Ero sivun ”Sodan etiikka” versioiden välillä

 

 

Weilille ja Levinasille ihminen on luonnostaan itsenäinen eettinen subjekti, joka ainoana pystyy ratkaisemaan toimintansa hyvän ja pahan. Koska ihminen elää muiden ihmisten kanssa, ovat yksilölliset hyvän ja pahan ratkaisut välttämättä riippuvaisia myös muista ihmisistä, jotka ovat itsessään oman hyvänsä ja pahansa ratkaisijoita. Eettinen asetelma on selvimmillään kahden ihmisen erityisessä kohtaamisessa: jos toinen ihminen on hetkellisesti tai pysyvästi toisen ihmisen armoilla, liittyen esimerkiksi väkivallan, kuoleman tai sairauden tilanteeseen, on sillä, jolla on valta tällaisessa tilanteessa, poikkeuksellinen mahdollisuus tutkia, mitä tarkoittaa ratkaista oma hyvä ja paha, oikea ja väärä eettisesti. Eettinen käsky älä tapa voi perustua vain mahdollisuuteen surmata toinen ihminen.

==Luonnonoikeus==

 

 

 

==Oikeutetun sodan teologiaa==

 

 

Osa kristityistä piti jo ensimmäisinä vuosisatoina sopimattomana asepalvelusta ja sotaan osallistumista. Osaksi asepalvelusta vastustettiin sen tähden, että sotilaat olivat velvollisia uhraamaan epäjumalille sekä antamaan keisarille ehdottoman kuuliaisuuden lupauksen. Kristityt olivat vähemmistöryhmä, joten he eivät joutuneet vastaamaan sodan ongelmaan yhteiskunnan kokonaisvastuun kantajina.

===Historiaa===

 

 

* sodassa on kyse puolustautumisesta, viimeisestä keinosta ja pienemmän pahan valitsemisesta.

* sodassa käytetyt keinot ovat eettisesti oikeita, eivätkä aiheuta tarpeetonta hävitystä, kärsimystä ja verenvuodatusta.

 

 

 

1500-luvulla kehittyi Martti Lutherin kahden regimentin oppi, jonka mukaan kansalainen kuuluu samanaikaisesti maallisen ja taivaallisen valtakunnan piiriin. Yksityishenkilönä ihminen ei saa hakea oikeutta väkivalloin. Yhteiskunnan jäsenenä on tarvittaessa asein puolustettava maataan. Martti Lutherin mielestä sotilaan tulee itse arvioida, voiko osallistua sodankäyntiin. Luther kielsi uskonnollisin perustein käytävän sodan oikeutuksen. Luther pitää oikeutettua sotaa pahantekijöiden - hyökkääjien - kollektiivisena rankaisemisena ja kansan itsepuolustuksena.

 

Uskonnollinen terrorismi pyrkii hakemaan toimilleen oikeutusta uskonnosta, mutta terrorismi ei ole olennainen osa mitään valtauskontoa. Terrorismin taustalla on valtauskonnosta erottautuvan fanatismiin mieltyneen eliitin masinoima poliittisuskonnollinen propaganda. Eliitti on useimmiten hyvätuloinen ja poliittisesti valveutunut, eikä itse suorita terrori-iskuja. Terroristit ovat keskivertoa paremmin kouluttautuneita nuoria, jotka sosiaalistaloudellisen tilanteen turhauttamina omaksuvat uskonnollisen fanatismin helposti. Terroristinuorilla on usein länsimaisen elintason kaipuu, ja tietoisuus siitä, että elintaso on mahdotonta saavuttaa maan sekasortoisessa tilanteessa. Median tuottamat uutiskuvat kotimaan tilanteesta ja lähiomaisten menehtyminen konfliktin keskellä lisäävät katkeruutta ja altistumista eliitin propagandalle. Eliitin saarnaama fanaattinen uskontulkinta antaa tilanteelle selityksen ja ratkaisun. Itsemurhaisku on katkeran kostonhalun synnyttämä, mutta samalla yhteisön arvostama kunniallinen vaihtoehto epätoivoiselle itsemurhalle. Kaikista maailman uskonnoista löytyy aineksia terrorismia tukevalla propagandalle.

 

===Kirkko ja sota===

 

 

Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokous tuomitsi Yhdysvaltain johtaman liittouman hyökkäyksen Irakiin v. 2003 oikeutetun sodan vastaisena hyökkäyssotana. Näin tekivät valtakirkot kaikkialla maailmassa. USA:n katoliset piispat tuomitsivat maansa johtaman liittokunnan sotatoimet Irakissa ja Persianlahdella jo v. 1991.

Yksittäiset hengelliset johtajat ovat kautta historian toimineet rauhan puolesta. Toisessa maailmansodassa Saksan siviilikohteita vastaan suunnattujen aluepommitusten voimakkain vastustaja oli englantilainen piispa George Bell. Hän vastusti Englannin parlamentissa komentaja Sir Arthur Harrisin suunnitelmia pyyhkäistä saksalaiset kaupungit maailman kartalta huolimatta siviiliuhreista. Pommituksissa kuoli arviolta 450 000–600 000 ihmistä, joista useimmat olivat siviilejä.