lyyra (tähdistö)|Lyyran]] päätähti [[Vega]] siirtyy Pohjantähden sijasta napatähdeksi noin vuonna 14000. Muut kuin Pohjantähti jäävät kuitenkin melko kauas, 3-5 asteen etäisyydelle taivaannavasta.
 
[[Milutin Milankowić]]in teorian mukaan prekessioliike yhdessä eräiden muiden maan pyörimis- ja kiertoliikkeeseen liittyvien [[Milanković-syklitMilankovićin jaksot|jaksollisten vaihtelujen]] kanssa aiheuttaa suuria ilmastonmuutoksia ja on yksi [[jääkausi]]en syy.
 
Kuun ja Auringon yhdessä aiheuttaman prekession, Kuu-Aurinko-prekession, ja Kuusta johtuvan nutaation lisäksi voidaan maapallon akselin liikkeissä havaita myös aivan pieniä, planeettain vetovoimista aiheutuvia muutoksia, joita nimitetään [[planeettaprekessioksi]]. Kaikki nämä tekijät yhdessä vaikuttavat sen, että taivaannavan liikkeestä tulee erittäin mutkikas; nutaatio muovaa taivaanrannan ympyrän aaltoviivaksi, johon planeettaprekessio synnyttää vähäistä, epätasaista sykähtelyä. Maan akselin liikkeet saavat aikaan sen, että tähtitieteessä käytetyt taivaankappaleiden koordinaatit muuttuvat jatkuvasti, koska koordinaattijärjestelmät ('''ekvaattori'''- ja '''ekliptikakoordinaatistot''') on kiinnitetty Maan asennosta riippuviin perustasoihin. Tästä syystä tähtiluetteloissa ja tähtikartoissa onkin yleensä tapana ilmoittaa '''ekvinoktium''' eli se ajankohta, jolle taivaankappaleen koordinaatit on määritetty.
21 260

muokkausta