Ero sivun ”Maarian allas” versioiden välillä

tekojärvi Turussa
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ak: Uusi sivu: '''Maarian allas''' on Turussa, entisen Maarian kunnan alueella sijaitseva Vähäjokeen padottu tekoallas. Se valmistui 1980-luvun a...
(ei mitään eroa)

Versio 18. heinäkuuta 2008 kello 12.52

Maarian allas on Turussa, entisen Maarian kunnan alueella sijaitseva Vähäjokeen padottu tekoallas. Se valmistui 1980-luvun alussa, ja se toimii Turun kaupungin varavesilähteenä. Maarian allas on noin 4,5 kilometrin pituinen ja leveimmältä kohdaltaan noin 350 metrin levyinen. Sen pinta-ala on noin 70 hehtaaria ja valuma-alue 92 neliökilometriä.

Maarian altaan ympäristö on vaihtelevaa. Vesialueen loivarantaista eteläosaa ympäröivät suuret viljelysaukiot, kun taas sen keskiosassa rannat ovat eteläosaa jyrkempiä, ja niitä ympäröi rantaan asti ulottuva havumetsä. Alueen pohjoisosassa allasta reunustavat pääosin pellot ja rantaniityt.[1]

Maarian altaan läpi Paattistenjoesta Aurajokeen virtaavan Vähäjoen vesi on maaperän savisuudesta johtuen sameaa. Tekoaltaaseen tulevan veden laatua kuormittavat myös sekä sen valuma-alueella harjoitettu maatalous että haja-asutuksen ja pienteollisuuden jätevedet.

Lähteet

Viitteet

  1. Åvik (Maarian allas) tly.info. Viitattu 18. heinäkuuta 2008.

Aiheesta muualla

Malline:Tynkä/Turku