Ero sivun ”Peijaiset” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
hetki vielä |
||
Rivi 11:
Aikojen kuluessa suomalaisista karhunpeijaisista on karissut mytologiaa taustalta, ja rituaalit ovat vähentyneet. Joskus peijaiset ovat tarkoittaneet enää yhteistä kokoontumista syömään metsästysporukan kaataman karhun lihaa. Joillakin paikkakunnilla perinne on kuitenkin säilynyt paremmin, ja muistiinmerkittyjen kuvausten ansiosta tiedetään hyvin, miten karhunpeijaisia on ennen vietetty. Myös [[kalevalainen runous|kalevalaisessa runoudessa]] on hyviä kuvauksia peijaisten kulusta. Nykyään onkin jälleen järjestetty peijaisia, joissa noudatetaan tarkoituksella vanhoja perinteitä.
==Vanhimmat kuvaukset Peijaisista Suomessa==
=== Peijaisten kulku ===▼
[[15. heinäkuuta|15. Heinäkuuta]] [[1640]] vietettiin [[Turku|Turun]] akatemian vihkimisjuhlaa. Mukana juhlassa oli [[Pietari Brahe]], sekä muu Suomen kerma: Korkeimmat [[virkamies|virkamiehet]], [[ritari|ritarit]], [[aatelinen|aateliset]], [[professori|professorit]].
Kun karhu oli kaadettu, sille uskoteltiin usein laulaen, että tapahtunut oli vahinko. [[Kalevala]]n peijaiskuvauksessa karhunkaataja laulaa pian karhun kuoltua:▼
Mukana vihkimisjuhlassa oli myös [[piispa]] [[Isak Rothovius]] (1572-1652) Rothovius piti juhlassa niinsanotun "Suuren Juhlasaarnansa". Hän kuvaili värikkäin sanoin "suomalaisten [[taikausko|taikauskoisia]] menoja", joita hän myös nimitti [[perkele|perkeleen]] palvelemiseksi. Piispan mukaan sairastuessa etsittiin apua "perkeleeltä". Rothovius puuttui myös saarnassaan suomalaisten karhuriitteihin: "När the fånga en biörn/skola the i mörkret göra itt gästebudh/dricka biörnens skål vthur hufwudskallen/låta och murra såsom biörnen låter/således skola the så ytterligare lycka. - Karhua pyytäessään he kuuluvat pimeydessä panevan pystyyn pidot, juovan karhun [[pääkallo|pääkallosta]], murisevan niin kuin karhu murisee, ja niin he kuuluvat hankkivan lisää pyyntionnea". Maininta oli solvausmielessä esitetty, jossa ennustettiin Suomen siirtymistä korkean [[kulttuuri|kulttuurin]] piiriin. Tämä oli myös ensimmäinen kuvaus suomalaisten karhukultista. Rothovius arveli, että akatemian perustaminen olisi voitto muinaiskulttuuria vastaan ja uusi [[kulttuuri]] ottaisi vallan.
[[Christian Salmenius]] (1700-1791) kertoi teoksessaan 'Historisk och oeconomisk beskrifning öfver Calajoki sockn uti Österbotn' pohjalaisesta karhunpeijaisriitistä: "He täyttivät karhun kallon [[olut|oluella]], ripustivat sen johonkin puunoksaan, ja koko ajan kallon siellä riippuessa ja muutaman juomatipan noruessa siihen jätetyistä pienistä aukoista, he pitivät hauskaa, kumartelivat karhun päätä tai puhuttelivat sitä. Tapa kunnioittaa ruumista irrotettua karhunpäätä ja sitten haudata se suurin ja komein menoin on sekin [[pappi|pappien]] toimenpitein lopetettu."
Tässä selostetaan suomalaisia karhunpeijaisia yksityiskohtaisemmin. Eri alueilla on ollut paikallisia tapoja. Tässä keskitytään lähinnä eri tapojen yhtäläisyyksiin. Eräästä yksittäisestä perinteestä on tarkempi kuvaus seuraavassa kappaleessa "Couvon päälliset".
▲Kun karhu oli kaadettu, sille uskoteltiin usein laulaen, että tapahtunut oli vahinko. [[Kalevala]]n peijaiskuvauksessa karhunkaataja laulaa pian karhun kuoltua sovittelevaan sävyyn, ja kertoo karhulle, että hän kuoli vahingossa tai omasta syystään. Kalevalan mukaan:
:''Otsoseni, ainoiseni, ''
Rivi 43 ⟶ 51:
Peijaisissa karhusta tehtiin ruokaa. Karhun lihaa syötiin, mutta talja ja pääkallo, joita ei syöty, säilyivät kunniavieraina, joille puhuttiin, laulettiin, ja tarjottiin ehkä ruokaa ja juomaa. Useasti karhulle vakuuteltiin, että hänen kuolemansa oli ollut vahinko.
Peijaisten lopuksi tai jälkeen karhun hampaat irrotettiin ja jaettiin metsästäjille.
Karhun kallo ja muut luut vietiin tähän tarkoitukseen käytetylle [[kallohonka|kallohongalle]]. Kallo nostettiin ylös puuhun oksalle, ja laitettiin katsomaan itään, jotta se näkisi auringonnousun. Kallohonka saattoi olla [[maailmanpuu]]n vertauskuva, ja kallon nostaminen ylös saattoi merkitä karhun sielun nostamista takaisin taivaaseen, josta se oli kerran laskettu. Karhun luut haudattiin puun juurelle. Samaa honkaa käytettiin usein, joten hongassa saattoi olla useiden karhujen kallot. Kalevalassa kerrotaan kallon viemisestä honkaan: :''Tuonne saatin saalihini, ehätin erän vähäni ''
| |||