Ero sivun ”Ilokivi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän Auru Aro (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Zache tekemään versioon.
Casbah (keskustelu | muokkaukset)
p w
Rivi 1:
'''Ilokivi''' on [[Jyväskylän yliopisto]]n ylioppilaskunnan ylioppilastalo, joka sijaitsee Jyväskylän yliopiston kampusalueella Seminaarinmäellä. Talon suunnitteli [[Alvar Aalto]] ja se valmistui vuonna [[1964]].
 
Talon yläkerrassa toimivat mm. JYYn keskustoimisto ja sihteeristö sekä ylioppilaskunnan ylläpitämä lounasravintola. Alakerrassa on monitoimitila, jossa järjestetään mm. bileitä ja muita opiskelijatapahtumia. Ilokiven monitoimitilassa järjestetään myös [[Kampus Kino]]n ja [[Jyväskylän ylioppilasteatteri]]n näytökset sekä vuodesta 1985 toiminut [[Jyrock]]-sisäfestivaali. [[Miljoonasade|Miljoonasade-yhtyeellä]] oli vuosikausia tapana juhlistaa uuden albuminsa ilmestymistä ensin Ilokivessä ja vasta sitten Helsingissä.
 
Ilokivi on saanut nimensä lähistöllä aiemmin sijainneen, opiskelijoiden kokoontumispaikkana toimineen kiven mukaan.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilokivi