Ero sivun ”Hans Frank” versioiden välillä

'''Hans Michael Frank''' ([[23. toukokuuta]] [[1900]] [[Karlsruhe]]--[[16. lokakuuta]] [[1946]] [[Nürnberg]]) oli korkea natsivirkamies [[Natsi-Saksa]]ssa ja miehitetyn [[Puola]]n [[kenraalikuvernööri]] [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] aikana.

 

 

[[1924]] Frank väitteli lakitieteen tohtoriksi julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä käsittelleellä väitöskirjallaan "Die öffentliche Juristische Person – Ein Beitrag zur Lehre des Merkmals der öffentlichen Rechtsperson". [[1926]] hän suoritti valtiollisen lakitieteen tutkinnon, mikä mahdollisti hänen toimimisensa asianajajana [[München]]issä. Hänestä tuli myös [[Adolf Hitler]]in oikeusopillinen neuvonantaja. 2. huhtikuuta [[1925]] Frank meni naimisiin itseään viisi vuotta vanhemman Brigitte Herbstin kanssa, joka työskenteli [[Baijeri]]n maapäivillä sihteerinä ja pikakirjoittajana. Liitosta syntyi viisi lasta: [[1927]] Sigrid, [[1928]] Norman, [[1935]] Brigitte, [[1937]] Michael ja [[1939]] Niklas Frank (joka on kirjoittanut isästään kirjan Der Vater, Eine Abrechnung, jossa hän ottaa kriittisesti kantaa tämän toimintaan). Frankistä tuli [[NSDAP]]:n ylimmän puoluejohdon oikeuspoliittisen osaston johtaja, missä asemassa hän sai [[1933]] valtakunnanjohtajan (''Reichsleiter'') arvon. [[1928]] hän perusti Kansallissosialistisen lakimiesliiton, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi. [[1930]] Hans Frank valittiin valtiopäiville, ja kansallissosialistien valtaannousun jälkeen hänestä tuli myös Baijerin oikeusministeri ja valtakunnan lakimieskomissaari. Lakimieskomissaarina hänen tehtävänsä oli Saksan oikeuslaitoksen uudistus ja eri osavaltioiden oikeusjärjestelmien yhdenmukaistaminen. Vuodesta [[1933]] vuoteen [[1942]] hän oli myös Saksan oikeustieteellisen akatemian presidentti. Frank vastusti erityisesti lain ulkopuolella tapahtuneita tappamisia [[pitkien puukkojen yö]]nä ja [[Dachaun keskitysleiri]]llä.

 

 

Puolalaisia kohtaan Frank noudatti "kepin ja porkkanan" -periaatetta. Yhtäältä vähäisinkin vastarinta murskattiin säälimättä, toisaalta puolalaisille suotiin myös tiettyjä vapauksia. Täysin vailla sääliä oli sen sijaan kenraalikuvernementin juutalaisten kohtelu. Frank valvoi juutalaisten siirtoa [[ghetto]]ihin ja siviilien käyttöä pakkotyössä. Vuonna [[1942]] hän menetti asemansa [[kenraalikuvernementti|kenraalikuvernementin]] ulkopuolella ärsytettyään Hitleriä puheillaan, joissa hän arvosteli ankarin sanoin puolalaisväestön kohtelua ja saksalaisten toimia miehitetyssä maassa. Osaksi kyse oli myös sisäisestä valtakamppailusta [[Friedrich Wilhelm Krüger]]in kanssa. Ollessaan kenraalikuvernöörinä hän pyysi Hitleriltä eroa neljätoista kertaa. Hän pakeni hallintoalueeltaan 17. tammikuuta [[1945]].