Ero sivun ”Bane” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 45:
 
[[Kuva:BaneTB.jpg|left|thumb|Bane vuoden 2004 [[Batman (vuoden 2004 animaatiosarja)|Batmanissä]]]]
Banen esiityminen vuoden 2004 [[Batman (vuoden 2004 animaatiosarja)|Batmanissä]] on hyvin samankaltainen kuin edellisissä animaatioissa. Hän osallistui vapaaehtoisesti kokeeseen, jossa hänelle asennettiin letkuja ympäri kehoa. Aina kun hän painoi kädessään olevaa nappia, Venom -niminen stereoidi kiersi pitkin letkuja ympäri hänen kehoaan ja suurensi Banen isokokoiseksi ja punaiseksi jättiläiseksi. Bane esiintyi sarjan alussa, kun kolme miljonääriärikollispomoa yrittiväthalusivat päästä Batmanistä eroon. Yksi heistä palkkasi Etelä-Amerikkalaisen palkkamurhaajan Banen pääsemään eroon hänestä. Sarjakuvan kaltaisesti Bane murskasi Batmanin luut heidän kohdatessa kaksintaistelussa. Monia viikkoja oli kulunut kunnes Batman päätti rakentaa lepakkorobotin, jonka avulla hän päihittäisi Banen. Kun hän kohtasi Banen robotillaan, taistelu kävi todella tukalaksi ja Batman oli alakynnessä. Bane lähes murskasi robotin palasiksi, kunnes Batman huitaisi sähköisellä irtokädellä Banen Venom-letkuun, jolloin hän palasi takaisin normaaliin kokoonsa.
 
== Turmiota näytelleet ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Bane