Ero sivun ”Tarmo Pipatti” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 20:
 
Suurten kehittämishankkeiden rahoittamiseksi on esitetty noin 170 000 000 euron arvoisen kunnallistekniikkaomaisuuden siirtämistä uuden velkapääoman varaan, jolloin pääomakustannuksen kattamiseksi voidaan korottaa oikeutetusti sähkönjakelu- ja vesimaksuja. Samalla kaupunki saisi käyttöönsä samansuuruisen pääoman palveluiden käyttäjiltä korottomaksi omaksi pääomaksi. [[Lahti Energia]]n ja [[Lahti Vesi|Lahti Veden]] käyttöomaisuuden myyminen velkarahoitetuille kiinteistöyhtiöille ei ole kuitenkaan vielä saavuttanut kaupunginvaltuuston käsittelyä, joten nopeat ja suuret infrastruktuurihankkeet siirtynevät tulevaisuuteen. Vajaat 100 miljoonaa euroa maksava jätteenpolttodirektiivin mukainen Lahti Energian laitos saattaa viedä yhtiön vakuusvaran uusinvestointiin, jolloin sen pääomittaminen toimialan ulkopuolisiin hankkeisiin voi osoittautua vaikeaksi.
 
===Verokartellihanke ja Lahden verojohtajuus===
 
Tarmo Pipatti yhdessä vaikeuksissa olevan Nastolan kunnan johtajan Pauli Syyrakin kanssa ehdotti, että Lahden seudun kunnat sopisivat yhteisestä kunnallisveroprosentista työssäkäyntialueen verokilpailun poistamiseksi. Tämän ehdotuksen torjui Hollolan kunnanvaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja Juha Rehula, koska Hollola oli etsimässä vielä säästökohteita. Syksyllä 2005 Pipatti ehdotti Lahden kunnallisveroprosentin korotusta 19,75:een, mitä Hämeenlinnassa Lahden kaupungin budjettiseminaarissa olleet kaupunginvaltuutetut jo ehtivät torjumaan. Kahtena päävaihtoehtona on kunnallisveron säilyttäminen ja 900 kaupungin palveluksessa olevan irtisanominen tai kunnallisveron korottaminen ja vain 600 kaupungin työntekijän irtisanominen. Kevennykseksi Lahden kokoomus ehdotti urheilutilojen ylläpitämistä yksityisin varoin.