Ero sivun ”Sodan etiikka” versioiden välillä

Kristillinen kirkko joutui pohtimaan sodan ongelmaa, kun siitä 5. vuosisadalla tuli Rooman valtakunnassa valtiouskonto. Oikeutetun sodan teoriaa (bellum iustum) ovat pohtineet erityisesti kirkkoisä Augustinus (354-430), Tuomas Akvinolainen (1225-1274) ja uskonpuhdistaja Martti Luther (1483-1546). Pohdinnan lähtökohtana on näkemys, että voidaan käydä sekä oikeutettuja että vääriä sotia. Sotaa on pidetty oikeutettuna, kun:

 

 

Kirkkoisä Augustinuksen (354.430 jKr.) mukaan sota on oikeutettu, jos sodan tavoitteena on valtion puolustaminen, rauhan palauttaminen tai hyökkäyksen torjuminen. Sodankäynnin päämääränä on aina rauhan saavuttaminen, ja sotaan tulee ryhtyä vasta, kun kaikki muut keinot rauhan saavuttamiseksi on koeteltu. Oikeutettuun sotaa tulee olla aina oikeutettu syy. Oikeutettu syy sisältää kansalaisten turvallisuuden takaamisen, järjestyksen ylläpidon. Sodan seurausten tulee olla oikeassa suhteessa saavutettuun hyötyyn, sitä voi käydä vain valtio. Augustinus korosti, että vaikka on olemassa oikeutettuja sotia, tappaminen oli nähtävä syntinä. Kaikkien sotilaiden tuli myös ripittäytyä teoistaan papille. Kaiken kaikkiaan sota ei ole Jumalan teko, koska Jumala ei pakota ihmisiä syntiin, vaan ihminen kärsii sodassa syntiensä seurauksena. Augustinuksen määritelmän mukaan sotilas on rauhantekijä sotimalla (bellando pacificus). Augustinuksen mukaan väärä rauha voi olla yhtä huono kuin sotakin. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan sotilaat ovat oikeutetussa sodassa lainpalvelijoita.