|
'''Häälaulu''' tai epithalamiumepithalamion (jonka käännös on suorasti ”[[makuuhuone]]essa”; myös thalamiumthalamion eli ”nuptial chamber”, vapaasti suomennettuna ”hääkammari”) oli alun perin [[laulu]] tai [[runo]] kreikkalaisessa ja latinalaisessa runoudessa, jonka nuoret miehet ja naiset esittivät sulhasen ja morsiamen kunniaksi heidän hääyönään, yleensä hääkammarin ulkopuolella. Laulu on kirjoitettu esitettäväksi nimenomaan morsiamelle tämän ollessa matkalla hääkammariin. Häälaulusta oli olemassa kaksi muotoa, joista toinen esitettiin hääyönä ja toinen seuraavana aamuna morsiamen ja sulhasen herätykseksi. Laulun tarkoituksena oli siunata [[avioliitto]]a ja toivoa sille onnea. Toisen lähteen mukaan laulu kertoi myös hääpäivän tapahtumista, ja runoilijan seurana ja iloa jakamassa ovat asiaan kuuluvat mytologiset hahmot sekä [[nymfit]] ja [[paimen]]et. Samanlainen tapa oli voimassa myös [[Antiikin Rooma]]ssa, mutta vain tytöt lauloivat sitä, ja se sisälsi nykykäsityksen mukaan hyvin säädytöntä kieltä.
Häälaulu oli kehittyneempi muoto [[pastoraali]]sta. Runoilijoiden alkaessa kirjoittaa häälauluja muoto alkoi kehittyä ja kultivoitua huomattavasti. Ensimmäinen runoilija joka toi sen kirjalliseen muotoon oli [[Sapfo]], mutta vain muutamia rivejä on säilynyt hänen versiostaan. Muita tunnettuja kreikkalaisia lajin mestareita ovat Anacreon[[Anakreon]], Stesischorus[[Stesikhoros]] ja Pindar[[Pindaros]], mutta hienoimmaksi katsottu häälaulu, jossa juhlistetaan MenelauksenMenelaoksen ja HeleninHelenan avioliittoa, on Theocrituksen[[Theokritos|Theokritoksen]] käsialaa. Latinalaisiin häälaulun tekijöihin kuuluu muun muassa [[Catullus]], jonka runot 61 ja 62 käsittelevät Thetiksen ja Peleuksen avioliittoa ja jotka ovat myös [[oodi]] Sapfolle, jolla oli niihin suuri vaikutus. Häälaulu oli itse asiassa latinalaisen kirjallisuuden perusmuoto, jota Catullus hienonsi ja puki kunnioitettavampaan muotoon. Roomalaiset Statius, Ausonius, Sidonius Apollinaris ja Claudius osallistuivat myös häälaulun [[traditio]]on. Häälaulu on säilynyt myös [[moderni]]in latinalaiseen runouteen: myöhempinä aikoina edellä mainittuja ovat imitoineet muun muassa Buchanan, Julius Caesar Scaliger, Sannazaro, jotka ovat latinalaisia runoilijoita, ja suuresti suosivat ikivanhaa runomuotoa.
Renessanssin aikaan klassisiin muotoihin perustuneita häälauluja kirjoitettiin [[Italia]]ssa, [[Ranska]]ssa ja [[Englanti|Englannissa]]. Italialaisia runoilijoita olivat muun muassa d’Iarini ja Metastasio, ja ranskalaisia Ronsard, Malherbe ja Scarron. Englantilaisen [[Edmund Spenser]]in [[Song of Salomon]] (1595), joka on kirjoitettu runoilijan oman avioliiton ylistykseksi, on kuitenkin sekä englantilaisittain että maailmanlaajuisesti ihailluin häälaulu. Myös Ben Jonson, Donne ja Francis Quarles ovat kirjoittaneet häälauluja, kuten myös Tennyson, joka muotoili sisarensa avioliitosta kertovan, selvästi häälauluksi luokiteltavan runon.
|
