Ero sivun ”Sodan etiikka” versioiden välillä

Weilille ja Levinasille ihminen on luonnostaan itsenäinen eettinen subjekti, joka ainoana pystyy ratkaisemaan toimintansa hyvän ja pahan. Koska ihminen elää muiden ihmisten kanssa, ovat yksilölliset hyvän ja pahan ratkaisut välttämättä riippuvaisia myös muista ihmisistä, jotka ovat itsessään oman hyvänsä ja pahansa ratkaisijoita. Eettinen asetelma on selvimmillään kahden ihmisen erityisessä kohtaamisessa: jos toinen ihminen on hetkellisesti tai pysyvästi toisen ihmisen armoilla, liittyen esimerkiksi väkivallan, kuoleman tai sairauden tilanteeseen, on sillä, jolla on valta tällaisessa tilanteessa, poikkeuksellinen mahdollisuus tutkia, mitä tarkoittaa ratkaista oma hyvä ja paha, oikea ja väärä eettisesti. Eettinen käsky älä tapa voi perustua vain mahdollisuuteen surmata toinen ihminen.

 

 

 

Sodan ongelman pohdinnassa on kristillisten kirkkojen piirissä ollut kolme päälinjaa: pyhän sodan teoria, pasifismi ja oikeutetun puolustautumisen periaate. Pyhän sodan eli uskonsodan periaate perustui vanhatestamentillisiin aineksiin ja kristinuskon absoluuttisuuden korostamiseen. Periaatteen mukaista ajattelua esiintyi mm. ristiretkien ja siirtomaiden valloitusten yhteydessä. Nykyään kristilliset kirkot ovat selkeästi torjuneet pyhän sodan periaatteen.